Tsiisus mitkä 'ilmastoperheet' Kuningaskuluttajassa
Kertoivat, kuinka esimerkillisesti panostavat ilmastoasioihin arjessaa, ovat ilmasto-ohjelmassa.
Ja mitä käytännössä. Asuvat jossain Sipoon korvessa, kaksi uutta autoa pihassa, isooo omakotitalo, toisella perheellä öljylämmistys (toiset eivät maininneet) jne jne
Mahtaako oikeasti olla väliä, että äiti ostaa porkkanat sipoolaiselta viljeliltä eikä Pirkka-merkkiä, jos lähtötilanne on tämä? Isäkin kertoi autoilevansa 'todella paljon', ja oppineensa nyt ajamaan taloudellisemmin.
Esimerkillistä oli se, että lajittelivat jättensä ja sitten autolla roudasivat niitä nyssäköitä ekopisteeseen.
Oisin tuollaiselta ohjelmalta odottanut vähän enemmän. Tai että olisi edes kerrottu faktat. Niin että porkkanat on yksi hyttysen haukotus, jos vertaa siihen, että eivät asu ekologisesti kerrostalossa julkisten liikenneyhteyksien varrella. Heistäkö tässä pitäisi ottaa esimerkkiä ilmastoperheenä??
Kommentit (12)
Eräskin tuttavani hehkuttaa jatkuvasti kuinka ekologinen ja ympäristöystävällinen elämäntapa hänellä on, koska hän lajittelee roskat ja käyttää biohajoavia puhdistusaineita. Kokonaan unohtuu esim. sekasyönnin ja jatkuva uusien vaatteiden shoppailun aiheuttama ympäristörasitus. Ai niin, ja omalla autolla on IHAN PAKKO kulkea työmatkat, koska bussia varten pitäisi herätä 15min aikaisemmin.
Yllättävän moni "ekoilija" ei näe omaa napaansa pidemmälle
sitä omaa napaa. Osoitellaan vain muita sormella ja huudellaan puskista...
:)
En haluais kyllä siihen ihan hirveitä hihhulijössestelijöitä, jotka haukkuu kaikki ostamiset ja kaikki pitää rääpiä omasta maasta ja uusi vaateparsi vuosittain, joka kerätty tienpientareelta jonku auton ikkunasta nakkaamana. Kyllä siitä pesussa saa ihan hyvän.
Enemmän semmoinen, että eletään ihan mukavaa arkea, mutta niillä pienillä teoilla välitetään ympäristöstä. Harva tekee sitäkään. Miten on sun ekoilun laita?
Miten on sun ekoilun laita?
ollut tänä vuonna 2 kuukautta matkoilla maamme rajojen ulkopuolella ja käyttöautoa kuljettaa v8-moottori. Omakotitalomme on iso.
Päättele siitä.
me ollaan samanlainen perhe.iso kämppä korvessa, 2 pikkukulutuksista autoo. reissuja jonkun verran.
Iso kämppä lämpiää kyllä maalämmöllä ja leivinuunilla. Sähköä kuluu saman veran kuin puolta pienemmässä talossa.Kasvatetaan kasvit itse. Lajitellaan ja ostetaan vain kestävää tarvaraa. Kodin elektroniikka on niin vanhaa ettei teillä varmaan kelläään. Ei "kotkotuksia", porealtaita tms, ei kertakäyttösiä huonekaluja, ei sisustusrihkamaa, ei edes kuivausrumpua kun ulkona kuivatettu tuoksuu niin hyvältä. Työmatkapyöräillään.
Joo, meitä ärsyttää kun tosi monet tutut ajaa 2 työsuhdeautolla peräkkäin mökeilleen ja ostaa kaiken mitä on kaupoissa myytävänä.
Vaikka yhden ihmisen yksittäiset teot ovat pieniä, kasvaa monen ihmisen pienistä teoista isoja virtoja. Mielestäni yhdenkin ihmisen lähiporkkanoilla on merkitystä.
Itse olen semi-eko löysällä pipolla.
Asun rivitalossa kaupunkialueella, lajittelen jätteet, kierrätän vanhat vaatteet ja tarpeettomat tavarat, syön kasvispainotteisesti työmatkat kuljen pyörällä (paitsi kovilla pakkasilla bussilla) ja kiinnitän huomiota ostoksiini.
Kaikissa tilanteissa en valitse eko-vaihtoehtoa enkä vedä herneitä nenään muiden ihmisten valinnoista.
Päällepäin en näytä eko-hörhöltä, vaikka sisimmässäni semmoinen olenkin :)
pitää lakata lämmittämästä! siitähän se suomalaisten ylisuuri hiilijalanjälki tulee.
älytöntä syyllistämistä, minkäs me sille voidaan, että suomessa on niiin perkeleen kylmä. ja suomi on iso ja harvaanasuttu maa, pakko olla auto.
vai pitäiskö kaikkien ahtautua kaupunkien keskustaan asumaan? milläs ne sitten hakee siirtolapuutarhasta porkkanansa? ratikalla?
... kuten me, niin voi ainakin hankkia kunnon lähiruokaa metsästä ja omalta kasvimaalta.
Lämmitykseen käytämme uusiutuvaa luonnonvaraa, mutta sen hankinta vaatii kieltämättä vähintään moottorisahaan fossiilista polttoainetta. Kotiinkuljetus kyllä järjestyisi hevosellakin.
Pitäsköhän meidänkin ilmoittautua johonkin eko-ohjelmaan.
että kyse ei ollu siitä, että pitäisi vetää kaikki siihen kamalaan hörhöilyyn, vaan että jos nyt joka tapauksessa ajaa paljon, kuluttaa paljon ja syö ruokaa, joka ei ole aina sitä luontoystävällisintä, niin miten voisi siinä normaalissa arjessa minimoida tekemistensä vaikutukset.
Eli jos kerran sillä autolla on syystä tai toisesta pakko ajaa paljon, niin ajaa sitten edes taloudellisesti, tai jos omia vihanneksia ei voi takapihallaan kasvattaa, niin hankkii ne jostain läheltä, jos siihen on tilaisuus.
perhe muuten söi päivälliseksi naudan paistia. Mutta kun se oli LÄHIRUOKAA, niin oli vissiin ekologista.
BTW, Hesarissa oli vähän aikaa sitten juttua, että pienistä puroista syntyy... no pieni puro. Lähiruokaporkkanoilla ei kyllä oikeasti ole väliä, jos pääruokana on naudanpaisti.
Eikä yhdellä suomalaisella naudanpaistillakaan niin paljoa ole väliä. Hyvähän se on tehdä sen verran kuin jaksaa. Mutta ei ne mitenkään päin mitään esimerkillisiä ilmastotalkoo-perheitä olleet.
etenkin kun me ollaan tällaisia hiljaisia ilmastoekoilijoita eli ei olla ääneen asiasta huudeltu. Kerrostalossa asutaan, jossa alhaiset lämmityskulut ja kauppa vieressä. Ei autoa ja emme syö mitään tehotuotettua. Emme lennä emmekä haali tavaraa. Lapsille usein ihmetellään kouluissa, kun ei ole autoa, on muka outoa. Julkinen liikenne loistava. Ja itse tarkoituksella haettu näillä kriteereillä koti. En vois asua jossain korvessa omakotitalossa autojen ja mönkijöiden kera.
Ihan turha hurskastella millään ilmastojeesusteluilla jos asuu korvessa isossa talossa ja ajelee kahdella autolla :D
Ai saamari sentään, mulla nousee niskavillat pystyyn AINA kun kuulenkin sanan "ilmasto", en voi sietää tota hihhulointia sitten yhtään...