Että mä oon kyllästyny tähän paskaan

Ensimmäinen kysymys kuuluu, että onko teillä työnjako kohtuullinen kutakin päivää ja kummankin koko päivän ohjelma huomioiden?



Ja seuraava sellainen loogisen luontoinen asia on, että mitä kaikkea pitää tehdä? Tavoitteletko jotakin liiallista? Olisiko niin, että työn määrä olisi hallittavissa, mutta jostain syystä se tuntuu kohtuuttomalta vaivalta?



Miehestäsi on siis tullut kanava, jolle purat negatiivisia tunteita. Oletan, että hän on ihan tavallinen mies, ei sen parempi tai huonompi kuin muutkaan. Ja kaikissa suhteissa on kitkansa, jotka usein purkautuvat kotityöriitoina lasten ollessa pieniä.



Esitän olettamuksen: ehkä monet naiset olettivat, että saavat lapsen synnyttyä omistautua kokonaan lapselle. Ja kun mies tulee töistä, hän onkin väsynyt, eikä suinkaan ala oitis toteuttamaan vaimon toivomaa kodin siisteyttä. Koituu pettymys. En tiedä olenko oikeassa, mutta esitin ajatuksen.



On niin helppo sanoa, että puhu miehesi kanssa. Kuitenkin jokainen tietää, miten vaikeaa avoin keskustelu joskus on. Kuvittelemme tietävämme mitä toinen ajattelee, pelkäämme läheisten reaktioita. Saatamme uskoa tuntevamme toisen kuin omat taskumme, ja kun hän toimii odottamattomalla tavalla, tulee hämmennys tai pettymys. Mutta olisi ihan kohtuullista aloittaa kertomalla, että tuntuu kohtuuttoman raskaalta ja jatkaa sitten painottamalla, että tarkoitus ei ole syyllistää miestä, lasta tai itseäsi. Ja onhan sitä perheterapiaakin saatavissa, vaikka kaikki eivät sinne haluakaan. Tarjoan ajatusta tässä kuitenkin.



Nyt olet purkanut tunteitasi tänne. Seuraavaksi niitä kannattaa käsitellä siellä, missä asioihin voi konkreettisesti vaikuttaa.