Päiväkoti asiaa

sarjassamme turhia ketjuja. Anteeks nyt vaan, mutta ihmisten pitää myös tehdä töitä ja elättää perheensä. Eipä maailmalla taida toista maata olla, jossa äitien kotona istumista tuetaan oikein valtion taholta.



Lapset kehittyvät yksilöllisesti, joten tässäkään asiassa ei ole absoluuttista totuutta. Perhetilanteet ja ihmiset ovat erilaisia, joten ei voi olettaa, että kaikki haluavat/pystyvät toimimaan juuri samoin.



Halusitko kiillottaa jotain sädekehää kotihoidon puolesta? Eipä noilla kaikilla lapsilla ole kivaa kotona, kun äiti on väsynyt ja kiukkuinen, eikä jaksa leikkiä. lapset leikkivät yksin tai katsovat piirrettyjä... kyllä tuolla leikkipuistoissakin näkyy moni mamma parkkeeraavan perseensä puistonpenkille, eikä se siitä hevin nouse, vaikka lapsi kävisikin pyytämässä leikkikaveriksi.. Ehei, sitä istutaan yksin hiekkakasassa.

vaikka moni ei sitä usko. Omahoitajakin myönsi, että nauttii ohjelmoiduista päivistä. Kun vein ensimmäistä kertaa tutustumaan päiväkotiin, alkoi mieletön ilon huuto, kun tajusi, että täällä on kavereita. Yritti juosta isompien perässä potkimassa palloa, maalasi vesiväreillä, vaikka kotona ei suostunut koko pensseliä ottamaan käteensä (esimerkin voima) ja viikonloppuisin kyseli, koska taas pääsee päiväkotiin.



Alle 2-vuotiaan kanssa tuo on kuitenkin sellaista kohellusta. Kun 5 kk:n jälkeen jäätiin pitkälle kesälomalle ja lapsesta tuli 2-vuotias, alkoi ihan oikeasti se päiväkodin touhuista hyötyminen ja nauttiminen. Lapsi osasi nyt kertoa päivästään ja touhuistaan ja jopa kavereistaan, vaikka rinnakkaisleikkejä vielä leikkikin. Oppi kuuntelemaan satuja (sitä ennen repi kirjoja ja paiskoi) ja piirtämään eikä paiskomaan kyniä lattioille. Toki varmaan kotonakin nämä olisi hiljalleen oppinut, mutta päivähoidossa se tapahtui nopeammin, kun oli esimerkkejä, joista ottaa mallia.



Toisaalta on kerrottavana toinenkin tarina. Samassa ryhmässä oli lapsi, joka seisoi jokaikinen päivä portilla odottamassa äitiä, ja kun muita lapsia haettiin, niin lapsiparka itki täyttä kurkkua, kun omaa äitiä ei näkynyt...

Varmaan 2 - 3 vuotiaana ovat jo halunneet pk:hon.

Viimeistään 5-vuotias mielestäni jo tarvitsee muunkin kuin kotiympäristön arkeensa. Alle 3-vuotiaan paikka on mielestäni kotona, vaikka omani olenkin joutunut hoitoon viemään jo aiemmin. Esikoinen meni 4-vuotiaana, keskimmäinen vähän alle 2-vuotiaana ja kuopus 1-vuotiaana.

Ei se ikä vaan lapsen kehityksen vaihe. Näin.

Oma eka lapsi on vasta alle 2v ja kotihoidossa, eli vahvalla mutulla sanon että 3-vuotiaasta alkaen, riippuen lapsesta. Yksi päiväkodin johtaja sanoi että alle 4-vuotiasta ei tarvii virikkeiden kannalta tuoda päiväkotiin ja sen uskon kyllä myöskin, mutta uskon että 3-vuotiaskin voi jo tarhassa viihtyä.

ole "valmis" missään iässä päiväkotiin. 4-6 vuotiaat nauttivat jo useamman tunnin toisten lasten seurasta, muttei kuitenkaan 8h tarvisi. nykyinen esikoulu 4h/pvä/5xvko on joillekin 6-vuotiaillekin stressin paikka.

silloin kun vanhemmat päättävät mennä itse töihin. Optimitilanne tosin olisi lasta ajatellen n.3 ikävuoden tienoilla.

Minun mielestäni lapsi ei Tarvitse päiväkotia. Eskari on kyllä ihan hyvä paikka harjoitella kouluvalmiuksia, mutta muuten pk palvelee vaan päivähoidon tarvetta vanhempien työssäolon ajaksi.

Oma lapseni aloitti 1 v 5 kk iässä tarhassa. Tämä tuntui ihan hyvältä ratkaisulta.



Heti vanhempainloman loputtua en olisi raaskinut pientä viedä hoitoon, ellei olisi ollut ihan pakko. Silloin lapsi oli vielä vauva, joka ei ymmärtänyt juuri mistään ympärillään tapahtuvasta mitään.



Noin 3kk yli vuoden ikäisenä lapsi alkoi ottaa aktiivisesti kontaktia perheen ulkopuolisiinkin ihmisiin. Hän alkoi ymmärtämään yksinkertaisia syy ja seuraussuhteita ja silmin nähden nauttia siitä, kun "osasi tehdä asiat oikein". (Tällä tarkoitan ihan pieniä asioita, kuten sitä, että ymmärtää itse mikä on roska ja osaa viedä sen roskikseen.)



Tässä kehitysvaiheessa lapsi alkoi mielestäni olla siinä vaiheessa, että päiväkotiin vienti ei ole enää pelkkää kärsimystä ja säilytystä erossa omasta perheestä. Jos lapsi olisi jäänyt vielä kotihoitoon, olisin pelännyt, että pieni tottuu liiaksi kotihoitoon, jolloin päiväkodissa aloittaminen olisi voinut olla myöhemmin (esim. 3-4-vuotiaana) hankalampaa.

olisi varmaankin valmis, tai minä olisin valmis :)

Poika oppi aika myöhään puhumaan vaikka sisaruksia on ja kavereita, joten nyt vasta kykenee ilmoittamaan mikä on hätänä ja mihin sattuu ja mitä haluaa.

Lapselle pystyy jo kertomaan että isä ja äiti on töissä ja näyttää konkreettisesti työpaikatkin. Hän ymmärtää miksi sinne hoitoon pitää mennä, ja että ei häntä hylätä.

"Koska teidän mielestä lapsi on "valmis" aloittamaan päiväkodin? Koska hän saa siitä teidän mielestä jotain irti?"



Mun lapsi alkoi 3-vuotiaana itkeä päiväkodin aidan takana, kun ei päässyt sinne. Päiväkodin vieressä oli leikkipuisto, jossa kävimme päivisin, mutta siellä ei ollut muita lapsia. Lapseni halusi päiväkotiin, koska näki, että siellä oli toisia lapsia ja leikkiseuraa. Lapseni aloitti päiväkodissa 3v 11kk iässä. Odotti kovasti päiväkodin alkua.



Mun mielestä yli 3-vuotias lapsi saa jotakin irti päiväkodista.

ON huonoja päiväkoteja, joissa väki on töissä vain palkan takia, ja se näkyy. Ja on päiväkoteja, joissa ollaan aidosti lapsen ja perheen puolella.



Omani osui ensinmainittuu päiväkotiin eskariin. Lapsesta löytyiv vuodessa kaikki mahdolliset viat, joista me vanhemmat emme olleet kuulleetkaan ja joita pph ei aikaisempina hoitovuosina huomannut.



Outoa, että se sama surkea ja epäkelpo yksilö oli muutama vuosi myöhemmin hymypoikapatsaan arvoinen ja sai stipendin parhaana oppilaana.

Etsiskelin juuri tätä ketjua nostamistarkoituksessa, koska kiinnostaisi kuulla se ap:n mielipidekin.



t.erän vastannut

omata lapseni ovat olleet päiväkodissa vain eskarin.



minusta 5v vois olla valmis puolipäiväiseksi ja eskari-ikäinen kokopäiväiseksi jos on pakko.

alle 5v:n paikka minusta päiväkoti ei ole.

mut jokaisen pitää vaan itse päättää, mikä omalle perheelle sopii... En sano, että lapset tarvii pk:a, mutta meillä ainakin ovat vauvasta asti kaivanneet tekemistä ja seuraa ja sitä on sitten myös järjestetty tavalla ja toisellakin. On kierretty kerhoja, muskareita, puistoja, kahviloita ja alle 2-v lapset tarhaan, hyvin sopeutuneet sinne, joskus tietty aamulla itkivät/ sanovat etteivät halua, mutta pääsääntöisesti nauttivat ystävistä ja uuden oppimisesta, retkistä, jumppapäivistä. Tämä asia on mulle tavallaan arka paikka, koska ennen lapsia mulla oli sellainen fantasia, että olen ikuinen kotiäiti, joka hoitaa puutarhaa, laittaa ruokaa ja katselee pihalla telmiviä lapsia... tällainen 50-luvun rouvuus ei kuitenkaan käytännössä ollut meidän perheen "juttu", joten oli pakko luopua siitä unelmasta ja toimia toisin, muuten ois pääkoppa romahtanut täysin

Omani menneet 3v, 4v ja 5v iässä. Sitä ennen kylläkin käyneet seurakunnan perhekerhoissa ja päiväkerhoissa nämä vanhempana pk:iin menneet. Eli on ollut kodin ulkopuolista hoitoa heilläkin 3v iästä alkaen pari kertaa viikossa 2-3h kerrallaan.

kun osaa kunnolla puhua ja kaipaa selvästi jo ikäistensä seuraa. Tuossa iässä se hoidon aloitus yleensä vielä sujuukin hyvin - olen kuullut riittävän monta surkeaa tarinaa siitä, kuinka kotona 3-vuotiaaksi hoidettujen lasten hoidon aloitus sitten takkuaa ja todella pahasti.

Saa irti toiminnasta noin 3-vuotiaana, aiemminkin toki jos ohjelma on hyvin suunniteltua.

Epäilisin, että se on enemmänkin kiinni siitä lapsesta itsestään kuin varsinaisesti iästä.