Miksi käytte sikiöseulonnoissa vaikka
Kommentit (30)
Enkä sen takia, että saisin abortin tarvittaessa. Ihan vain sen takia, että mikäli esim. sydämestä löytyisi vikaa, minut ohjattaisiin Helsinkiin synnyttämään ja vika saataisiin ajoissa korjattua.
Vammainen lapsi ei näy ultrissa, ellei kyseessä ole vesipää tai down. Harmi vain, että on miljoona muutakin vaihtoehtoa. Ehdottomuus vammaisuuden kanssa ei johda kuin kaaokseen; asperger voidaan todeta vaikka vasta 16-vuotiaana, kuten "terveellä" tutullani. Ja lapsi voi aina vammautua, siltikään en häntä antaisi pois. Ajattelen mieluummin tilanteen mukaan, missään en ole ehdoton.
Punktio on sitten asia erikseen, mutta sitähän ei rutiininomaisesti tehdä.
Ei kovin suuri varmaankaan. Ja siitä on myös ollut jossain asiaa, että ultrissa voi olla pieni riski sikiön vaurioitumiseen jollain tavoin. Eli kyllä tuon yhden kirjoittajan lääkärimies hyvinkin voi olla oikeassa.
Mutta jos tulevaisuudessa ultrassa jotain epäiltäisiin, menisin tarkempiin tutkimuksiin. Minusta 1% keskenmenoriski on todella pieni asia siihen nähden, että voidaan varmemmin tietää ja varautua jos lapsella tulee olemaan jonkinlainen vamma/sairaus.
Lääkärimieheni muuten sanoo, että ihan ultraäänitutkimukseen liittyy pieni keskenmenoriski ja häntä jotenkin inhottaa, kun hoitajat haluavat ultrassa esitellä vauvaa vanhemmille, eivät siis tee vain lääketieteellistä hommaa.
päin ja minua kun ultrattiin monesti ihan vaan sen takia, kun paastoverensokeri oli YHDEN kerran (sokerirasituksessa) 0,1 (mmol?) yksikköä raja-arvojen yläpuolella.
Ultraäänen ei ole todettu vahingoittavan sikiötä millään tavalla. Voisitte lopettaa väärän tiedon levittämisen.
mutta muistaakseni niiden määrää rajoitettiin juuri sen takia, että ei ole täyttä varmuutta niiden turvallisuudesta.
Minä en mennyt lapsivesi- tai istukkatutkimukseen juuri sen keskenmenoriskin vuoksi, vaikka riskiluku downin syndroomaan oli aika suuri verikokeiden perusteella.
Koska kuitenkaan en olisi ollut lasta abortoimassa, joten vaikka olisi ollut kiva tietää - ei se tietäminen ole niin tärkeää, että sitä tekisi lapsen hengen uhalla.
Ajattelepa omalle kohdalle tällaista:
Käy ilmi, että suvussasi esiintyy perinnöllistä sairautta joka johtaa vakavaan invaliditeettiin n. 50 vuoden iässä. Olet nyt 20 -vuotias. On olemassa testi jolla voidaan testata tuletko sinä sairastumaan.
Varmaankin haluaisit tietää... Mutta jos testiin liittyisi 1 % mahdollisuus että kuolet sen tekemiseen. KUKAAN meistä aikuisista ei olisi valmis ottamaan sellaista riskiä.
[i
Ajattelepa omalle kohdalle tällaista:
Käy ilmi, että suvussasi esiintyy perinnöllistä sairautta joka johtaa vakavaan invaliditeettiin n. 50 vuoden iässä. Olet nyt 20 -vuotias. On olemassa testi jolla voidaan testata tuletko sinä sairastumaan.
Varmaankin haluaisit tietää... Mutta jos testiin liittyisi 1 % mahdollisuus että kuolet sen tekemiseen. KUKAAN meistä aikuisista ei olisi valmis ottamaan sellaista riskiä.
[/quote]
t: se neljästi punktioitu
mutta en ottanut lapseivesipunktiota. Minusta 0.5 % tai 1 prosentin mahdollisuu on iso, sehän takoittaa 1/200. Lasta oli tehty 3 vuotta, mutta raskaus ei sujunut ilman komplikaatioita alkuun. Loppu meni hienosti.