Miksi lapsettomaan, nelikymppiseen ja työttömään tuhlataan kuntoutusrahaa?
Ei ole lapsia, joita varten hänen pitäisi kuntoutua, nelikymppisenä enää turha työpaikasta haaveilla vaikka kuntoutuisikin ja työttömäksi ei ketään kannata kuntouttaa.
Kommentit (18)
Nelikymppisellä on melkein 30 vuotta työuraa vielä edessään. Yllättävän moni sen ikäinen käyttäytyy kuin 70-vuotias, väsynyt luuska. Mitä lie kuvittelevat elämältä, mutta ei kukaan helpolla eläkkeelle pääse.
En pääse kuntoutukseen enkä sairaslomalle, joten olen työtön ja työkkärissä on merkitty, etteivät pistä minulle osoituksia. Onko tämä jotenkin parempi kuin kuntouttavat toimet?
tarkoittaa hänen kohdallaan? Onko jotain kuntoutusta?
Kuntoutustukeakin maksetaan monelle työkyvyttömälle, jotka myöhemmin siirtyvät eläkkeelle. Ja joo, heitä yritetään viimeiseen asti pitää "työelämässä", vaikkei töitä olisikaan.
Mutta osa kursseista, kuntoutustoimenpiteistä jne. vaatii sen, että on kuntoutustuella. Osa hoitomuodoista myös.
t. työtön työkkärin listoilla
Työkyvyttömyyseläkkeelle pääsee niin, että ensin on vähintään vuoden sairaslomalla. Sitten haetaan kuntoutustukea ja jos se menee läpi, sillä pitää olla pidemmän aikaa jotta voisi hakea eläkkeelle.
opiskellaan ja vaihdetaan alaa. Kasva muutama vuosi vielä ja mieti mitä lauot. Opiskelen itse uutta alaa nyt ja teen jo uusia duuneja. Kysymys on vain luonteesta. Olen itse taituroinut kahden hyvin tuonosti työllistävän alan välillä ja ollut aina töissä. Terv. 43v.
viisi vuotta kuntoutusrahaa. Arvaa pääseekö senkään jälkeen töihin, kun ei ole pystynyt mitään työkokemusta hankkimaan?
Olisi ehdottomasti tarvinnut jonkun, joka olisi pitänyt huolta näistä asioista silloin, kun en itse vielä ymmärtänyt. Sitä vain kuvitteli, että kunhan vain paranee täyskuntoiseksi niin se on tärkeintä. Toimenpiteitä olisi voitu lykätä ja välissä olisi voinut tehdä edes lyhyitä työpätkiä, eikä koko elämä olisi mennyt pilalle.
terveysongelmiensa vuoksi alle 5 vuotta työkokemusta, vanhentunut koulutus ja puutteelliset taidot selvitä arjesta ja uudelleenkoulutuksesta?
Kuntouttamista pitäisi ajatellan laajemmin ihmisen elämänhallintaa ja terveyttä vahvistavana asiana. Nelikymppisellä voi elämää olla jäljellä hyvinkin 40-50 vuotta, eikä siksi ole samantekevää missä kunnossa henkisesti ja fyysisesti hän ne vuodet elää.
kun ihminen muka kuntoutuu ja määräaikainen eläke menee katkolle, suistuu entinen eläkeläinen taas työttömäksi ja sossunelätiksi ja masennus, itsetuhoiset ajatukset ja teot ja muut mahdollisen eläkkeen perustana olevat oireet palaavat ja henkilö on pian uudestaan sairaslomalla taloudellisten vaikeuksien takia.
Ihmisarvo siis lasketaan ainoastaan hyötymomentilla, mitään painoarvoa ei ole sillä, pystyykö tämä ihminen elämään inhimillistä elämää vaikeuksiensa tai ongelmiensa kanssa.
putoat sen loppumisen jälkeen takaisin sossunelätiksi ja masennus uusiutuu kuukaudessa kun leipäjonossa joudut seisomaan.
Miksiköhän Suomessa ylipäätään hoidetaan vanhuksia ja vammaisiakin. Vanhukset ovat sentään joskus olleet tuottavia yksilöitä mutta monista vammaisista on vain kuluja.
Huoh...
Täysin tarpeeton henkilö yhteiskunnan kannalta.
Ilman että vuosia roikotetaan kuntoutustuella epätietoisuudessa ja jos erehtyy "kuntoutumaan", tippuu pois eläkkeelta taas sossunelätiksi ja pienituloiselle se on takuuvarma keino masentua uudestaan.
Eläke kaikille, keillä ei ole työhönpääsystä toiveitakaan, vaikka olisi vasta 30-vuotias.
Turhaa tuhlata vuosia kuntoutustukeen ja kalliisiin terapiohin, ei terapia rahatilannetta paranna, päinvastoin vie köyhän viimeisetkin rahat.
Ilman että vuosia roikotetaan kuntoutustuella epätietoisuudessa ja jos erehtyy "kuntoutumaan", tippuu pois eläkkeelta taas sossunelätiksi ja pienituloiselle se on takuuvarma keino masentua uudestaan.
Eläke kaikille, keillä ei ole työhönpääsystä toiveitakaan, vaikka olisi vasta 30-vuotias.
Turhaa tuhlata vuosia kuntoutustukeen ja kalliisiin terapiohin, ei terapia rahatilannetta paranna, päinvastoin vie köyhän viimeisetkin rahat.
jos eläke myönnettäisiin suosiolla tuosta vain....
Onneksi kELA kuntouttaa kaikkia, joilla on vielä mahdollisuus kuntoutua työelämään. Pitkäaikaistyöttömiäkin.