Lue keskustelun säännöt.
Kun anopin kanssa ei kertakaikkiaan synkkaa
26.11.2011 |
Anoppi ja minä olemme eri planeetoilta. Anoppi on ollut aina kotiäitinä ja hänen elämänpiirinsä pyörinyt asuinalueensa (jossa asunut koko aikuisikänsä) juorujen piirissä. Hän ei puhu muusta kun muista ihmisistä. "Ailikin se laittoi jo jouluverhot minä en laita vielä näin aikaisin, ja katso nyt, kun Ullakaan ei ole vielä ottanut pois noita kesäkukkia parvekelaatikosta. Ullalla se aina kaikki jää. Tainan lapset eivät ole käyneet siellä kesän jälkeen kertaakaan. Niin se Taina vaan sai hoitaa niitä lapsia koko kesän mutteivat ole käyneet sen jälkeen, saa nähdä tulevatko edes jouluna tervehtimään. Pirkko ei taaskaan haravoinut lehtiä pihastaan, sanoinkin viime keväänä kun valitti nurmikon kuolemista että siitä se tulee, kun ei haravoi mitään pois. Ja sillä omenapuut söi jänikset, sanoin, että laittais verkkoa muttei se laittanut, vaikka on paljon parempikuntoinen kuin minä! Ja voi voi kun nuo Virtaset muuttivat tuohon Marjatan taloon, katso nyt, miten Marjatan ihana piha on mennyt piloile. kun ne lapset riehuu siellä ja repii kaikki kukatkin maasta! Eikä se äiti saa niihin mitään kuria!" (Nimet muutettu)
Tällaista vaan loputtomiin. En jaksa kuunnella mitenkään näitä juttuja ja kun itsekin saan osani, kuinka en käy ja kuinka olen laihtunut/lihonut/vanhentunut, joku ei meinannut tuntea minua, kun näki minut kaupassa, mutta tunnisti sitten, koska mieheni oli mukana. Mutta se Anne ei ole sitten muuttunut yhtään, melkeinpä nuorentunut vaan, vaikka sillä on kolme lasta (Anne on anopin lempiteema, mieheni ihastus ennen minua).
Olen jättänyt kanssakäymisen anopin kanssa minimiin. Siitä on seurannut, että anoppi moittii minua pitkin kyliä, mikä ei minua haittaa pahemmin, mutta se haittaa, että hän moittii minua kahdelle lapsellemme. Että "äitinne ei suvaitse tulla mummia katsomaan, mitä olen äidillenne tehnyt, en mitään!". Mieheni ei saa äitiään vaiennettua, koska "hänhän sanoo vain totuuden".
Mikä siis neuvoksi, vaiko mikään?
Kommentit (3)
..keskittyisitte olennaiseen? TEIDÄN ei tarvitse olla ystäviä, ei rakastaa toisianne, eikä olla edes lähelläkään samalla aaltopituudella.
Teidän tehtävänne on ainoastaan antaa muille perheenjäsenille(lapsenlapsille ja miehelle) tunne ehjästä ja keskenään ainakin jotenkuten toimeentulevasta perheestä. Mielellään sellaisesta, joka hyväksyy ihmisten erilaisuuden.
Eli sietokykyä erilaisuutta kohtaa molemminpuolin! Se on oma strategiani haastavan anopin kanssa, ja tähän asti on toiminut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja muuallakin kuin sukulaisissa. Muitten asioitten pohdinnat loppuvat hyvin nopeaan, kun sanon, etten tunne noitten ihmisten elämää ja he elävät omalla tavallaan. Toinen tapa lopettaa päivittelyt on kysyä, että mitä sinulle itsellesi kuuluu.
Anoppien kanssa on vaan pärjättävä ja muodolliset välit riittävät hyvin. On kaikkien etu, kun vältetään riitoja.
Yritän keskustella europondeista tai oopperasta, aina miniä vetää keskustelun vaippoihin ja lapsen tekemisiin. En saa mitään vastakaikua, vaikka miten yritän hehkuttaa tuttavan omalta tilaltaan tuomaa ranskalaista viiniä tai pyrin ottamaan miniää huomioon tarjoamalla etanoita ruuaksi. Kaikki aivan turhaa, hän hehkuttaa jouluvaloja ja kotihoidontuen kuntalisää.