Käykääpä katsomassa Jussi P:n tuorein päivitys.
Kommentit (18)
Seksihullu pikkutyttö, joka ei ole järjellä ja sivistyksellä pilattu ja ikääntyvä taiteilija, jonka lahjakkuus hukkuu hulluuteen ja pakkomielteeseen.
Mitenkähän heidän omaisensa kestävät häpeän?
oikein sosiaalipornoa pahimmillaan
Oikeaa rakkautta tuskin ollut ikinä heidän välillään, mutta jätetyksi tulemista Jussi ei kestä. Kumpikin on käytänyt toistaan hyväkseen, Saana pääsi julkisuuteen jossa selvästi viihtyy, Jussi hyötyi tytöstä - no, muilla tavoin.
ei tuu olemaan maan päällä enää kauaa, jos ei saa nyt pitkäaikaista hoitoa. Tollasessa leikissä käy ainakin vahinko ennen pitkää; näin on niin monelle käynyt.
Olkoonkin hirveää, mutta tää 19v Pimu - vs. - 55v äijä - on kyllä hyvä muistutus kaikille viidenkympin villityksessä ( ja nuoremmillekin ) oleville, että mitä voi tapahtua, jos lähtee leikkimään noin nuorten naisten kanssa.
Jää nimittäin tyhjää käteen.
...Jussin lapset. Etenkin Emmi, joka siis on ensinnäkin vanhempi kuin Saana ja taatusti kärsii isänsä sekoilusta,
Emmi on muuten btw. näytellyt salkkareissa Annikaa.
Varmaan helvetin hyvää oppimateriaalia mielenterveysalan opiskelijoille.
Seksihullu pikkutyttö, joka ei ole järjellä ja sivistyksellä pilattu ja ikääntyvä taiteilija, jonka lahjakkuus hukkuu hulluuteen ja pakkomielteeseen.
Mitenkähän heidän omaisensa kestävät häpeän?
Jos olisin Jussi Parviaisen omainen, olisin pikemminkin hätääntynyt ja huolissani kuin häpeissäni. Jos Saana P. olisi tyttäreni, en ihan oikeasti tiedä mitä tekisin tai tuntisin. Miten on yhden tytön kasvatus voinut mennä niin pieleen, miten yksin vanhemmat ovat voineet tyttärensä jättää kun tämä on kapinoinut (teiniraskaus)?
Parviaiset ovat viihdettä massoille, samaa luokkaa kuin BB ja Seiska. Mammat käyvät heidän blogeissaan, linkkaavat niitä tänne ja päivittelevät posket hehkuen - viihdettähän se on.
Olipas se vaivalloista luettavaa. On ne sairaita molemmat.
Mä katoin vaan kuvat ;D
Ja en edes ole mitenkään esim seksuaalisesti rajoittunut tai tiukkapipo tms...
Ajatelkaa Parviaisen tytärtä, onko hän nyt ala-asteella 1-2-luokalla vai?
Voi luoja varjele ettei se lapsi pääse noita tekstejä/kuvia näkemään...
etöt mielestäni järkevintä olisi läheisten katkaista yhteydet kokonaan. Etenkin lasten. Suoraan sanottuna olen sitä mieltä, että Saanankin lapsi saisi edes jonkinlaisen tulevaisuuden vaikkapa isovanhempien tms. kasvattamana.
Jos joku haluaa tehdä noin ja tuollaisia asioita julkisuudessa, tehköön sen vaan itselleen ja siinä vaiheessa lapsien pitää päästä elämään omaa elämäänsä ilman tuollaista taakkaa.
Toivon Jussin selviävän kriisistään. Todella huonon naisen valinnut itselleen.
etöt mielestäni järkevintä olisi läheisten katkaista yhteydet kokonaan. Etenkin lasten. Suoraan sanottuna olen sitä mieltä, että Saanankin lapsi saisi edes jonkinlaisen tulevaisuuden vaikkapa isovanhempien tms. kasvattamana.
Jos joku haluaa tehdä noin ja tuollaisia asioita julkisuudessa, tehköön sen vaan itselleen ja siinä vaiheessa lapsien pitää päästä elämään omaa elämäänsä ilman tuollaista taakkaa.
Ei heidän kotonaan kyllä ole kaikki väriliidut laatikossa olleet kun katsoo kasvatustulosta.
Jussi nyt sentään hakeutui asiallisesti hoitoon, kun ei enää kestänyt. Itse asiassa jo avioliiton solmiminen oli niitä ensimmäisiä oireita, joista päätellen omaisten olisi pitänyt Jussi saattaa avun piiriin. Olisi vältytty noilta pornokuvilta ja videoilta sun muulta hässäkältä. Jussin sairaus ei koskaan parane, mutta se voi pysyä oireettomana jos ei tule liikaa stressiä.
Suhteen toinen osapuoli 19 v Saana, on hänkin kipeä omalla tavallaan. Hänen kohdallaan olen hiukan skeptinen, mitä terapiaan tulee. Tyttö tuntuu elävän ihan omassa maailmassaan. Häntä ei liikuta Jussin hätä, sairaus etc. Aika välinpitämättömän oloinen tyyppi, ja ilmeisen tuhoava.
Onko tuo edes laillista että noita alapääkuvia tuolla julkaistaan??? Ei voi muuta kuin sääliä, etenkin lapsiaan. :((( toivottavasti edes isovanhemmat antavat jotain normaalin aikuisuuden mallia lapsille.
Mitä luulette, ovatkohan ls-asiakkaita?
http://jussiparviainen.blogspot.com/