A.Christen elokuva: "Eikä yksikään pelastunut"
Heippa! Katsoiko joku teistä tässä syksyllä Teemalta em. elokuvan, taisi olla 1940-luvulta. Multa jäi pari viimeistä minuuttia näkemättä eli mikä oli loppuratkaisu? Kuulin vain naisen kirkaisun....
Kommentit (4)
Ja juuri tuo vanha mustavalkoinen filmatisointi luo sille oikeutta. Aivan loistava kirja ja elokuva - pitää otteessaan!
Hmm, en sanoisi olevani kakkosen kanssa samaa mieltä siinä, että syyllinen sairasti jotain kuolettavaa sairautta. Hänellä oli vahva oikeudenmukaisuuden taju ja tiesi joskus itsekin tuominneensa väärin todisteiden puuttuessa.
Tuomari Wargrave valitsemat uhrit olivat itse tappaneet tai aiheuttaneet jonkun henkilön kuoleman mutta onnistuneet pääsemään kuin koira veräjästä. Wargrave halusi heidät tuomiolle. Hän laittoi heidät aiheuttamansa rikoksen vakavuuden painoarvon mukaan järjestykseen. Kenen rikoksella kevyin tarkoituksellisuus pääsi helpoimmalla eli murhattiin ensimmäisten joukossa, ei tarvinnut elää saarella siinä piinassa. Tuomari lavasti oman murhansa muistaakseni kuudentena ja tosiasiallisesti tappoi itsensä viimeisenä.
Kuolemista nrot 8 ja 9 eivät olleet tuomarin tekosia. Vera ampui Philipin varmana siitä, että tämä on murhaaja, koska itse ei ollut. Tuomari halusi nähdä psykologisena kokeena, voisiko tyttö selviytyä vai hirttäisikö hän itsensä lorun mukaan kovan paineen alla, tietoisena menneisyyden syyllisyydestä ja vasta tehdystä taposta sekä saarella vallitsevasta hypnoottisesta ilmapiiristä.
Koe onnistui - eikä yksikään pelastunut.
Minulla on kyseinen kirja vanhana pokkarina nimellä Eikä yksikään pelastunut.
Hyytävää luettavaa.
Ulkopuolisen tutkijan silmin Philip ja Vera olivat tietenkin Neekerisaaren kuolemat nrot 9 ja 10, koska saarelle tulleet tutkijat olettivat tuomarin saaneen surmansa jo aiemmin.
"ampunut itsensä".EN muista nimeä. Se sairasti jotain noepasti tappavaa tautia ja oli päättänyt, että kuollessaan vie mukanaan joukon sellaisia, joiden hänen mielestään olisi pitänyt saada kuolemantuomio oikeusjärjestelmältä, mutta jotka olivat syystä tai toisesta olivat jääneet tuomiotta tai eivät koskaan olleet saaneet syytettäkään. SItä varten se oli muka T. Untemattomana (tai vast enkunkielinen "nimi") kutsunut ne tuonne ja lahdannut sitten runon tavoilla, jotka vielä ikävästi sopi itsekunkin aikanaan tekemiin pahoihin tekoihin.
Mä oon aina tykännyt, että se oli ällöttävä kirja.