Onko kohtalotovereita,yksinäinen lapsi surettaa..

parin tutun lapsen vanhemmalle olen aikaisemmin laittanut viestiä ja kysynyt lasta kylään,silloin ei ole käynyt,ja toivon vastavieraisuutta myös muualta,en halua olla aina kyselemässä.Ymmärtänet.



Pojallani on käytöhäiriö,kaikki mahdolliset tukitoimet ovat käytösssä,ja kotona on kiltti,iloinen kaveri,mutta toki olen miettinyt että tulevatko nuo koulussa olevat ongelmat myös tuolla kaveritilanteissa kyläillessä,mikä selittäisi sen että poika ei ole haluttua seuraa.En huomaa itse mitään jos täällä on kaverin kanssa,eikä kukaan ole mitään sanonut.



Ja jos näin on,että poika "omasta syystään" ei kelpaa kaveriksi,niin miten selittää pojalle se-neuvoja otetaan vastaan..

surettaa lapsen puolesta!



Veikkaisin, että nuo lapsesi käytösongelmat ovat jossain määrin tilanteen pohjalla, ikävä kyllä. Omalla lapsellani on kaveri, jolla on myös aika paljon vaikeaa käyttäytymistä. Hän ei jaksa keskittyä mihinkään 15min pitempään, on aika raju ja pienempänä oli myös fyysisesti päällekäyvä. Oma lapseni on sellainen kiltti joka haluaa olla reilu, niinpä hän on ollut yksi niitä harvoja jotka sinnittelevät tytön kanssa. Mutta kaveruus on todella vaikeaa jos toinen ei pysty keskittymään leikkeihin ja koko ajan on niin hirveä vauhti päällä että lapseni on kahden tunnin vierailun jälkeen aivan naatti. Kutsuttiin yökyläänkin, lapseni pyysi ettei tarvitse mennä. Kurjaa, mutta ymmärrän tilanteen rankkuutta oman lapseni kannalta. Tyttö on kiva, ystävällinen ja hyvin kasvatettu lapsi mutta todella aika rankka.



Tämä tyttö on nyt 10v ja tukitoimet ovat todella auttaneet. Hän käy pienessä iltapäiväkerhossa ja monissa harrastuksissa, etenkin ryhmäpeleissä. Varsinaisia "omia" kavereita hänellä ei oikein ole, mutta saa sosiaalisia suhteita ja tuttuja noiden kautta. Erityisesti tuo pienessä, kodinomaisessa iltapäiväkerhossa olo on äidin mukaan tehnyt hänelle hyvää, olisiko teillä jotain vastaavaa mahdollisuutta?



Oletteko harkinneet pojan muuttamista lähikouluun? Miten harrastukset? Onko pojallasi joku erityislahjakkuus, vaikka urheilullisuus tai musikaalisuus jota voisi tukea ja ohjata samanmielisten lasten pariin?



Paljon voimia sinulle ja lapsellesi!

Kiitos lämpimästä vastauksesta:)

Itsekin epäilen,että jotain tuollaista taustalla on.

Meilläkin tukitoimet ovat auttaneet jo hurjasti-koulusta palaute onkin positiivista,ja siellä on välitunnilla kavereita,samoin ip-kerhossa.Poika on jo pienluokalla,sekä tuetussa ip-kerhossa,ja se on tehnyt hyvää eskarivuoteen verrattuna,kun saa hyvää palautetta ja on ongelmineen jopa lievimmästä päästä:)Tästä syystä en vielä halua lähikouluun poikaa siirtää,saa nyt hyvän ja vahvan startin koulu-uralle,mikä ei välttämättä onnistuisi isossa luokassa.



Ja harrastuksiakin on kaksi kertaa viikossa,nämäkin ryhmissä joissa on enemmän ohjaajia.Käymme uimassa,pyöräilemässä,heittelemässä koripalloa-vanhemmat vain eivät sitä kaveria täysin korvaa.



Mutta,näillä on nyt mentävä,ja toivottava että tilanne joskus paranee.

Vanhalla asuinalueella oli kavereita ja leikkivät pihalla joka ilta,siksi tämä pojasta ehkä tuntuu nyt niin pahalta.Ja itse yritän olla näyttämättä pojalle huolestumistani.

Toiset eivät välttämättä kaipaa kaveriseuraa iltaisin. Varsinkin, jos ei itse ole kyselemässä? Koulupäivä ja ip päälle ovat huomattavasti rankempia kuin eskari ja hoitopäivä. Eikä sen jälkeen välttämättä tarvitse oman ikäistä seuraa, omat vanhemmat usein riittävät. Sosiaalisuus on ikään kuin kulunut loppuun yhdeltä päivältä. Ja jos pojalla on välitunneilla ja ip:ssa kavereita olisin vielä vähemmän huolissani.

Ja kirjoitan ihan yleisellä tasolla, en siis pelkistä "erityislapsista".

vaan sinä otat kaverin aina teille, jos vain saat.

Olisin voinut omani laittaa pienluokalle, mutta en suostunut.

En mene tuohon lankaan, että pitää saada mahdollisemman hyvä alku.

Poika ekalla lähikoulussa ja sai sielläkin sen hyvän alun ja saa kymppejä kokeesta, kun arvioidut oppimisvaikeudet ei ole toteutuneet.

Lähikoulu on edellytys, jos haluaa kavereita.

Mun poika oli päiväkoti ja eskariajan dysfasia tarhassa ja kavereita ei ollut, kuin yksi.

Nyt pojalla monta kaveria ja on ikionnellinen lähikoulusta.

Tiedän myös pari muutakin lasta, jotka ovat syrjäytyneet, kun opiskelevat pienluokalla ja silloin ollaan vain naapureiden varassa.

Mikäli naapureina ei ole samanikäisiä niin kavereita ei ole.

Ip ei kestä ikuisuutta ja sen jälkeen se yksinäisyys jysähtää kunnolla.

Jotain siis olisi tehtävä.

Harrastuskaverit ovat yleensä harrastuksen parissa ja pahemmin heistä ei ole kotiin kaveriksi.

Syynä on juuri ne pitkät välimatkat.

Sosiaalista syistä suosin lähikoulua, jos lapsi vaan pärjää siellä.

Lähellä ei ole kuin 1 lapsi ja hänkin 3v vanhempi. Yksinäisyys alkoi poistua vasta, kun sai oman kännykän 8-vuotiaana. Pystyi sitten itse kyselemään kavereita kylään ja sosiaalinen elämä alkoi muodostumaan.

Niin munkin ekaluokkalainen soittaa itse kavereillensa omalla kännykällä.

En enään sovi lapseni kaveriasioita.

Teillä ongelma on välimatkat. Se on se asia johon pitää paneutua.

Silloin kun oma lapseni oli tarhassa toisella puolella kaupunkin, niin hänellä oli hyviä kavereita, mutta asuivat todella kaukana meistä.

Näkeminen oli mahdotonta.

Näin hänen yksinäisyytensä silloin ja naapurista löytyi 1 kaveri, mutta tämä lapsi muutti pois.

Lähikoulusta löytyi heti hyviä kavereita ja poika oli todella aktiivinen itsekkin.

Oli jo varhaisessa vaiheessa tajunnut, että koulun pitää olla kodin lähellä, että saa kavereita.

Aloittakaa kännykän ostamisesta ja pyydät lapsesi ihan kyselemään kavereidensa puhelinnumeroita.

Kaikilla ekaluokkalaisilla ei ole omaa puhelinta.

Itse en halua soitella kenenkään äidille ja musta asiat on hoituneet hyvin, kun lapset keskenään sopivat asioista ja sitten kysyvät meiltä vanhemmilta, että käykö.

odotin pahempaa,kun käytöshäiriöstä mainitseminen tällä palstalla on hieman uhkarohkeaa:)



Lähikoulu todellakin olisi edellytys,mutta toistaiseksi ei vaihtoehtona.Keväällä haemme paikkaa jommastakummasta lähikoulusta palaverien jälkeen JOS edellytyksiä on.Nykyinen pienluokka onkin sellainen,että siellä ei ole tarkoituskaan olla kuin maksimissaan 2 vuotta,ja tavoitteena on normaaliopetukseen siirtyminen.



Kännykkä pojalla on kyllä,mutta ei niitä ystäviä joiden numeroita voisi sinne tallettaa ja asioista sopia.Mutta,välimatkat ovat todella ongelma koulukavereita ajatellen,ja siihen ei ole lähiaikoina muutosta.



Mutta yritän nyt itse piristyä ja yrittää nostaa pojan itsetuntoa,ja kutsua tuttavaperheitä vaikka useammin kyläilemään niin jotain leikkikaveria olisi tällöin.

Meillä on 8-vuotias poika, joka ei HALUA koulun jälkeen olla kavereiden kanssa. Muutama kaveri olisi, joita voisi pyytää, mutta hän ei kertakaikkiana halua. Kuulemma riittää kun koulussa on kaikki välkät kavereiden kanssa (ja tämä on tarkistettu, todella koulussa niitä kavereita on). Kotona poika lukee, leikkii siskon (5v) kanssa, leikkii pihalla ym.



Äitinä olin ensimmäisen vuoden ihan äärimmäisen huolissani, mutta nyt alan rauhoittua. Jos lapsi on tyytyväinen eikä halua kaveria niin väkisin ei voi. Toki ap:n lapsen tapaus on erilainen, jos lapsi HALUAISI kaverin, mutta sellaista ei vain ole.

Minun ekaluokkalaiseni vain on yksin koulussa, hän on sillä tavalla vaikeasti vammainen, ettei ilman avustajaa pääse koulun välitunneilla toisten luu leikkimään eikä ajustaja viitsi/osaa häntä auttaa kun on helpompi seisoksia yksinäisen lapsen kanssa...Kotiin on sitten työllä ja tuskalla saatu aina joku ikätoveri leikkimään, mutta surettaa ja pelottaa pojan tulevaisuus, kun koulu ei tunnu välittävän lapsen "työpaikalla" syrjään jäämisestä, pelkään että iloinen lapsi muuttuu äreäksi tosikoksi, jos näin jatkuu....

Meillä on 8-vuotias poika, joka ei HALUA koulun jälkeen olla kavereiden kanssa. Muutama kaveri olisi, joita voisi pyytää, mutta hän ei kertakaikkiana halua. Kuulemma riittää kun koulussa on kaikki välkät kavereiden kanssa (ja tämä on tarkistettu, todella koulussa niitä kavereita on). Kotona poika lukee, leikkii siskon (5v) kanssa, leikkii pihalla ym.

Äitinä olin ensimmäisen vuoden ihan äärimmäisen huolissani, mutta nyt alan rauhoittua. Jos lapsi on tyytyväinen eikä halua kaveria niin väkisin ei voi. Toki ap:n lapsen tapaus on erilainen, jos lapsi HALUAISI kaverin, mutta sellaista ei vain ole.

Olisi voinut lähteä täältä näppikseltä :) Välillä olen ollut huolestunutkin, mutta helpompaahan tämä näin on kuin että lapsi välttämättä haluaisi seuraa eikä viihtyisi kotona perheen parissa.