En käyttänyt lapsuudessa koulujen vessoja
..lähes lainkaan, en ylä- enkä ala-asteella. Pidin niitä jotenkin teennäisikin eli ajattelin että kellään ei varsinaista pakottavaa tarvetta ei ole, mutta käydäänpä vaan ajankuluksi kuseksimassa.
Kommentit (9)
Ala-asteen vessat olivat kellarissa ja ihan hirveät, haisivat ja ovien lukot oli rikki. Siellä ei ollut koskaan mitään valvontaa, ja sinne meneminen oli varma tapa joutua kiusatuksi, oli sitten kiusattu muuten tai ei. Oli ihan normaalia, että joku lukittiin sinne pitämällä ovea kiinni, tai että pojat tulivat omalta puoleltaan tyttöjen puolelle pelottelemaan ja kurkkimaan. Yläasteella vessaan ei olisi edes voinut mennä, koska siellä oli jo se pissisjengi suihkuttelemassa hiuslakkaansa, ei siellä kukaan olisi uskaltanut pissata - ois varmaan kuullut matkimsiääniä vuosikausia.
Jos koulusta jotain pääomaa jäi, niin mieletön pidätyskyky. ;)
varmaan lähes joka päivä. Olen myös tarvinnut koulun vessaa ihan oikeasti! Meillä tosin ei ollut sellaisia yhteisvessoja vaan ihan yksitysvessat, siis huone jossa yksi pönttö.
ei ollut tarvetta.. Kotona kävin sitten heti koulun jälkeen.
Munuaisvian takia pitää käydä useammin, myös kouluaikana. Mikä siinä on niin vaikeaa, itse en tajua. heillä on lukollinen vessa, käytävässä luokan vieressä ( yksi joka luokkaa kohti).
koulujen vessat on niitä koppeja joissa on vain vajaat seinät, siis auki alhaalta ja ylhäältä. Muistan kun olin pissalla joskus ala-asteella ja viereisessä kopissa olevat kurkkivat alhaalta ja naureskelivat...olivat siis kaksistaan kopissa juoruamassa...
ekaluokan puolivälistä neljännen luokan puoliväliin. En uskaltanut koska meidän koulua terrorisoi kiusaajajengi, jonka yksi kohde mä olin. Jos eksyi vessaan kiusaajat saattoivat upottaa pään kusiseen pyttyyn tai vaikka kastella vaatteet kokonaan tai työntää tupakkaa väkisin suuhun. Yhdeltä pojalta riisuivat housut ja leikkelivät saksilla palasiksi. Vessan ovea pitivät sisäpuolelta kiinni ja vahtivat siltä varalta että ope tulee. :=((
ja osasta puuttui kokonaan.
Yläasteella oli tyttöjen vessassa iso porukka isompia tyttöjä, ne päivystivät siellä kaikki välkät. Jos joku pienempi tai sellainen josta ne ei tykänneet meni vessaan, ne kuuntelivat pissaamisen ääniä, nauroivat ja kiusasivat.
tosin mä en ajatellut, että kukaan niissäajankuluksi kuseksisi,m vaan meidän koulussa kovikset kävi siellä röökillä. Mä en käynyt.
sain trauman esikoulussa. siellä käskettiin mennä vessaan. menin sitten kilttinä vaikka ei pissattanut.
avasin yhden kopin oven ja siellä oli Anni. Anni huusi "MENE POIS!!!!!!!!"
Sanoin "Oho en tiennyt että olet siellä Anni." ja suljin oven.
Sain tästä trauman enkä mennyt enää ikinä koulussa vessaan. Ei ollut kyllä yleensä hätäkään vaan pystyin odottamaan että olen kotona!
Yliopistolla kävin sitten joskus vessassa, mutta olinkin jo aikuinen ja rohkea.