Olihan taas ilta...

Viime aikoina (yleisesti vuoden ajan, mutta kesällä taantui taas) 8-vuotias tyttö, esikoisemme, on nukahtanut jo verraten vaivattomasti, mutta tämäniltainen rumba palautti taas mieleen kesän riemut ja ne kaikki illat ennen kouluikää. Teinpä huvikseni muistiinpanoja iltatöiden ohessa:

Klo 20.30: hyvät yöt

20.45: huutelu alkaa.

20.50: huutaa jo kerran minuutissa

20:55: + ”Toi ei oo kivaa!”

21.00: koputtaa jollain kovalla ja huutaa n. 2 krt minuutissa.

21.01: hiljaisuus

21.04: kahinaa. Epäilykset heräävät.

21.06: huuto alkaa taas, nyt muutaman sekunnin välein ulvoo äitiä.

21.07: itkua, tuskin aitoa

21.08: tuli itkien pois vuoteesta. Kannoin takaisin. Ei olisi antanut lähteä.

- 21.15: etsin mankan, laitoin Miinan ja Manun soimaan.

21.30: satu loppui

21.35: huutelu alkoi taas

21.36: itku ja huutelu jatkuu

21.40: sain työt tehtyä ja menin tytön sängylle istumaan

21.50: uni tuli tytölle



Mainittakoon, että koko tämän rumban ajan sain pidettyä hermoni kurissa ja vastailin tytölle aina välillä rauhoittavasti, että "hyvää yötä", tai "äiti on tässä, ei hätää" tai muuta vastaavaa. En kuitenkaan joka huutoon, vaan ehkä kerran 10 minuutissa.



Nykyään on tosiaan asiat hyvin. Toista oli silloin, kun 2-vuotias neiti karkasi eräänäkin iltana sängystään kirjanpidon mukaan yli 50 kertaa klo 20 ja 22 välillä (siinä vaiheessa lakkasimme merkkaamasta muistiin siis, karkailu ei toki loppunut).



Ja siis kuopus on aina nukahtanut ilman mitään säätämistä samoilla säännöllisillä iltarutiineilla ja samoilla hellyydenosoituksilla kuin mitä esikoinen saa...