e-pillerit ja "kuukautisvuoto"
Aloitin viime kuussa e-pillereiden käytön. Nyt kuitekin on tullut jotain outoa kuukautisten tapaista vuotoa, vaikka mitään vuotoa ei olisi vielä pariin viikkoon pitänyt tulla. Taukoviikko siis vasta kuun lopussa. Maha myös _todella_ kipeä.
Normaalia? Vai onkohan mahdollista että olen raskaana?
Kommentit (9)
jatkuvasti kun vaihdoin pilleri merkkiä,
lopussa palasin minipillereihin ja välivuodot loppuivat seinään.
Juu tiputtelua esiintyi itselläkin. Aluksi kivuttomana, sitten vähän kivuliaampana. Kun verta alkoi valumaan vitusta päivittäin mitä kummimpiin aikoihin, niin aloin kelaamaan josko lääkärissä kävis. Kuollut vauva siellä mahassa lillui, 2kk jo kokoa joten kunnon leikkauksella kaavittiin vauvanraadot kropastani pihalle...
normaalia kaikkien eri merkkisten pillerien kanssa, eli pillereiden vaihtaminen ei auttanut välivuotoon. Aina puolessa välissä kiertoa tuli pikkumenkat, muutamana päivänä tuhrua. Käytin pillereitä yhteensä n. 5 vuotta.
Jos vaivaa, tee testi, halvimmat ei paljoo maksa ja saat mielenrauhan.
ekat kolme kuukautta pillereiden aloituksesta voi olla monella tavalla hankalaa. Vuotoja tulee helposti, jos pillereissä on matala hormonipitoisuus (esim. Yasmine). Minulla on ollut myös vatsakipuja mut en tiedä ovatko ne yleisiä.
Tee raskaustesti nyt ainakin, mut muuten ei kai auta kuin odotella että elimistö tottuu, tai vaihtaa pillerimerkkiä.
tuo on ihan normaalia, enkä ymmärrä miksi tuputatte ap:lle raskaustastiä? :D Ennemminkin olisin huolissani jos mitään vuotoa EI tulisi.
tuo on ihan normaalia, enkä ymmärrä miksi tuputatte ap:lle raskaustastiä? :D Ennemminkin olisin huolissani jos mitään vuotoa EI tulisi.
Ylimääräinen tiputteluvuoto ON nimenomaan raskausoire!!
Kyllä mun pilleripaketissa nimenomaan lukee, että ensimmäisten käyttökuukausien aikana voi esiintyä odottamatonta veristä vuotoa.
pillereitä aloittaessa. Yleensä loppuu siihen, kun eka kunnon tyhjennysvuoto tulee. Joskus saattaa tulla vielä seuraavassakin laatassa.
Muistaakseni se kerrotaan ihan siinä pillereiden selosteessakin.
ap