Saanko mä psykiatrista apua kun elämä hajoo murkun takia?

kännännyt, seurustellut todella epäilyttävän tyypin kanssa, liikkuu oudossa porukassa, karkailee öisin, hakee netissä 18-30v miesseuraa ihan omalla nimellään( voiko oikeesti olla niin hölmö?) Ja ikää siis on 15.5v Poliisin kanssa ei olla jouduttu tekemisiin, kännäävät ilm senverran syrjässä

eikä ole ruokahalua.

vaikean murkun kanssa viimeiset 3-4 vuotta. Olin vuoden vain osittain töissä koska tämä on vienyt kaikki voimat ja vähän enemmänkin. On kamalaa katsoa kun oma lapsi pilaa elämäänsä. Meillä on kuvioissa ollut alkoholi, kannabis, karkailu, yleinen elämän hallitsemattomuus, aikaisemmin myös varastelu...



Tytär on ollut halukas ottamaan apua vastaan ja saanutkin, mutta helppoa tämä ei ole ollut. Olen soittanut tuhansia puheluita, ollut mukana koulu-, sosiaali-, psykologi-, lääkäri- ja poliisitapaamisissa. Tyttö on juuri täyttänyt 18 ja tällä hetkellä menee vähän paremmin. Pelkään kuitenkin puolestaan edelleen tosipaljon. Meillä on kaksi muuta teiniä joilla menee kaikki hyvin. Voimia teille kaikille samassa tilanteessa oleville!

että itselle avun hakemiseen ei ole ollut aikaa kun nuoren asioiden hoitaminen on vienyt kaiken ajan ja energian. Muut lapset ja perhe on tietysti myös kärsineet tästä. Jos tytöllä joskus tulevaisuudessa on elämä hanskassa niin olen onnellinen että jaksoin. Vauva- ja pikkulapsiajat olivat tähän verrattuna todella helppoa, en olisi ikinä uskonut että elämä voi olla näin raskasta.

en voi sanoa muuta kuin että älkää syyttäkö itseänne ja luopukaa häpeästä. Muuten ette voi auttaa nuortanne. Minä sain mahtavaa tukea sosiaaliviranomaisilta ja onneksi minulla on muutama rakas ystävä joille pystyin kertomaan asiasta. Pikkuhiljaa pystyin puhumaan myös muutamille työkavereille ja naapureille. Kukaan ei ole tuominnut ja pikkuhiljaa luottamus nuoreen on myös palannut. Pelkään vieläkin mutta en koko ajan ja muu perhe voi myös paremmin kun olen rauhoittunut itse. Tosi paljon tsemppiä teille kaikille, jaksakaa ja hakekaa itsellenne apua jos maailma kaatuu päälle.

elämä voi olla.. lohduttavaa kuulla, vaikkakin tietysti ikävää. Aihe on sellainen, josta ei niin vain tuttujen kanssa puhutakaan, ei kukaan ymmärtäisikään.



t. toinen tuhansia puheluita soittanut ja melkein periksi antanut

Mä olen niin ahdistunut koko ajan että normaalia elämä jo kärsii

Lastenpsykiatrisella vanhemmat toki hoidetaan myös jos on tarvetta. Oletko otttanut yhteyttä mihinkään?

Murkkuhan ei suostu lähtemään mihinkään eikä puhumaan kenenkään kanssa.

Pysyis edes mulla pää kasassa.

Mutta älä syytä murkkua.

Mutta älä syytä murkkua.

Siitä että mä en ole niin vahva että kestäisin rauhallisena tajuttomat hölmöilyt?

Tajuaahan se sen syyttämättäkin

meillä on tällä hetkellä kolme murkkua, joista vanhimman kanssa ollaan oltu putkassa, poliisikuulusteluissa jne

Voimia teille kaikille. Mulla myös vanhimman kanssa tapahtui lähes kaikki mikä voi, mä olin niin hajalla, en saanu enää nukuttua ja häpesin.

Se teki kaikki pahat, oltiin kanssa putkassa, sossussa, käräjillä,sadoissa koulupalavereissa ja taas poliisiasemalla jne. Ja mä kiikutin sitä psykalla, terapiassa ja olin itse ihan paskana. Se lopetti koulun ja vaan vetelehti. Mutta nyt se on ihan eri ihminen, edelleen varmaan aika hankala muiden mielestä, mutta mun mielestä vanhaan verrattuna menee hyvin. ja ikää on tällä hetkellä 21

kännännyt, seurustellut todella epäilyttävän tyypin kanssa, liikkuu oudossa porukassa, karkailee öisin, hakee netissä 18-30v miesseuraa ihan omalla nimellään( voiko oikeesti olla niin hölmö?)

Ja ikää siis on 15.5v

Poliisin kanssa ei olla jouduttu tekemisiin, kännäävät ilm senverran syrjässä