WTF, vauva 8 kk ja nyt vasta tajuan että meillähän on ollut ihan kauhea vauva-aika

Samat kokemukset täällä. Omalla vauvalla myös refluksi, joka liittyy maitoallergiaan. Ekat kuukaudet oli ihan järkkyjä, kun vauva vain huusi. Meillä elämä alkoi helpottaa, kun siirryttiin apteekin korvikkeelle. Siinä vaiheessa ihmettelin, että "oho, vauva nukkuu", "oho, vauvahan hymyilee!". Nyt lapsi on 1v, ja olen tajunnut, että ei vauva-aika todellakaan kaikilla tuollaista ole. Tuttavat käy ihan pienienkin kanssa reissuilla ja liikkuvat muutenkin paljon. Itse kökötin kotona kaaressa huutavan vauvan kanssa monta kuukautta. Ei ollut herkkua, ei. Onneksi nyt menee ihan kivasti, mutta eipä ole sisaruksella kiirettä, sen verran jäi traumoja.

Refluksi on ikävä vaiva, temperamentti ei välttämättä ole vain huono asia. Olet kuitenkin selvinnyt tähän asti, vaikka ei ehkä aina ole ollut helppoa. Ei kannata takertua siihen, että muilla ollut helpompaa. Jokaisella on omat murheensa, joillakin refluksi tai koliikki tai keskosuus tai huono parisuhde tai jokin kriisi tai masennus tai ihan mikä vaan. Ehkä hieman vaikea vauva-aika vaihtuu pian ihanaksi taaperoksi, joka tapauksessa tilanne muuttuu aina ajan myötä. Älä mieti vielä uutta vauvaa, jos olet uupunut vielä ensimmäisestä. Sitten kun mieli ehkä muuttuu, niin muista, että sieltä syntyy aivan uusi persoona omine oikkuineen ;) Ja refluksin tunnistat silloin todennäköisesti jo paljon aikaisemmin...

Esikoinen oli varsin vaativa vauvana (ja on edelleen 5-vuotiaana) ja äitini jälkeen päin totesi pelänneensä jaksamiseni puolesta kun ei vauvat oikeasti ole sellaisia. Meillä elämä helpottui myös siinä 8 kk tienoilla, mutta syynä oli liikkeelle lähtö. Lapsi keksi itse tekemistä tutkiessaan paikkoja eikä häntä tarvinnut jatkuvasti viihdyttämällä viihdyttää. Siihen asti ei pysynyt hetkeäkään tyytyväisenä vain olla möllöttäen ja ympärilleen katsellen. Koko ajan piti kantaa paikasta toiseen, hyppyyttää ja keksiä vaikka ja mitä uutta. Unetkin oli vartista puoleen tuntia ja pelkkä syli kelpasi ainoastaan silloin kun halusi tissiä, muuten piti olla jotain toimintaa.

esikoinen kärsi ensimmäisen vuoden todella pahasta refluksista. Sen seurauksena pulautteli niin usein / niin runsaasti että sekä vauvalla kului päivästä riippuen helpost 8-12 asukertaa ja itselläkin 4-5. Vauva halusi jatkuvasti syödä uudelleen kun kerta ne edelliset oli tullut oksennettua pois... Mä en siis voinut lähteä minnekään ilman vauvaa kun seuraava syöttö saattoi tulla koska tahansa. Nukkuminen oli öisin aivan surkeaa, ilmeisesti refluksi vaivasi makuuasennossa enemmän. Ainoat kunnon unet nukkui päivisin ulkona vaunuissa.



Voi sitä ihmetystä miten helpolle tuntuikaan hoitaa perheemme toista vauvaa. Sama vaatekerta saattoi mennä koko päivän, vauva halusi syödä vain noin kolmen tunnin välein ja se jopa nukkui öisin useamman tunnin putkeen. Tuntui ihan mahdottoman helpolle ja vasta silloin itsekin tajusi että ei se meidän vauvavuosi esikoisen kanssa ollut todellakaan mitään ihan tyypillistä vauvaelämää...

esikoinen kärsi ensimmäisen vuoden todella pahasta refluksista. Sen seurauksena pulautteli niin usein / niin runsaasti että sekä vauvalla kului päivästä riippuen helpost 8-12 asukertaa ja itselläkin 4-5. Vauva halusi jatkuvasti syödä uudelleen kun kerta ne edelliset oli tullut oksennettua pois... Mä en siis voinut lähteä minnekään ilman vauvaa kun seuraava syöttö saattoi tulla koska tahansa. Nukkuminen oli öisin aivan surkeaa, ilmeisesti refluksi vaivasi makuuasennossa enemmän. Ainoat kunnon unet nukkui päivisin ulkona vaunuissa.



Voi sitä ihmetystä miten helpolle tuntuikaan hoitaa perheemme toista vauvaa. Sama vaatekerta saattoi mennä koko päivän, vauva halusi syödä vain noin kolmen tunnin välein ja se jopa nukkui öisin useamman tunnin putkeen. Tuntui ihan mahdottoman helpolle ja vasta silloin itsekin tajusi että ei se meidän vauvavuosi esikoisen kanssa ollut todellakaan mitään ihan tyypillistä vauvaelämää...

Minä sitten taas olen tajunnut että meillä oli helppo vauva-aika, mutta vaikea taaperoaika. Kaikki muuttui meillä, kun lapsi oppi kävelemään (aikaisin) ja sitten vielä ihan vauvana taaperteli loppumattomalla innolla kaikkialle ja turhautui ja raivostui lukemattomia kertoja päivässä. Myös temperamentti ihan kuin vaihtui tässä kohtaa, uhmaikä tuntui iskevän päälle jo ennen 1v synttäreitä.. Ystäväni haastava vauva alkoi samaan aikaan osoittaa rauhoittumisen merkkejä joten me vain vaihdoimme päittäin osia... itse ajattelin vauvan ollessa pieni että menisi tässä toinenkin samaan syssyyn, mutta nyt en tiedä koska uskallan toisen tekoon, kun tämä temperamenttinen ikiliikkuja vie kaikki mehut. Mutta siltikin - aion uskaltaa, koska tilanteita ei vaan voi tietää etukäteen ja uskon että toisen kohdalla on jo vähän viisaampi ja toivottavasti osaa välttää jotkut virheet mitä esikoisen kanssa tuli tehtyä.

Refluksi on ikävä vaiva, temperamentti ei välttämättä ole vain huono asia. Olet kuitenkin selvinnyt tähän asti, vaikka ei ehkä aina ole ollut helppoa. Ei kannata takertua siihen, että muilla ollut helpompaa. Jokaisella on omat murheensa, joillakin refluksi tai koliikki tai keskosuus tai huono parisuhde tai jokin kriisi tai masennus tai ihan mikä vaan. Ehkä hieman vaikea vauva-aika vaihtuu pian ihanaksi taaperoksi, joka tapauksessa tilanne muuttuu aina ajan myötä. Älä mieti vielä uutta vauvaa, jos olet uupunut vielä ensimmäisestä. Sitten kun mieli ehkä muuttuu, niin muista, että sieltä syntyy aivan uusi persoona omine oikkuineen ;) Ja refluksin tunnistat silloin todennäköisesti jo paljon aikaisemmin...

jotka vauva-ajan kauheuden tajuavat ja siitä ja omasta väsymyksestään valittavat.

Esikoinen oli varsin vaativa vauvana (ja on edelleen 5-vuotiaana) ja äitini jälkeen päin totesi pelänneensä jaksamiseni puolesta kun ei vauvat oikeasti ole sellaisia. Meillä elämä helpottui myös siinä 8 kk tienoilla, mutta syynä oli liikkeelle lähtö. Lapsi keksi itse tekemistä tutkiessaan paikkoja eikä häntä tarvinnut jatkuvasti viihdyttämällä viihdyttää. Siihen asti ei pysynyt hetkeäkään tyytyväisenä vain olla möllöttäen ja ympärilleen katsellen. Koko ajan piti kantaa paikasta toiseen, hyppyyttää ja keksiä vaikka ja mitä uutta. Unetkin oli vartista puoleen tuntia ja pelkkä syli kelpasi ainoastaan silloin kun halusi tissiä, muuten piti olla jotain toimintaa.

Aivan sama, tosin meillä esikoisen kanssa helpotti vasta 10 kk kun alkoi kävelemään. Uhmaikä oli ihan hirveä, toivutaan siitä pikkuhiljaa. Nyt hänkin on 5-vuotias. Meillä on kaksi nuorempaakin lasta ja he ovat olleet heti ensimmäisestä päivästä alkaen paljon rauhallisempia ja muutenkin temperamentiltaan tasaisempia. Kyllä on tuntunut vauvanhoito helpolta kahden nuoremman kanssa! Onneksi, vaikka kaikkia rakastankin yhtä paljon. Vertaishali teille! Tiedän ihan tasan mistä puhutte.

Meillä oli koliikkia ja kun siitä selvittiin ei monta herätystä yössä tuntunut enää miltään. Meilläkin esikoinen oli herästi ärtyvä, pätkäuninen ja huonosti viihtyi yhtään missään muualla kuin sylissä. No, siinähän mentiin päivä kerrallaan enkä mitenkään hirveän raskaana tuota aikaa osannut ajatella, sitä koliikkia lukuunottamatta. Kun toista lasta alettiin yrittämään teimme sen ajatuksella "ei se ainakaan pahempi voi olla". Eikä ollutkaan. Vasta toisen lapseni kanssa selkeni, että kaikki vauvat eivät olekkaan sellaisia kiljukauloja (sanon tämän aivan kaikella rakkaudella esikoista kohtaan) kuin esikoinen oli ja että vauvat myös nukkuvat päivisin enemmän kuin 15-30 min kerralla ja herranen aika sentään; viihtyvät vaunuissa ja nukkuvat yölläkin pidempiä pätkiä kuin 45min-2h. :)

vauva sitten millä tahansa temperamentilla varustettu. Ehkä sitä voi jopa tuntea enemmän syyllisyyttä ja pettymystä itseensä ja vauva-aikaan, jos vauva on ollut rauhallinen. Ei ole oikeutta noille tunteille. Mutta monet vauvat on kerhoissa ja julkisilla paikoilla ihania, mutta kotona ja äidin kanssa kahdestaan silti sattuu ja tapahtuu ja samalla tavalla vauva suuttuu marakassin poisottamisesta ja hampaita tulee ja on mahan puruja ja flunssaa flunssan perään. Rään imemistä ja yövalvomisia. Toki tätä on varmasti helpompi kestää, jos itse on rauhallinen ja vauva on perusluonteeltaan rauhallinen. Mutta huolta ja murhetta jokainen vauva osaa äidilleen tuoda. Minusta muuten tuo harmistuminen esimerkiksi marakassin poisottamisesta on oikeastaan melko hupaisa asia ja olen sitä sivusta seurannut toisen äidin vauvan tekemänä. Sehän vaan kertoo, että se vauva tykkäsi siitä marakassista. Siellä muskarissa oli siis jotain jännää ja kivaa, mistä ei olisi halunnut luopua. :)



Älä ole turhaan itsellesi ankara. Refluksi on hankala asia ja vauvojen sairaudet yleensäkin. Kun ei ole vielä sitä puhetta ja itsensä tuntemusta, jolla kertoa äidille mihin sattuu ja miltä tuntuu, niin ei voi kun huutaa. Ajattele, että se vauvan itku on ollut halua kertoa sinulle asioista. Onhan se hyväkin asia, että sun vauva on uskaltanut kiukuta ja vaatia. Tiesi varmaan, että sinä jaksat kuunnella :)



Minä olen puolestani joskus murehtinut sitä, kun oma vauva on esimerkiksi sukulaisten nähden aina itse aurinko, mutta sitten kun ollaan kahdestaan, niin johan kiukutellaan ja natistaan kaikesta. Mutta ei se oikeastaan mua enää haittaa. Nyt tajuan, että se on vaan hyvä asia, että vauva osaa nitistä ja kiukutella minulle. Luottamusta se vaan herättää. Pitää äidille voida ja uskaltaa sanoa asioista. Nyt taaperoiässä tuota kiukuttelua on jo alkanut näyttää muillekin/muiden läsnäollessa ja minä pidän sitäkin tietynlaisena rohkeuden ja itsetunnon kehityksenä. Eli lapsi kokee ympäristön sen verran tutuksi turvalliseksi, että siellä uskaltaa vähän pitää ääntäkin. Aiemmin hieman jo huoletti lapsen varautuneisuus.

Pakko oli kommentoida, koska meillä on ollut kaksi refluksivauvaa sekä vahvan temperamentin omaavat myös. Meidän molemmat vauvat ovat olleet niin huonounisia kuin vauvat vain ikinä voivat olla. Tiedän niiiiin ton tunteen kun huomaa, että hei ihan oikeesti, muiden vauvat on tositosiTOSI helppoja. Mutta vertailu ei auta!!! Vertailu katkeroittaa! Meillä siis kaksi refluksi vauvaa, temperamenttista ja huonounista. Molempien vauvojen hoitaminen oli niin rankkaa kuin olla ja voi. Ensimmäisen vauvan kanssa oli rankkaa lähinnä sen takia kun en edes tiennyt mikä vauvaa vaivaa, joskus jopa vihasin kitisevää vauvaani, "eikö se voi koskaan olle tyytyväinen vaikka mitä teen" ja toka oli siks vaikeesti hoidettavissa kun oli uhmaikäinen sisarus samaan aikaan hoidettavana vaikka kokemusta olikin jo. En voinut koskaan laskea sylistä vauvaa tai muuten tuli järkky huuto, oma syöminen, isomman lapsen vaipan vaihto tms ei onnistunut ilman kitinää ja itkun kuuntelua. Se oli tosi stressaavaa.



Mutta kyllä sä uskallat sisaruksen tehdä, toivottavasti sulla on joku jonka kanssa voit asiaa purkaa. Voihan se olla ettei toinen ole samanlainen. Meillä oli toinen samanlainen ja siitäkin ollaan nyt selvitty suurin piirtein selväjärkisinä :) Jos lapsista tykkää niin kyllä sitä rakkautta riittää myös refluksivauvoille tai minkä tahansa muun vaivan omaavalle vauvalle. Sinä olet superäiti jos jaksat kuitenkin lohduttaa, pitää sylissä tai mitä tahansa, kunhan parhaasi yrität niin se riittää! Ja jos et aina jaksakaan niin älä soimaa itseäsi, en usko että kukaan jaksaisi! Meillä on ihan reippaat ja iloiset lapset nyt vaikka kovasti itkuinen vauva-aika on ollutkin. Vieläkin haluaisin lisää lapsia. Rakkautta lapsiin ei tämä kokemus ole vähentänyt. Ajan kanssa kuitenkin huomaa, että tuo 6kk on aika lyhyt aika ja myöhemmin vaikka temperamenttia lapsella riittää, niin asiat helpottuu koska isompaa vauvaa/lasta ei tarvitse kokoaikaa kanniskella tms.



Muista että et ole yksin, vaikka yleensä tuntuisikin siltä kun katselee niitä helppoja vauvoja!!! Vaikeiden vauvojen äidit vaan eivät uskaltaudu kerhoihin yms. Hurjasti tsemppiä sinulle :)!!!!!! Ajan kanssa helpottaa!

Ihmettelin vain, että miten ne muut äidit siellä muskarissa saa ne vauvansa keskittymään niin hyvin ja olemaan tyytyväisiä ja tekemään sitä sun tätä. Enkä siis ollenkaan tajunnut, että ne muut vauvat on oikeesti helpompia.



Sit kun meille syntyi toinen lapsi, niin sillon mulle pukkas kriisin, koska sen toisen lapsen myötä tajusin, että tällasta on tavallinen vauva-arki. Että vauvat tosiaan osaa myös köllötellä vaan lattialla tai nukkua yöunille jo puolen yön aikaan, jopa aikaisemmin. Tai että ylipäätään kaikki ei huuda yötä päivää.



No se ensimmäinen, se vaativa vauva, on nyt 7-vuotias, ja se lapsi on edelleen ihan hemmetin työläs. Eikä siitä ole löytynyt mitään vikaa, vaikka tutkittu on jos ties mitä. Herkkä on, ja sitä satasella. Ja itsepäinen kun on myös, niin jaksaa laittaa vastaan typerissä asioissa ihan älyttömästi. Eli ei ole temperamentti pehmennyt iän myötä.

on aina ollut superhelppo. Sellainen, josta kaikki tykkää ja jonka kanssa elämä oikeasti on hyvin hauskaa.

Toinen on sitten aivan eri maata. On alusta asti ollut itkuinen (on terve) ja on luonteeltaan helposti turhautuva ja tulistuva. Siis sellainen lapsi, jota saa kantaa kaikki päivät, viihdyttää ja hyppyyttää eikä lapsi ikinä ole kuitenkaan tyytyväinen. Suoraan sanottuna tällaisen lapsen äitinä olo on omasta mielestäni ihan erilaista. En ole koskaan tuntenut tällaista riittämättömyyttä ja väsymystä esikoisen kanssa. Usein tuntuu, että olen jo tehnyt ihan kaiken minkä osaan, ja lapsi on silti pahantuulinen.



Tajuan, että tällainen lapsi juuri tarvitseekin hurjasti kannustusta ja rakkautta, koska ei saa ympäristöltä ollenkaan niin paljon positiivista palautetta kuin mitä esikoinen sai. Mut toivon todella, todella paljon että elämä lapsen kanssa joskus helpottuisi jonain päivänä.

Puit niin sanoiksi tunteeni. Refluksilapsi meilläkin ja sylissä pystyasennossa heilutellen ja hirveästi itkien vuorokaudet ympäri meni eka vuosi ja seuraava vuosi siitä toipuessa itse sairastellen. Ja en voi sille mitään, mutta suuri on suru siitä, ettei meillä voinut olla vähän helpompaa, edes joskus - tottakai tiedän, että muillakin on murheensa mutta jos olisi edes JOSKUS voinut nauttia vauvasta ja vauva-ajasta edes pienen hetken ajan... Ja minä en sano, että uskalla hankkia toinen. Meille jos toinen samanlainen tulisi niin elämä loppuisi siihen. Lapsen tempperamentti ei ole haastava, ihan normaalinhaastava vain, vain tuo kauhea sairaus, refluksi.

Meille on siunaantunut aika samantyylisiä lapsia kuin Ap:lle. Vauva-ajan vaikutelma ei kuitenkaan ole lopullinen totuus lapsen luonteesta. Temperamentti voi tasoittua sopivalla hoitotavalla ja fyysisten vaivojen hellittäessä.

Kyllä se äidiksi tuleminen on raskasta oli vauva sitten millä tahansa temperamentilla varustettu. .

Mulla neljä lasta ja ei ole ollut raskasta kertaakaan. Lapset on olleet tyytyväisiä, hyviä nukkujia, syöjiä. Ihania taaperoita, nyt osa jo ihania teinejä.

Joillakin nyt vain on helppoja lapsia joista kasvattaa mallikelpoisia ihmisiä. Ja en ol ekoskaan tuntenut syyllisyyttä helpoista lapsistani, todellakaan. Toki meillä on uhmaa ollut ja kaikennäköistä, mutta niistä selvitty kun osaa itse pysyä rauhallisena aikuisena.

esikoinen kärsi ensimmäisen vuoden todella pahasta refluksista. Sen seurauksena pulautteli niin usein / niin runsaasti että sekä vauvalla kului päivästä riippuen helpost 8-12 asukertaa ja itselläkin 4-5.

Vaatteita piti vaihtaa just noin monta kertaa, lisäksi meillä meni olkkarin matto lopulta roskiin, koska siihen oli puklattu noin sata kertaa.

Ja tämä oli kakkosen kohdalla. Eka oli helppo. Kun asiasta valitin neuvolassa, että päästäänkö tutkimuksiin, niin ei päästy. Lisäksi oli huutoja ja itkuja yms. vaivoja. Mulle vain sanottiin, että sä syötät vauvaa liikaa!!

Tasan 1-vuotiaana vein sit allergialääkärille pahan ihottuman takia, maitoallergiahan se siellä. Ja olen satavarma, että tolla oli refluksi myös.

Vastauksista kyllä huomaa, ketkä ovat kokeneet saman. Vaikka tietäisi, että toisilla on raskaampaa kuin toisilla, ei niihin liittyviä tunteita tajua kuin ne kokenut. Tunteesi ovat niin tuttuja.



Me ollaan miehen kanssa naureskeltu, että jos saataisiin toinen ja vauva nukkuisi hyvin, me varmaan vietäisiin se kesken yötä ensiapuun:D



Parasta tässä kuitenkin on se, että uhmaikä on tuntunut todella helpolta. Pitkään luulin, että meillä on tempperamentiltaan tosi helppo lapsi, mutta muutaman kerran kavereiden kanssa ostosreissulla tajusin, ettei se ihan niinkään ollut. Toiset lapset olivat huomattavasti rauhallisempia meidän lapseen verrattuna ja kaverit olivat ihan tuskissaan, kun lapset ovat niin vilkkaita ja käyttäytyivät huonosti. Ja meidän uhmis oli se, joka oli kaikkein vilkkain, mutta minä olin vain tyytyväinen, kun minusta reissu oli mennyt harvinaisen mukavasti ja helposti.

Me ollaan miehen kanssa naureskeltu, että jos saataisiin toinen ja vauva nukkuisi hyvin, me varmaan vietäisiin se kesken yötä ensiapuun:D

kun raukka oli kovin vaisu ja hiljainen. Hänellä oli myös siis kuumetta ja yskää. Oli kyllä lähellä ettei lääkäri nauranut meitä pihalle kun ihan normaalillehan tai suorastaan vilkkaallehan vauva kuulemma vaikutti. Mutta oli kuopuksella tuolloin ihan kunnon tauti päällä ja crp oli 80 tienoilla muistaakseni.

Ylipäätään monet kauhistelee ja naureskelee lastemme vilkkautta vaikka he olisivat minusta ihan rauhallisia. Toki eivät ole hetkeäkään paikoillaan vaan vähintään pää heiluu tai jalka vipattaa. Kuopuksessa vilkkaus ei edes pahemmin tunnu missään kun esikoinen on vilkas, kovapäinen ja räiskähteleväinen luonteeltaan. Neuvolassakin nimittivät häntä suuritarpeiseksi 4-kuisena kun kokenut terkkari ei saanut pientä rauhottumaan kuin hetkeksi kun jo tyytymättömyys alkoi uudelleen vaikka kaiveli koko ajan kaapistaan uusia leluja. Toki oli muitakin merkkejä. Monien mielestä meidän kuopuskin tosin on vaativa, mutta ei onneksi lähellekään samaa luokkaa kuin esikoinen. Oikeastaan ainoa ongelma nyt liki 3-vuotiaana on huono nukkuminen eli heräilee edelleen öisin tunnin-parin välein. Toki uhmaikä tuo omat haasteensa, mutta niinhän se kaikilla on. Ja kummasti sitä tottuu pitämään kaikenlaista ihan normaalina. Täältä sitten saa lukea miten kurittomia ja villejä lapsia on nähty kaupassa ja alkaa itsekin miettiä oman jälkikasvunsa käytöstä.

Esikoisella tajuttiin maitoallergia vasta aika myöhään, yli 1v. Olin vain keikutellut ja heräillyt ja liekuttanut lasta, vaihtanut sen seitsemän kakkavaippaa päivässä siihen asti.



Kun toinen syntyi, tajusin että jotkut vauvat nukkuvat kohtuu hyvin, ja vähintäänkin osaavat heräämisen jälken olla tyytyväisiä eivätkä vain aina itke. Ja etteivät kakkaa sata kertaa päivässä tai itke monta tuntia illassa. Tyytyväisenä pötköttelevät lattialla, eivätkä koko ajan halua olla pystyssä. Eivät oksentele koko ajan.



Kakkonen oli siis helppo vauva. Tai ainakin normaali, jos nyt ei superhelppo.