Mä olen maailman huonoin ja paskin äiti. Ei musta ole tähän.
Olen ollut yksin viikonlopun lasten kanssa, mies työmatkalla, taas. Mä en saa tuohon 4-vuotiaaseen mitään otetta enkä enää jaksa.
Lapsi on meidän kolmas, ja kaksi isompaa ovat oikein hyvin käyttäytyviä, ei mitään ongelmia (siis normaalit kahnaukset ja uhmat, mutta ne kuuluu asiaan).
Tämä nuorin on aivan mahdoton. Ei syö, ei juo, ei nuku. Vain raivoaa ja taistelee ja tappelee kun olen paikalla. Hoidossa esimerkillinen lapsi ja isänsä kanssa myös. Mutta kun minä olen läsnä, hänestä tulee aivan hirvittävä, ja se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja mulla loppuu hermot.
Esimerkiksi nyt viikonloppuna ei ole syönyt käytännössä mitään. Ei edes aamupalaa. Kaikista ruuista on kieltäytynyt. Ei myöskään juo. Nyt minulla hitsasi kiinni ja pakotin juomaan, kohta kuivuu ja saa lähteä sairaalaan. Otin ruiskun ja väkisin juotin. Ja huutaa ja raivoaa vain. Ei ole sairas, käytös on normaalia kaikkien muiden kanssa, vaan kun olen yksin heidän / hänen kanssaan, tilanne on hirveä.
Kävin hänen kanssaan ulkona, yksissä myyjäisissä. Luulin että pitäisi. Vaan ei, heittäytyi, huusi, raivosi, ihan koko ajan.
Nyt kotona PURI veljeään tosi kovaa ja paiskasi autolla toista veljeään. Tuli jo pahoja jälkiä. Mikään ei auta, ei jäähyt, ei lelujen menetys, ei "herkkujen" menetys (ei halua syödä mitään), ei yhtään mikään. Ei auta hieronnat, ei sylissä pitämiset, ei mitkään.
Mä alan olla aivan loppu. Neuvolassa ollaan käyty, ollaan puhuttu ja neuvoja ja ohjeita ollaan saatu. Vaan ei toimi mikään.
Ja siis kun ongelma on vain minun kanssa.
Olen aina pitänyt häntä lähellä, hellinyt, hoivannut aivan kuin muitakin lapsia. Samat säännöt, sama kuri. Sitten tulee syliini aina hymyillen ja sanoo rakastavansa minua. Viihtyy siinä muutaman minuutin ja jatkaa tuota showtaan.
Mä olen tänään menettänyt malttini jo liian monta kertaa. Olen karjunut kurkku suorana, olen yrittänyt lahjoa, olen yrittänyt keskustella. EI mikään auta.
Olen täysin epäonnistunut tuon lapsen kasvattamisessa. Olen paska äiti, joka karjuu lapselle naama punaisena. Olen paska äiti, joka raahaa lapsen väkisin pois sieltä missä ei saa olla. Olo on niin epäonnistunut kuin vain voi olla.
Kommentit (16)
Suosittelen, että annatte lapsenne paremmalle äidille.
nro 1. ÄLÄ JUOTA LASTA VÄKISIN!!!!! Anteeksi että huudan mutta tätä en voi liikaa korostaa. Ihan varmasti huomaat jos kuivuu ja väsähtää, mutta terve lapsi juo kun on oikeasti tarve. Tuolla saat paljon pahaa aikaan ja juominen menee entistä vaikeammaksi.
nro 2. lapsi on hukassa kanssasi koska huomaa että sinä olet pulassa. Tuo juottaminen, lahjominen ym. ovat loistavia esimerkkejä siitä. Lapsi näkee että hän saa sinut epävarmaksi ja "hätää kärsimään", ja koska sinun pitäisi olla lapsesi turva, tulee hänestä epävarma rajoistaan ja tuollainen käytös senkuin lisääntyy. Tuo kierre on saatava äkkiä poikki.
Älä juota lasta, joka ei ole juonut kahteen vuorokauteen??? Ihanko vakavissasi tuon lauoit?
ELi minun kierre on se, että juotan lasta ettei se kuivuisi ja sen on päätyttävä.
Huh. Onneksi en niin sekaisin ole että näitä juttuja vakavissani ottaisin.
ap
Meillä astma-lapsi jaksaa hoitopäivän olla "kiltti", mutta kotona repeää silloin kun henki on ahtaalla. Aivan loputonta raivoamista, ja vaikuttaa juuri uniin ja syömisiin.
Jos taas on joku valtataistelun paikka, niin ei lapsesi itseään lihapatojen ääreen tapa. Tekisin niin, että kysyisin lapselta, haluaako hän syödä, ja jos ei, niin sanoisin että "selvä, sehän sopii" ja en sitten kattaisi hänelle lainkaan. Sitten söisimme muiden kanssa ihan rauhallisesti. Ei lapsi kovin kauaa nälissään jaksa olla, varsinkin jos huomaa, että ei saakaan sillä haluamaansa huomiota.
Voiko olla jotakin kiusaamista päivähoidossa tms. takana?
Älä juota lasta, joka ei ole juonut kahteen vuorokauteen??? Ihanko vakavissasi tuon lauoit?
ELi minun kierre on se, että juotan lasta ettei se kuivuisi ja sen on päätyttävä.
Huh. Onneksi en niin sekaisin ole että näitä juttuja vakavissani ottaisin.
ap
Mutta ehkä ei kannata tehdä konfliktia juomattomuudesta. Olla hyväksyvinään se, jos hän kieltäytyy, vaikka ymmärrän hyvin, että on kova huoli jos ei juo. Voit vaikka jättää lasin "odottamaan", jos hänellä sitten jossain vaiheessa tulle jano, niin näet siitä jos on juonut.
Huomaat kyllä, jos lapsi alkaa kuivua. Janon tunnetta on aika vaikea terveen ihmisen vastutstaa pelkällä tahdonvoimalla siihen pisteeseen, että se olisi vaarallista.
T: sairaanhoitaja
juo jossakin vaiheessa. Minusta sinun kannattaa pitää normaali ruokarytmi ja laittaa ateriat valmiiksi lautaselle, juoma mukiin ja kutsua pöytään. Jos lapsi ei syö, asia on sillä selvä. Seuraavalla aterialla uudestaan sama juttu.
Lopeta uhkailu ja lahjonta, kun se ei johda mihinkään. Tuo mene ohi kun jaksat vain pysyä aikuisen roolissa etkä sorru parkumaan, huutamaan, haukkumaan, hylkäämään sanallisesti tai konkreettisesti.
et tosiaan, todella monilla on tuota samaa... eivät vaan näköjään sitä tänne kehtaa myöntää
Tässä totuus. Lapsen paras ois huostaanotto.
LS ilmoitus tehty jo!
Sanoo kyökkipsykologi. Ehkä asia liittyy siihen, että sille 4-vuotiaalle on liian kova pala, että isä on vähän väliä pois. Ja siihen jos heittää päälle tavallista temperamentikkaamman persoonallisuuden, niin aika kova "vastus" sulla on kotona. Mutta tällaisissa tapauksissa harvemmin toimii se, että laittaa vain kovan kovaa vasten, uhkailee ja pakottaa. Siitä tulee vain valtataistelu ja syvää epäluottamusta sinua kohtaan.
Lapsi selkeästi testaa sinua ja pahasti, mikä kertoo siitä, että sillä lapsellakaan ei ole hyvä olla. Lapsi ei tee tuota tahallaan, eikä sinun kiusaksesi - se teidän pitää muistaa!
Jos ette saa neuvolasta apua, pyytäkää lähete perheneuvolaan. Jos sekään ei auta, menkää yksityiselle. Piste.
Anteeksi, että kysyn, mutta lapsi voi reagoida vanhempien ristiriitoihin kuvailemallasi tavalla. Tsemppiä, olet hyvä äiti kun puutut asiaan ja kysyt apua.
Älä juota lasta, joka ei ole juonut kahteen vuorokauteen??? Ihanko vakavissasi tuon lauoit? ELi minun kierre on se, että juotan lasta ettei se kuivuisi ja sen on päätyttävä. Huh. Onneksi en niin sekaisin ole että näitä juttuja vakavissani ottaisin. ap
Lapsesi ei todellakaan ole terve jos tappaa itsensä janoon. Tottakai sairas lapsi pitää nesteyttää mutta tuossa vaiheessa on ammattiapu jo paikallaan, ei riitä että sinä pakkojuotat. Sen sijaan tuollaisen pakkojuottamisen jälkeen häiriintyy terveempikin lapsi. Surullista =(
Tee palvelus lapsellesi ja kysäise vaikka neuvolasta mielipidettä tuohon pakkojuottamiseen, kun et muuten ymmärrä.
t. ehdottaja joka muuten on vielä erikoissairaanhoitaja
en oikein usko mihinkään valtataisteluihin. Onko allergiat ja astmat tutkittu?
en oikein usko mihinkään valtataisteluihin. Onko allergiat ja astmat tutkittu?
Kyllä normaali lapsi pärjää pari päivää syömättä ja lähes juomattakin. Lapsen käytös johtuu huonosta voinnista, johon voi olla syynä isän poissaolo, vanhempien huonot keskinäiset välit tai saattaa toki olla allergiaakin, jos ei oikeasti koskaan halua syödä. Vaikea kuitenkin tietää näkemättä tilannetta ja kyllä tuo kertomus kuulosti siltä, että jos olisi kyse "pelkästä" allergiasta (ja joo, olen itse allergisten lasten äiti), niin tilanne tuskin olisi noin paha.
Ihan samanlaista kuin teillä ja todellakin, heti kun sai astmalääkityksen, sain ihanan lapsen takaisin.
Käykää tutkituttamassa ja perheneuvolassa. Tiedän kuinka raskasta tuo on. Syy on voi olla melkein mikä tahansa. Meilläkin on tutkittu aspergerista ADHDseen... Oikea syy astma ja allergiat.
Voimia!
LIV kanavalta viikko sitten sunnuntain jakso Super nannyn uudet opit. Siinä äiti pakkosyötti 4 vuotiasta, koska tämä ei muuten syönyt ja oli ollut jo sairaalassakin aliravitsemuksensa kanssa. Kyseessö oli voimakas valtataistelu ja asia ratkesi aika yksinkertaisesti sillö, ettei äiti lähtenyt mukaan tytön raivoamisiin ja protesteihin.
tai lastenpsykologilla, pelkkä terkkari ei riitä.