Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tahtoisin sijaisäidiksi mutta haaveilenko turhaan?
13.10.2011 |
Pitkään on ollut haavena alkaa tulavisuudessa sijaisäidiksi sitä kaipaaville lapsille. Tämän hetkiseen elämäntilanteeseen sijaisperhe toiminta ei nyt tietenkään sovi, mutta tulevaisuudessa olisi mahdollista.
Olen 21 vuotias avoliitossa asuva 1-vuotiaan lapsen äiti. Lapsen isän (eli avomieheni) kanssa on tarkoitus menna naimisiin kolmen vuoden sisään. Myös toinen biologinen lapsi haaveissa.
Puolisollani on vakituinen, suht hyvä palkkainen työ, jossa hän viihtyy hyvin. Itselläni on takana vain lukiokoulutus, mutta ensi kevään yhteishaussa aion hakea ammattikouluun ja sitä kautta sitten mennä työelämään. Tarkoituksena tietenkin saada vakituinen päivätyö.
Lapsuuteni ei ole ollut paras mahdollinen vanhempieni alkoholin käytön ja väkivaltaisuuden takia. Tämän seurauksena olen ollut nuorisopsykiatrisella polilla 9 luokalla jonka jälkeen siirryin nuoriskotiin ja kävin lukion siellä. Tämä oli pelastukseni.
Koskaan en ole ollut varsinainen huligaani, yläasteella perheolosuhteiden vuoksi karkailin paljon ja sitä kautta ajauduin juomaan. Siksi myös jouduin sosiaaliviranomaisten kanssa tekemisiin. Nuorisokodissa muutuin taas "tavalliseksi" nuoreksi, kävin ahkerasti koulua ja toimin sääntöjen mukaan. Elämäni palautui raiteilleen. Kiitos kuuluu nuorisokodin ohjaajille.
Nykyään juon hyvin harvoin (ehkä kaksi kertaa vuodessa), tätä jatkunut lukion toiselta luokalta asti. Olen vastuuntuntoinen ja omalla tavalla myös aikuisempi kuin muuta ikäiseni. Nautin lapseni kanssa olemisesta täysin rinnoin enkä kaipaa aikaa lapsettomana.
Koska itseni on "pelastettu" kotiolosuhteista, haluan saman onnistuvan myös muiden apua tarvitsevien lasten kohdalla. Siksi haluan lähteä sijaisäidiksi.
Uskon 25-30 vuotiaana elämäntilanteeni olevan sillä mallilla, että voisin alkaa vakavasti harkitsemaan sijaisperhetoimintaa. Puolisoni on kiinnostunut asiasta myös erittäin paljon.
Tarkoitukseni olisi ennen sijaislapsen ottamista hankkia siis ammati ja vakituinen työpaikka ja omat biologiset lapset hankittuina (maksimissaan kaksi) ja että he olisivat jo koulussa. Myös omakotitalo on haavena ja sen haaveen toteuttamiseen ei mene vuosia.
Toisin sanoen haluan taata sijaislapselle/lapsille mahdollisimman turvallisen ja vakaan kasvuympäristön, mikä tietenkin on sijaisvanhemmuuden tarkoituksena.
Mutta, koska minulla on tuota omaa synkkää menneisyyttäkin takana, pelkään haaveilevani turhaan koko toiminnasta. Eniten pelkään estoksi nuoruuteni mielenterveyshäiriötä, jota ei enää kuitenkaan ole. Pelkään sen silti vaikuttavan päätkseen. Ilman tuota taustaani uskoisin saavani aloittaa sijaisperhetoiminnan sitten, kun aika siihen on kypsä.
Mitä mieltä te olette, haaveilenko turhaan?
Kommentit (4)
ei tuo nuoruustausta vaikuta mitään.
mut mun mielestä muuten on vaarallinen ajatus lähteä sijaisäidiksi sillä ajatukselle että "pelastaa" niitä lapsia. Tuohon sisältyy se ajatus, että sä teet jotain hyvää ja niiden lasten pitäisi olla siitä kiitollisia. Ei se niin mene. Ne lapset pelastaa itse itsensä, jos pystyy - sä voit parhaimmillaan tarjota vähän apua, ehkä. Eikä ne kaikki vaan "pelastu" ja sekin tarkoittaa joka lapselle eri asiaa - ja taatusti jotain muuta kuin sulle. Jos ryhdyt tuohon pelastajana, tulet pettymään pahasti ja se taas on niille lapsillekin avun sijasta lisärasite.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun pitäisi ensin käydä terapiassa omat kipeät asiasi läpi, ja kasvaa henkisesti. Kuulostat aika kypsältä ja aikuiselta, mutta olet vielä niin nuori ettet ole käynyt koko lapsuuttasi ja nuoruuttasi läpi. Sen jälkeen voisit miettiä uudelleen, silloin sinulla olisi todennäköisesti myös enemmän annettavaa lapsille, etkä siirtäisi heihin omia traumojasi.
Mutta hyvä ajatus, sijaisperheitä aina tarvitaan, ja toivottavasti joskus olisitte valmiita siihen! Tsemppiä!
Sun pitäisi ensin käydä terapiassa omat kipeät asiasi läpi, ja kasvaa henkisesti. Kuulostat aika kypsältä ja aikuiselta, mutta olet vielä niin nuori ettet ole käynyt koko lapsuuttasi ja nuoruuttasi läpi. Sen jälkeen voisit miettiä uudelleen, silloin sinulla olisi todennäköisesti myös enemmän annettavaa lapsille, etkä siirtäisi heihin omia traumojasi. Mutta hyvä ajatus, sijaisperheitä aina tarvitaan, ja toivottavasti joskus olisitte valmiita siihen! Tsemppiä!
Niin, tai ajattele että ne lasten vanhemmat ovat sinun vanhempiasi tai toimivat samalla tavalla.
Joskus vuosia sitten yritin saada omille lapsilleni tukiperhettä. Opiskelin ja olin aika väsynyt, olisin kaivannut lepohetkeä ja siten olisin ollut jaksavami lapsillekin. Hain viikonlopputukiperhettä ja kävimme tutustumassa yhteen.
Heidän asenne minua kohtaanoli todella järkyttävä! Paikalla oli heidän aikuiset pojat, jotka kävivät vuorotellen seisomassa olohuoneen ovella ja tuijottamassa; tuossa on se äiti, joka ei kykene huolehtimaan lapsistaan.
Kylässä istui perheessä kasvattilapsena ollut aikuinen poika raskaana olevan vaimonsa kanssa (vaimo lastenkodin kasvatti, mistä sijoitettu lapsikin heille jäi). Tämä poika oli minua kohtaan aivan täynnä avointa vihaa.
Perheen äiti, vanhempi nainen, oli sitä mieltä, lasteni isästä, että "... niin, kun eipä siitäkään ollut lasten huoltajaksi..." vaikka en ollut lasten isästä mitään sanonut, hän oli työssäkäyvä ihminen ja asui meistä 400 km:n päässä ja minä ihan tavallinen nuori äiti, mutta yh ja opiskelin vieraalla paikkakunnalla, turvaverkostoa ei ollut, olin hurjan yksin ja jaksaminen kovilla.
En antanut lapsiani siihen perheeseen. Enkä mihinkään muuhunkaan tukiperheeseen.
Tunnen yhden tukiperheenä olevan naisen ja hänellä olisi kyllä hoitamista omissa lapsissa, itsessään ja parisuhteessaankin, mutta sen sijaan keskittyy hoitamaan muitten lapsia, eli terapia hoituu tätä kautta.
Suosittelen kuten tuo edellä, asiallisesti ja fiksusti muotoili, että käy lapsuutesi läpi ja anna ikää ja elämänkokemusta tulla lisää vielä. Ja vaikka se toinen lapsikin, sillä yhden kanssa on aina aivan erilaista kuin kahden tai useamman.
Alue: Aihe vapaa
joka on sairastanut psykoottisen masennuksen ja ollut terapiassa. Tästä on nyt ehkä 4-5 vuotta ja nyt heillä on tukilapsia. En tiedä voisivatko he saada jonkun pysyvän sijoituslapsen, mutta ainakin tukilapsia voitte varmaan saada, tukiperheistä on kamala pula.