Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Väsynyt tähän suhteeseen...
14.08.2011 |
Aikoinaan valitsin miehen, joka otti mut huomioon, teki ahkerasti kotitöitä, piti ruoanlaitosta, oli samoilla linjoilla kanssani siinä, että lastenhoidon vastuu kuuluu molemmille vanhemmille, ja että puolisoista se, joka käy töissä, mukisematta elättää sen, joka on kotona lasten kanssa.
Musta on aika helkkarin epäreilua se, että kun olen lasten synnyttyä pakotettuna aloilleni, ankkuroituna tähän suhteeseen, mies on alkanut elää ihan uudenlaista elämää. Ei omatoimisesti tee mitään kotitöitä, eikä tee aloitetta hoitaakseen lapsia. Odottaa minun tekevän kaiken, myös perintesesti miesten töinä pidetyt hommat, kuten esim lampun vaihto tai jotkut korjaustyöt. Jos yritän mainita, ettei hän ole esim imuroinut puoleen vuoteen tai hoitanut hommaa X josta olen maininnut useaan otteeseen jo monen kuukauden ajan, saan vastaukseksi esim että: "mä käyn töissä ja maksan meidän elämisen eli sun ei pitäisi valittaa"
Mä ymmärrän, jos joillain alunperin luontevasti on työnjako mennyt niin, että mies on työssä kodin ulkopuolella ja vaimo hoitaa kodin ja lapset, ok. Mutta meillä alunperin linja oli toisenlainen, kotiin ja perheeseen piti panostaa yhdessä. Siksi olen pettynyt ja surullinen nykytilanteesta.
Ennen lapsia, jos suhde olisi mennyt tälläiseksi jatkuvaksi nalkuttamiseksi, en olisi varmaan edes empinyt erotessa. Anteeksi tämä purkautuminen, kotona tää kaikki on vaan niin moneen kertaan sanottu ja riidelty läpi eikä enää jaksa alottaa.
Kommentit (19)
tilastojenkin mukaan eroja tulee paljon juuri pikkulapsivaiheessa.
Miesten ja naisten ajatukset ei todellakaan kohtaa, kun lapset ovat pieniä. Sitä ei vaan muista miten väsynyt on pitkän työpäivän jälkeen. Mies todennäköisesti on ihan yhtä kettuuntunut työhönsä kuin sinä kotona olemiseen. Silloin sitä helposti tulee juuri taisteltua siitä, kuka tekee kotitöitä eniten ja kuka ei riittävästi ja kenen ne oikeastaan kuuluisi tehdä. Ei miehet sitä helposti tajuakaan kuinka raskasta kotona on. Moni on jäänyt hoitovapaalle sillä ajatuksella, että 'hiphei, nyt saan olla kotona ja vaimo ei arvaakaan miten koti on tiptop ja ...' kunnes tajuavat, että se kotona oleminen on todella raskasta. Ennen kaikkea se on henkisesti raskasta, kun koko päivä menee pienten ihmisten kanssa, jotka ei todellakaan voi korvata aikuisen ihmisen kaipaamaa samantasoista keskusteluseuraa. Sitä vaan haaveilee työpäivistä, että voisi vaihtaa sanasen työkaverin kanssa ja kipaista kupin kahvia ja jatkaa sitten hommia uusin voimin. Toisaalta äitinä ja kotona ollessa sitä ei ehkä muista tai ole koskaan edes kokenut millaista on mennä töihin, kun toinen jää kotiin. Kokouksia ja kireitä aikatauluja ja kaikki pitäisi jaksaa viiden tunnin yöunilla. Illat on kotitöitä ja lasten kanssa pitäisi jaksaa leikkiä ja olla kiinnostunut heidän tekemisistään, vaikka haluaisi vain oikaista jalat sohvapöydälle ja ottaa rennosti.
Kyllä vaan pariskuntien pitäisi oikeasti keskustella näistä asioista ja ymmärtävämmin ja miettiä, että miten voisi taas kohdata toisen ja ottaa huomioon. Ehkä fiksuinta olisi aloittaa siitä miten voisi itse positiivisesti yllättää kumppanin ja tehdä tämän päivästä paremman ja katsoa mitä hyvää siitä seuraa. Sen sijaan, että odottaa että toinen tekee aloitteen. Kokeilla voi aina ja ehkä ei vielä ensimmäisenkään kokeilun jälkeen kannata luovuttaa, se kun saattoi olla toiselle juuri se kaikista huonoin päivä viikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä yksinhuoltajana kasvatin poikani osaamaan kotityöt. Poika mm. imuroi, vei roskat, osasi käyttää pesukonetta ja tiskikonetta, ripustaa pyykit (kunnolla), pestä vessanpytyn, kokkailla perusruokia jne.
Poika löysi tytön ja nyt sitten asutaan yhdessä. Kumpikaan ei siivoa ja kämppä on hävityksen kauhistus likapyykkivuorineen ja pizzalaatikoineen.
Näin meillä :) (oikeasti tekisi mieli itkeä)
En olisi murheellinen.
Olennaista on että lapsi, nyt aikuinen, osaa tehdä kaikki työt tarvittaessa.
Nähtävästi olet kasvattanut omilla aivoillaan ajattelevan yksilön joka nyt ei jostain syystä halua toimia siten miten olisi järkevää.
Kyllä se siperia vielä opettaa, ole huoletta ja ylpeä itsestäsi.
Monissa perheissä on myös auttanut, jos on voitu järjestää niin, että mies jääkin joksikin aikaa kotiin, ja nainen menee töihin. Sen jälkeen molemmat ymmärtävät paremmin toisiaan.
Meillä exä jäi kuopuksen äitiyslomani jälkeen kotiin hoitovapaalle. Homma meni niin että ukko hoiti tasan lapsen eikä ensimmäistäkään kotityötä ja hanskat putosivat sillä sekunnilla kokonaan kun tulin töistä. Kun asiasta "keskusteltiin", perustelu oli että "lapsenhoitovapaalla hänen hommansa on lapsen hoito" ja illat siis on vapaat. Mulla taas alkoi toinen työpäivä kotiin tultua ja jatkui yöt myös, kun kuopus oli huono nukumaan. USKOMATONTA!
Ukko on ex. Mä olin pian sitä rataa aivan todella lopussa, ja kun ero tuli, oli se maailman paras päätös! Huh.
Odotahan, kun AV-mammat tulevat tänne tuulettamaan, kuinka heidän miehensä luuttuavat lattiat ja leikittävät lapset ja tienaavat 10 000e/kk! Siitä se vasta surullinen olo tuleekin.
Meillä samankaltaisia ongelmia. Mies ärsyttää, muttei kuitenkaan anna aihetta eroon. Vaakakupissa yhteinen lapsi painaa niin paljon.
Kirjoitus olisi voinut olla omani. Kun pyydän miestäni tekemään jotain, niin saman asian saan sanoa monta kertaa ennen kuin mitään tapahtuu jos sittenkään. Ja usein hän vetoaa siihen, että hän on päivät töissä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritän aina asettua miehen asemaan: jos minä kävisin töissä päivät, jaksaisinko iltaisin siivota tai laittaa lapsia nukkumaan? Jaksaisinko viikonloppuna imuroida auton ja ajaa nurmikon?
En, todennäköisesti, mutta miksi minun silti pitää jaksaa ilman vapaapäiviä?!
Jos olen joskus asioilla ja mies on lapsen kanssa, ei hän edes saa astioita tiskikoneeseen saakka, saati sitten tee mitään muita kotitöitä. Miten helkkarissa hän sitten olettaa, että minä saan hoidettua _kaiken_ kotona lapset jaloissa?
Inhoan nalkuttaa, ja yritän muotoilla asioita esim näin: "kulta, pidettäisiinkö huomenna yhessä siivouspäivä? Toinen voisi olla lasten kanssa pihalla sen aikaa, kun toinen imuroi, ja sitten voitas yhdessä pestä lattiat ja vessat päiväuniaikaan, niin saatais nopeasti hommat hoidettua?" Mutta ei, halutonta nurinaa ja tuskastuneita huokauksia. Rivien välistä luen olevani nalkuttava akka, ja laiska paska joka ei saa kotitöitä tehtyä viikolla vaikka loisin kaikki päivät kotona.
Hermot menee!
Ap
meillä samanlaista tuo, että jos mies on lasten kanssa kotona ja minä jossain, niin ei varmasti tee ainuttakaan kotihommaa. Silto on ihan itsestäänselvää, että minä voi tehdä kaiken samalla kun hoidan lapsia. Huomaan kans nalkuttavani turhan usein, mutta kun tuntuu siltä, että sanomiseni kaikuu kuuroille korville. Ja kun samat kuviot toistuu päivästä toiseen.
Mitenkähän sitten kun itse palaan joskus töihin? Jatkaakohan mies samaa rataa ja mulle jää silti kotityöt. Toki viikolla teen kaiken sen minkä ehdin, mutta iltaisin ja viikonloppuisin oletan, että molemmat osallistuu. Ja että lapset on numero yksi ja sen jälkeen vasta omat jutut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että joskus kun enää en ole kotona niin miten hommat tulee hoidettua...
Yhdessä vaiheessa on ollut niin, että mulla oli hirveästi opsikeluun liittyviä menoja iltaisin, ja silloin mies hoiti lapset moitteettomasti. Kuitenkin harmittaa, ettei mun kotona ollessa osoita lainkaan kiinnostusta esim lasten nukkumaanmenopuuhiin. Jos mä olisin ollut koko viikon pitkät päivät erossa lapsista, todella haluaisin lukea heille iltasadun sit viimeistään viikonloppuna. Kotitötä en edes osannut odottaa silloin tehdyiksi, kun tuntui mieheltä jo niin suurelta ponnistukselta hoitaa lapset.
Kodin kanssa on kanssa kummaa se, kun kaikki siihen liittyvä tuntuu olevan miehestä rasittavaa ja tylsää. Itse taas näutin puhtaasta kodista ja esim kunnolla alusta asti valmistetusta ateriasta. Jos mies saisi päättää, meillä syötäis vaan eineksiä ja siivottais kahdesti vuodessa. Siksikö kaikki on mun tehtävä, kun häntä ei kiinnista? Onko se oikein?
Ap
Korostan siis, että jos kaikki olis alusta asti ollut näin, en kokisi itseäni oikeutetuksi valittaa näin! Mutta koska mies oli alkuun niin ihana, koen itseni huijatuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja kyllä, sama meno jatkui, kun hoitovapaiden jälkeen palasin töihin. Kyllähän äiti-ihminen tekee töiden jälkeen kaiken, mutta isä ei mitään!
Sama juttu sairastaessa. En ikinä ollu niin kipee, että olisin voinut edes hetken sairastaa. Kuumetta on ollut vajaa 40 tai kaamee oksennustauti, mutta ei nekään oikeuttanu sairastamaan vaan kotityöt ja lastenhoito kuului mulle. Ja annas olla jos miehellä kuumemittari värähti 37,1 niin oli täysin toimintakyvytön, juuri ja juuri suurin tuskin tupakalle raahautui!
Mutta vähemmällä murehtimisella pääsee, kun ei elä tuollaisen itseään täynnä olevan kanssa! Juu, erottu on.
Harmi vaan, ettei sittenkään äijä tajunnut olevansa isä ja että hänen pitäisi lasten kanssa aikaansa viettää. Todella vähän lapset on luonaan ollu.
Nyt odotan itse leikkaukseen pääsyä, polvi hajosi ja on ollut hirveän kipeä. Lapset on kaikki nämäkin päivät ollut mulla, kun en kunnolla kävelemään oo päässyt, mut ei mua ahista pätkääkään. Mut jos se ukko notkuis vielä saamattomana nurkissa ja ite känkkäisin tällä koivella kaikki asiat, niin johan harmittais!
Eli ulos tuommoset ukot ja johan elämä luistaa!
Tuo on varmaan todella monessa kodissa ongelma. Se, joka käy töissä, ei oikeasti tiedä, kuinka rankkaa se on olla 24/7 kiinni lapsissa ja samalla hoitaa kaikki kotityöt. Kun ei voi edes p*kalla käydä rauhassa :D. Onneksi se helpottaa sitten, kun se aika on ohi, ja monesti tuo aika ei montaa vuotta kestä.
Jos rakastat miestäsi, niin yritä sinnitellä! Se muuttuu varmasti paremmaksi! Jos taas koet, että on tunteet oikeasti loppu, ja haluat muuta, niin sitten kannattaa sitä vaihtoehtoa harkita.
Monissa perheissä on myös auttanut, jos on voitu järjestää niin, että mies jääkin joksikin aikaa kotiin, ja nainen menee töihin. Sen jälkeen molemmat ymmärtävät paremmin toisiaan. Miestä varmaan ärsyttää toisaalta se, että ei ole rauhan hetkeä, töissä pitää orientoitua töihin, ja sitten kotona pitää pistää erilainen tehovaihde päälle. Sekin on rankkaa. Yritä myös ymmärtää häntä.
Mulla on kotitöiden suhteen toooosi laiska mies, tosin se ei tullut yllätyksenä. Mutta kun se kotiäitiaika jäi taakse, niin munkin argumentit menee paremmin läpi. Hän on ruvennut tekemään kotitöitä ihan siksi, että rupesi hävettämään, kun näki että minä tein kokopäivätyön ohella kaiken kotona :). Tosin kyllä siihen aikaa meni.
Tsemppiä, tiedän, kuinka rankka tuo elämänvaihe on!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On oltu molemmat töissä, molemmat kotona, vain mies töissä ja vain minä töissä.
Tietyt "yhteiset" kotityöt kasautuvat hieman epäreilusti minulle.
Esim. ruuanlaitto kuuluu molemmille, mutta jos mies on töissä ja minä kotona, niin hän ei jaksa.
Jos mies on kotona ja minä joko töissä tai kotona, niin se on yhteinen askare.
Sama juttu iltasohvaplösimisen kanssa.
Minulla ei ollut hetken rauhaa hengähtää sohvalla työpäivän jälkeen, mutta mies oli ihan rätti...
Miehelle ei tietenkään kuulunut tiskihommat lapsenvahtipäivinä, koska hänhän vahti lasta.
Minulle tietenkin kuului tiskihommat lapsenvahtipäivinä, koska olin kotona.
Esimerkkejä riittäisi "miljoonia"...
ja juuri sama aihe täälläkin.
Meillä myös miehen silmiä on vähän avannut se kun aloitin viikonlopputyöt. Ainut "oma aika" mitä saan. Tämä oli pakko rako sillä miulla alkoi kaatua seinät päälle. Elämä oli yhtä lapsen (juu yhden :)) hoitoa, siivousta ja pyykkäämistä. Ei hetkeäkään omaa aikaa. Jota miehen mielestä on se kun käyn ostan yksin viikon ruokatarvikkeet lähikaupasta...
Lisäksi olin totaalisen yksinäinen. Mies oli ainut "aikuisseura" minulla ja sekin oli niin negatiivispalautteista etten enää jaksanut....
Plääh. Täälläkin eroa ajateltu. Ei ainakaan tarvitsisi aikuisen miehen sotkuja siivota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä miten joku ihminen on noin saamaton. Jos ärsyttää et nainen sanoo monta kertaa samasta asiasta niin kannattais varmaan tehdä se hemmetin asia kun siitä mainitaan ensimmäisen kerran ei seitsemännen. Täällä oon kans nipottava ja nalkuttava ämmä. Mies vielä ihmettelee etten jaksa tehdä kaikkia kotitöitä. Ei se pyykinpesu nyt niin raskasta oo. Tai et ei se nyt kauheen raskasta oo kun tyhjennät tiskikoneen ja täytät sen. Mut ne ei nää koko tätä puolta kotiäitiydessä.
On lapsi joka vaatii 24/7 huomion, on monta suuta kelle teet ruoan, on vaipanvaihto, on imurointi, sängynpetaus, ulkona leikkiminen, kaupassa käynti, laskujen maksu, pyykinpesu, lattian pesu, lasten lelujen roudaus. Sit jos vielä sanotaan kun on väsynyt et "nuku sillon kun lapsi nukkuu jos oot väsynyt" ei se niin meee. koska sit istahtaisin alas ja joisin kupin teetä? saati koska sen ruoan vääntäisin tai pyykkikoneen tyhjentäisin O.o
Meillä ennen oli tilanne et minä kävin töissä, maksoin laskut, elätin meidät, tein ruoan, kävin kaupas, siivosin mut mies auttoi. Tää oli ennen lasta. Kyllä sillon vielä apua sai mut enää. Nyr on 2,5vuotta pyyhitty pois ja oletus et kun käy töissä ja elättää 70% perheen niin saa elää kuin pellossa!
Kärsivällisyyttäni vaaditaan ja paljon!
HERMOT MENNYT JA PAHASTI!
T: 1,5veen äiti ja rv 32
näitä kokemuksia kun kasvatatte poikianne...
kannattaa kasvattaa ne pitämään huolta itsestään ja kodista ettei niille tule samanlaisia ongelmia...
et oikeasti tiedä, kuinka rankkaa se on olla 24/7 kiinni lapsissa ja samalla hoitaa kaikki kotityöt. Kun ei voi edes p*kalla käydä rauhassa :D. Olet kiinni konellasi 24/7 muusta sinä et tiedä mitään.
et oikeasti tiedä, kuinka rankkaa se on olla 24/7 kiinni lapsissa ja samalla hoitaa kaikki kotityöt. Kun ei voi edes p*kalla käydä rauhassa :D. Olet kiinni konellasi 24/7 muusta sinä et tiedä mitään.
ihmiset ajautuvat erilleen toisistaan kun ovat väsyneitä ja yhteistä aikaa on vähän. Ei sitä silloin kovin järkevästi mieti mihin sen käyttää, netti vs. ulkoilu noin esimerkiksi.
Mutta iso fakta on että jos pojat huolehtisivat kodista yhtä lailla kun tytöt, jos heidät olisi siihen samalla tavalla kasvatettu, pitämään kodista samalla tavalla huolta, näitä parisuhdeongelmia kodin huoltoon liittyen ja väsymyksestä kotitöiden jakoon olisi paljon vähemmän.
Siksi sitä kannattaa miettiä kun kasvattaa omia lapsiaan.
Arvasin, että saan viestejä monilta samoja kokemusia jakavilta äideiltä :) Minusta kotityöt ei ehkä ole ihan riittävä riidanaihe eron miettimiseen. Sepä se hankala juttu onkin, sillä ennen miehen on täytynyt panostaa suhteeseen ja tieten tahtoen tehdä minut onnelliseksi. Nykyään, kun hän tietää, etten kuitenkaan jätä häntä ja riko lapsilta perhettä, voi ottaa rennosti! Tänään aamuna, mies huomasi mun olevan maassa ja kysyi mikä on. Kerroin, että olen kyllästynyt nalkuttamaan, ja alan pian inhota itseäni jos tämä kireys ja stressaantuneisuus ja valittaminen jatkuu. Toivon pilkahdus kävi, kun mies hetken mietittyään totesi, ettei vika voi olla nalkuttajassa, vaan siinä, jolle pitää nalkuttaa. Lupasi yrittää panostaa jatkossa kotiin, edes pienten asioiden kautta. Toivotaan parasta!
Alue: Aihe vapaa
Minä yksinhuoltajana kasvatin poikani osaamaan kotityöt. Poika mm. imuroi, vei roskat, osasi käyttää pesukonetta ja tiskikonetta, ripustaa pyykit (kunnolla), pestä vessanpytyn, kokkailla perusruokia jne.
Poika löysi tytön ja nyt sitten asutaan yhdessä. Kumpikaan ei siivoa ja kämppä on hävityksen kauhistus likapyykkivuorineen ja pizzalaatikoineen.
Näin meillä :) (oikeasti tekisi mieli itkeä)