Miten tulkitsen tämän blogitekstin?

Eilen illalla minun oli todella paha olla. Ahdisti eräs asia, oli vaikea hengittää. Itkin koko illan ja puristin tyynyä sylissäni. Yritin puhua asiasta vanhemmilleni, mutta en saanut heistä toivomaan tukea. Heidän oli vaikea auttaa minua. No, kai täysi-ikäisen täytyykin selvitä yksin. Soitin eräälle henkilölle. Toivoin tästä tukea. Tämä henkilö tuli lopulta kanssani kahville. Hän puhui pervoja, puhui minun saamisestani sänkyyn. Minä pyysin häntä olemaan vain tukenani, kuuntelemaan. Mutta hän puhui perseestäni. Tuo on minulle elämässäni ollut niin tuttua. Olen joutunut niin valtaviin hyväksikäyttöihin ja hyväksikäyttöyrityksiin ettette voi kuvitellakaan. En osaa sanoa ei, en osaa epäillä ihmisten pahoja aikeita. Uskon kaiken mitä minulle sanotaan. Ja piiskaan itseäni, rankaisen itseäni. Ahdistun. Olen joutunut lapsesta saakka uhriksi. Ilman että vanhempani ovat arvanneet mitään.



Tämä on ollut rankka tie. Kun tuo henkilö eilen tuli kotiini, itkin niin etten saanut hengitettyä. Kävelin ympäri huonetta ja olin ahdistunut. Ainoa asia mitä tuo henkilö sanoi, oli: "Näytä persettä mulle". Tuuperruin lattialle tuon jälkeen, pyörryin hetkeksi. Se oli liikaa. En halua puhua tuosta henkilöstä nimellä. Antaa sen asian olla. Mutta helpotti kirjoittaa tänne blogiini tuntemuksistani, vaikken kirjoittanutkaan mistä olin ahdistunut, ja mitä minulle on tapahtunut. Vaikka kuka tahansa voi lukea blogiani, tuntuu kuin kertoisin tätä vain yhdelle luotettavalle henkilölle. Luotan vieläkin ihmisten hyvyyteen. Uskon vieläkin hyvän voittavan pahan. Elämänkipinäni on jäljellä, se lahja minkä olen saanut äidinmaidosta. Suuri haluu elää ja tehdä ja nähdä. Sitä kipinää rakastan. Se on syy miksi jaksan hymyillä