Onko outoa jos joku ei halua seurustella työpaikalla työkavereiden kesken?

en itsekään kerro liikoja perhe-elämästä tms. töissä. Toiset taas tykkää kertoa ihan kaiken työkavereilleen.

Ei muhun ainakaan taideta suhtautua kovinkaan oudosti töissä..

itsekin käyn töissä saadakseni rahaa enkä seurustellakseni työkaverien kanssa.

Ei se multa ole pois jos joku tahtoo töissä avautua asioistaan, mutta itse en jaksa.

että on melkein "pakko" tietää miten muilla menee. Itsekin jaksaa rankassa työpaikassa paremmin, kun voi työkavereille sanoa että nyt on vähän takkuinen hetki elämässä, eikä meinaa jaksaa. Ei meilläkään ihan kaikkea ladota pöytään, mutta kun ollaan paljon kylki kyljessä ja muutenkin ihmisten kanssa töissä, tulee kyllä juteltua vaikka mistä. Minusta on ihanaa, että töihin voi mennä huoletta, vaikka olisi miten musta pilvi pään päällä - töissä aina joku sanoo jotain mukavaa ja osataan ottaa toisemme huomioon.

Pidemmän päälle saattaa olla sinulle aika kuluttavaa, kun joudut "sulkemaan" itsesi moneksi tunniksi. Väistämättä tulee ulkopuolinen olo.

mutta osa työkavereista kertoo ihan kaiken. Siis esimerkiksi ukon pettämiset, taloudelliset ongelmat ja sinkut kenen kanssa milloinkin paneskellut ja tarkan selostuksen jne. Mä yritän vältellä etten näiden kanssa samaan aikaan esim kahvilla koska tunnen itseni ulkopuoliseksi. Toisaalta koen että olisi väärin kuunnella näiden juttuja kertomatta omia kaikkia asioita. Onneksi kaikki eivät sentään samanlaisia vaan meitä vähemmän paljastaviakin löytyy.

Työ on työtä ja olen siellä tekemässä rahaa enkä seurustelemaan :)



-ap

Työ on työtä ja olen siellä tekemässä rahaa enkä seurustelemaan :)

-ap

niiden työkavereiden kansa vietät päivässä 8h. Itselläni on jokaisesta työpaikasta jäänyt hyviä ystäviä, joiden kanssa treffaillaan edelleenkin. eilen oltiin sellaisella porukalla liikenteessä, että ollaan oltu samassa työpaikassa vuosina 2002-2008. Nähdään pari kertaa vuodessa illanistujaisten ym merkeissä.

tietynlaisia elämänkumppaneita. Mahdollisesti kymmeniä vuosia vietetään lähes päivittäin tunteja aikaa yhdessä. Olisi tosi outoa, jos ei näistä ihmisistä tuli tärkeitä ja läheisiä.

minusta on.



Se, että juttelee henkilökohtaisista asioista työkavereiden kanssa, ei tarkoita sitä, että pitäisi avata kaikkein vaikeimmat kipukohdat, vaan voi valikoida ne asiat, jotka tuntuvat hyviltä kerrottaviksi. Työkavereiden kanssa viettää kuitenkin niin ison osan päivästä. että on ihan luonnollista luoda heihin edes jonkinlaiset suhteet. Se, että joku eristäytyy muusta yhteisöstä, voi vaikuttaa negatiivisesti työpaikan ilmapiiriinkin.

ja vielä yrittävät udella muilta heidän asioitaan.

Sitten on niitä, jotka kertovat vain jotain ja jutellaan ns small talkia. Sitten on yksi joka ei puhu kenellekään mitään, ei tervehdi, vastaa vain jos on ihan pakko jne. Sitä pidetään kyllä todella outona. Itse kuulun tuohon keskikastiin ja parin ihmisen kanssa juttelen enemmn henkilökohtaisista asioistani, kun ovat samanlaisessa elämänvaiheessa.

Se on tietysti etu, että meitä on iso porukka, siellä jokainen saa olla sellainen kuin on.

Nostanpas mielenkiintoista ketjua. En itse tykkää kertoilla asioitani työkavereille ja olen joskus hermostunutkin kun joku on kysellyt. 😡 Miten ihmiset kehtaavat kysellä toisilta asioita jos he eivät itse kerro?

Työkaverini on juuri tuollainen, ettei puhu kuin työasioista. Jos siis puhuu lainkaan.

Minusta se on kamalaa. Tauot ovat taukoja työstä. Niiden ajaksi haluan ajatukset muualle enkä halua puhua työstä. Siitä voi puhua työajalla ihan tarpeeksi.

Koska kyseessä on ainoa työntekijä tässä toimipisteessä minun lisäkseni, koen oloni toisinaan aika yksinäiseksi.

Ihmettelen sitä, miksi esimerkiksi opiskellessa kyllä puhutaan omista asioista ja tutustutaan ihmisiin mutta töissä se on joillekin kauhistus.

Kuitenkin vietämme töissä valtaosan valveillaoloajastamme!

Vierailija kirjoitti:

Pidemmän päälle saattaa olla sinulle aika kuluttavaa, kun joudut "sulkemaan" itsesi moneksi tunniksi. Väistämättä tulee ulkopuolinen olo.

En minä ainakaan ehdi töissä juttelemaan työkaverien kanssa ellei satuta yhtä aikaa vessaan.

Vierailija kirjoitti:

tietynlaisia elämänkumppaneita. Mahdollisesti kymmeniä vuosia vietetään lähes päivittäin tunteja aikaa yhdessä. Olisi tosi outoa, jos ei näistä ihmisistä tuli tärkeitä ja läheisiä.

Kuka hullu on samassa työpaikassa kymmeniä vuosia. 5 vuotta maksimi, että pysyy mieli ja tekeminen virkeänä. Palkkakin nousee eniten työpaikkaa vaihtamalla.

En helvetissä avaudu työkavereille asioistani. Haluan olla työssä työminänä ja yksityiselämässä sitten yksityisminänä. Meillä on monia rooleja.

Onko aina pakko mennä kimpassa työporukan kanssa? Tykkään viettää aikaa yksin enkä jorista vain jotain jorisimisen aikaan saamiseksi. En halua marssia jonossa johonkin tiettyyn lounaspaikkaan ', kun porukassa ei kokeilla ikinä mitään uutta, sitten eri makuja kauhistellaan kuin ne olisivat myrkkyä, jos syödään jotain erikoisempaa.

En jaksa alkaa vääntää pakollista keskustelua jostain , enkä etenkään halua avautua asioistani, kun ne eivät monelle kuulu.

Jos pitää kertoa kaikki mitä osti viikonloppuna, kenen kanssa meni johonkin, mitä merkkejä käyttää, niin ei jaksa. Kun ryhmässä yleensä otetaan sellainen ote, että me ollaan nyt tämä ryhmä ja tähän nyt on kuuluttava halusit tai et.

Ite oon lähihoitaja, ja asukkaiden kanssa juttelen ihan mielellään ja tavallaan se ei kuluta paljoakaan.

En jaksaisi jutella sitten työkavereille yhtään, vaikka mulla onkin kaikki ihan mukavia työkavereita. Ja parityöskentelyä on kuitenkin paljon. Mun mielestä työkavereiden kanssa höpöttely on paljon raskaampaa kuin itse työssä olo. En haluaisi paljastaa elämästäni mitään eikä minua kiinnosta työkavereitten elämät.

Itellä on työkavereita, ja he taas kuluttavat aikansa työkavereiden kanssa höpöttelyyn, eivätkä sitten jaksa/halua jutella asukkaille mitään. Käyttäisivät hekin aikansa työhön.

Olisiko kotihoito minua varten?