Mitä vikaa, jos ei koskaan, ikinä, milloinkaan rakastu? Olenko tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen...

Mulla on vähän samaa: ikää 35, aiemmin pitkiä seurustelusuhteita 2 ja seurustelunaloitusyrityksiä lukuisia. Aina välillä joku ihminen on tuntunut "sopivalta", mutta harvoin sellaista "TÄMÄ SE ON!"-huumaa. Jotenkin en silti koskaan ole luovuttanut, koska olen ajatellut, että mieluummin olenkin sitten yksin, kuin jonkun kanssa vaan siksi, kun pitäisi olla. Ei siis tuntunut että pitää tyytyä johonkin ja nimenomaan järkisyyt usein sai tapailuyritykset lopahtamaan. Kun ei ollut sitä tunnettakaan...



Sitten vaan, en tiedä mitä tapahtui. Tapasin yhden miehen ja se siitä yksinäisestä tulevaisuudesta tai ahdistuneisuudesta parisuhteessa... NYT mulla on se tunne, että TÄMÄ SE ON!



Älä siis luovuta. Ei siksi, että "tulet varmasti löytämään jonkun", eihän sellaista voi kukaan luvata, ikävä kyllä. Mutta nyt ajatellen olen NIIN tyytyväinen, että en ottanut ketään loppuelämäkseni vain siksi, että "olisi nyt sitte joku", vaan pysyttelin vapaana huonoista suhteista, koska näin olin ihan täysin valmis hyppäämään tähän suhteeseen, joka jo alusta asti on tuntunut oikealta mulle. Ja on tuota jatkunutkin jo joitakin vuosia, eikä laimene, ei perhana millään. =)



Enkä voi olla miettimättä, mikä mieletön säkä mulla on käynyt, koska sen lisäksi, että hän tuntuu mulle siltä "oikealta" (en usko että sellaisia ihmisiä olisi vain yksi, mutta mulla ei ole enää tarvetta löytää sitä toistakaan...), myös hän kokee ihan yhtä vahvasti mua kohtaan.



Mulle kävi hyvin, mä toivon että sullekin. =)

Seurustelusuhteita ja lapsia, kai jossain kohtaa on se toinen osapuoli miellyttänyt? Ihme nillitystä, ei kaikki vaan tunne niin syvästi. Prinsessasatujako olet vailla? Et ole kuule yksinäisyyttä nähnytkään, enemmän toi kuulostaa sellaiselta perusnyreydeltä.

lapsuus ja millaiset vanhemmat sinulla on?

oli niilläkin omat ongelmansa, mutta vielä jaksavat yrittää. Isälläni ja äidilläni oli muutamia sivusuhteita, perheeni oli varakas, mutta aika tavallinen suomalainen perhe. Joten ei kai se siitäkään ole täysin kiinni. Minulla on 2 veljeä, jotka molemmat naimisissa olleet jo yli 10 vuotta.

miksi kyllästyt kaikkiin niin pian. Ei ihan tavanomaiselta kuulosta. Mulla sinänsä samaa, etten koe, että rakastuisin, tai löytäisi ketään, en huoli, en kelpuuta, mutta mulla onkin vain muutama suhde takana... ja syitä löytyy kyllä :)

nuo sivusuhteet vaikuttaneet mitenkään perhe-elämään? Jospa et halua itsellesi samanlaista liittoa kuin vanhemmillasi ole ja siksi et halua sitoutua.

vaikuttaneet niin, että harvoin tunnen omistamishalua tai mustasukkaisuutta, enkä mä usko, että suhteet päättyisivät vaikka toinen pettäisikin.



Se minusta on omituista. Help siihenkin vaivaan kyökkispykologit.



ap