käsityöihmiset: mitä tehdä vanhoista vaatteista?
mulla on komeron täydeltä vanhoja vaatteita, joita en raaski heittää menemään, mutta joita en melko varmasti enää ikinä tule käyttämään. Onko ideoita, mitä niistä voisi tehdä?
Ajattelin, että jos laikkaisi matonkuteeksi ja virkkaisi siitä jotain (kangasuut on äidillä mökillä eikä niitä ole laitettu käyttökuntoo nviimeisen 15 vuoden aikana, ei siis matonkudontaa oikeilla puilla, mutta ehkä virkaten voisi ajatella)?
Tilkkutöitä mietin myös, mutta en keksi mitään pannulappuja käyttökelpoisempaa. Keksikää te mulle jotain!
Kommentit (9)
niistä matonkuteiksi leikatuista vaatteista mattoja.
Lapsille tulee hyviä vaatteita sellaisista aikuisten vaatteista, joissa voi olla joku tahra, reikä tai jotain muuta sellaista, joka jää pienemmässä vaatteessa pois.
Puseron hihat ovat valmiit housunlahkeet pieniin housuihin. Hihat vaan sisäkkäin oikeat puolet vastakkain, leikataan haaraosa vaikka valmiiden housujen mallin mukaan ja ommellaan. Saumurilla onnistuu niin collegekankaan kuin trikoon ompelu.
Yöpaidoista ja muista trikoovaatteista tulee vaikka vauvanpaitoja ja housuja.
Tilkkutöinä voi tehdä vaikka mitä. Hae kirjastosta tai netistä lisää ideoita, esim tilda-töitä. Jos samantapaisia kankaita on paljot, voit tehdä vaikka päiväpeiton ja sisustustyynyjä.
hanki oikein iso virkkuukoukku ja virkkaa niistä matonkuteiksi leikatuista vaatteista mattoja.
maton ja koreja..
Maton ohjeena (suuntaa antavana) olen käyttänyt ainakin kerran tätä http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/240E070089337443C22…
Ja toimi ihan hyvin vanhoilla lakanoilla tehtynä isolla koukulla.
Munkin mielestä käyttökelpoiset kannattaisi viedä kierrätykseen mieluummin kuin silputa. Tahraisista ja rikkinäisistä sitten vaan teet jotain.
on vaippaikäisiä lapsia, niin joistain vaatteista voi tehdä esim. lisäimuja kestovaippoihin. Mä oon tehnyt lisäimuja flanellipaidoista- ja pyjamista. Flanellista saa myös mukavan pehmeitä rättejä esim. suun ja nenän pyyhkimiseen.
pikkulapsiakaan ei enää ole. TOki kaikenlaisia rättejä tarvitaan silti.
Kiitos matonohjeesta. Koritkin on hyvä idea esim mökille.
tehdä näppärän ison kassin. Leikkaat lahkeet pois, ompelet pohjan kiinni sisäpuolelta. Lahkeista ompelet kantokahvat. Housujen suulle ompelet veskarin.
Tai
ompelet mökille farkuista sängynpeiton. Tai teet housujen yläosista tuolien istuinsuojia, sisälle vanhojen istuinsuojiesi pehmusteet ja vyötärölle vetska/tarrakiinnitys.
tiputat UFF:n laatikkoon. Pääset vaatteista eroon ja helpolla ja lisäksi saat hyvän mielen. Ei kaikkea tarvitse hamstrata.