Pettäminen sattuu niin helvetisti
Siitä on jo seitsemän kuukautta, kun minulle selvisi miehen salasuhde. Samaan menoon selvisi, että "hoitoja" oli ollut jo kolme aikaisemmin ja tämä viimeinen suurta rakkautta.
Mies ei katunut, ilmoitti vaan ettei rakasta minua. Viikko aikaisemmin oli vannonut rakkauttaan. Heitin ulos, hain eroa, harkinta-aika menossa. Jäin lasten kanssa asumaan yhteiseen kotiin.
Miehestä ei tullut paria suuren rakkauden kanssa, joka palasi oman miehensä luo. Minulla on uusi suhde. Silti pettäminen sattuu taas niin älyttömästi. Mies on pahoitellut tekojaan, mutta ei tätä viimeisintä kadu, koska oli rakkautta. Anteeksipyyntö on vitsi, koska hän ei kadu. Olisin toivonut, että hän pyytäisi anteeksi, jotta minäkin voisin antaa anteeksi. Mutta tänään hän taas toisti, että on pahoillaan aiheuttamastaan tuskasta, mutta ei kadu koska ei voinut rakkaudellen mitään. Olen itkenyt koko päipän. Miten hän voi olla noin julma, ettei kadu vaikka näkee miten paljon kärsimystä tuli minulle ja lapsille. Olen taas täynnä vihaa, vaikka halusin antaa hänelle anteeksi.
Yhteen en halua palata. Siitä tässä ei ole kyse. Me olimme toistemme parhaat kaverit ja ensimmäiset seksikumppanit. Seksielämämme oli vilkasta ja teimme paljon yhdessä.
Meni jo monta kuukautta ihan hyvin, nyt taas takaisin pohjalla. Miten tästä selviää? Oletteko saaneet tilit selviksi pettäjän kanssa, miten saitte "rauhan"itsellenne?
Kommentit (4)
sillä erotuksella, että olen saanut rauhan itselleni. Se tuli nimenomaan anteeksiantamisen kautta, vaikka mies pahoitteli ainoastaan aiheuttamaansa tuskaa, eikä mitään muuta.
Viha kuuluu asiaan, vihaa niin paljon kuin on tarvis. Viha vähenee ajan myötä ja loppuu, kun pystyt sydämessäsi antamaan anteeksi. Se, että sinä TAHDOT antaa anteeksi, on takuu, että jonain päivänä siihen pystyt. Aloita joka ilta ääneen antamalla anteeksi ja toista samoja lauseita joka ilta ennen nukkumaanmenoa. "Annan anteeksi miehen julmuuden. Annan anteeksi valheellisuuden." Jne. jne. jne. Minä olen antanut anteeksi mm. sitä, että mies vei minulta uskon miehiin.
Sinulla on kulunut vasta niin vähän aikaa. Kyllä se vuosi menee pahimmassa. Pikkuhiljaa huomaat, että itku kestää lyhyemmän aikaa ja pahat olot menevät nopeammin ohi. Tsemppiä!
Että en kadu. Ei ollut kyse suuresta rakkaudesta vaan tuntui että mun oli pakko tehdä jotain. Keskustelu, itku, riita, pyynnöt, jättämisellä uhkaaminen. Mikään ei saanut miestä tajuamaan että voin oikeasti pahoin suhteessamme. Oli ihan järjettömän paha olla. Halusin herättää miehen, tuntui että olin umpikujassa ja otin riskin. Halusin testata miltä tuntuu olla toisen kanssa, tuntuuko se paremmalta. Halusin perspektiiviä suhteeseeni mieheni kanssa.
En voinut valehdella että kadun. Sen takia mies varmaan lähti, mutta en voinut madella sen edessä anteeksipyytävänä syntisenä koska ei minusta siltä tuntunut. Tuntui että olin tehnyt niinkuin pitikin tehdä, etten muuta voinut. En tehnyt loukatakseni toista vaan omien sisäisten ristiriitojeni vuoksi tein mitä tein.
Kiitos 3 ja 4. Molemmat antoivat minulle voimia. Varmasti miehellänikin oli paha olla, vaikka ei sitä mitenkään tuonut esille. Kysyinkin siitä, kun oli aina pahalla päällä, mutta aina kaikki oli hyvin hänen sanojensa mukaan. Itsellänikään ei ollut toki kovin hyvä olla ja pettämisen kiusaus oli mielessä. Minua kantoi sitoutuminen ja lupaukset 'vastamäessa' jaksamisesta.
Helvetisti sattuu myös se että jatkuvasti syytetään pettämisestä vaikka koskaan ei ole pettänyt.