Millaisia lapsia ja aikuisia vapaalla kasvatuksella kasvaa?
Siis kun ei komenneta,ei jäähytetä, ei opeteta seuraamuksia eikä muutenkaan opeteta häävejä käytöstapoja? Pelkällä rakkaudella on yritetty kasvattaa ja muutkaan eivät saisi lasten asioihin puuttua.
Mä olen sivusta seurannut tälläista perhettä enkä vielä ole huomannut että lapset olisivat jotenkin mullistavan erilaisia kuin "kasvatetut" lapset.
Olen pistänyt merkille että kun he tekevät jotain väärin niin kikatellaan eikä osata pyytää anteeksi eikä osata olla pahoillan.
Onko muuta oletettavissa lasten vanhetessa enemmän jotain merkkejä siitä että kasvatus on ollut vapaata?
Ja siis kunhan kyselen, en millään pahalla aloittele haukkumaketjua.
Kommentit (13)
sekä lapsena että aikuisena olen ollut jossain määrin ylivastuullinen. Minä olin aina se hyvinkäyttäytyvä ja asiat hoitava tapaus, joka piti huolen muistakin. Minä vahdin pienempiä uimarannalla, teini-iässä minä olin selvinpäin ja hodin humalaiset kaverit kotiin. Kääntöpuolena minä olin sitten myös teini-iästä noin kolmikymppiseksi aika ahdistunut ja kannoin koko maailman taakkaa harteillani, jokseenkin varmana siitä, että kaaosteorian mukaan juuri minun liikkeeni aiheuttivat Afrikan kuivuuden ja Aasian tulvat. TÄmä jatkuva salainen syyllisyys saattoi aiheuttaa myös sen, että en (vieläkään) suhtaudu kovin positiivisesti saamaani kritiikkiin: tiedän kyllä, että pieleen meni, ei sitä tarvitse hieroa naamaan. Minulla on myös aina ollut vakavia vaikeuksia suhtautua auktoriteetteihin, etenkin silloin kun minä selvästi tiedän asiasta enemmän kuin he. Mikä esim kouluaikana päti useimpiin opettajiin: olin äärimmäinen lukutoukka ja todella tiesin kaikesta enemmän...
tuossakaan perheessä. Kielletään, mutta ei käsketä pyytää anteeksi eikä seuraamuksia ole, siis jos joskus satuttamista on tapahtunut.
Omasta näkökulmastani vapaa kasvatus on juuri sitä ettei lapsilla ole kunnollisia sääntöjä, eikä heille näytetä seuraamuksia tai anneta rangaistuksia huonosta käytöksestä tms.
lapset ovat aina olleet ihan kilttejä, teineinäkin. Eli eiköhän heistä kasva ihan tavallisia aikuisia, jotka sitten aikanaan kasvattavat lapsensa ainakin osin toisin.
sekä lapsena että aikuisena olen ollut jossain määrin ylivastuullinen. Minä olin aina se hyvinkäyttäytyvä ja asiat hoitava tapaus, joka piti huolen muistakin. Minä vahdin pienempiä uimarannalla, teini-iässä minä olin selvinpäin ja hodin humalaiset kaverit kotiin. Kääntöpuolena minä olin sitten myös teini-iästä noin kolmikymppiseksi aika ahdistunut ja kannoin koko maailman taakkaa harteillani, jokseenkin varmana siitä, että kaaosteorian mukaan juuri minun liikkeeni aiheuttivat Afrikan kuivuuden ja Aasian tulvat. TÄmä jatkuva salainen syyllisyys saattoi aiheuttaa myös sen, että en (vieläkään) suhtaudu kovin positiivisesti saamaani kritiikkiin: tiedän kyllä, että pieleen meni, ei sitä tarvitse hieroa naamaan. Minulla on myös aina ollut vakavia vaikeuksia suhtautua auktoriteetteihin, etenkin silloin kun minä selvästi tiedän asiasta enemmän kuin he. Mikä esim kouluaikana päti useimpiin opettajiin: olin äärimmäinen lukutoukka ja todella tiesin kaikesta enemmän...
Kun sanotaan että ne on ne lapset jotka on saaneet vapaan kasvatuksen jotka riekkuu ja tuhoaa kaiken eikä osaa käyttäytyä.
Voi siis vaikuttaa myös vain henkilöön itseensä oman pään sisällä, en tullut ajatelleeksi.
Kiitos uudesta näkökulmasta :)
eikä juuri tarvinnut kieltääkään, kun olin aika kiltti lapsena. Teininäkään ei ollut sääntöjä, vaikka meno oli aika järkyttävää. Itse ole saanut/joutunut päättämään omat asiani pienestä pitäen. Lapsena olin siis niin kiltti vaikkakin touhukas, ettei juuri ollut tarvetta komentaa/jäähyttää ja isompanakaan en sellaista kokenut.
Mun mielestä elämäni oli tavallaan vähän turvatonta, vaikka mulla olikin hyvä koti ja kunnolliset vanhemmat. Olisin kuitenkin kaivannut jotain sääntöjä ja tukea. Teininä yritin väkisin saada kotiintuloaikoja, mutta en niitä saanut. Osaan kyllä käyttäytyä, enkä kohtele muita ihmisiä huonosti.
Mä olen tunnollinen, kunnollinen ja omille lapsilleni ehkä liiankin tiukka. Käytöstavat on meidän lapset osanneet jo pieninä. Toisaalta lapsillani on turvallinen olo, aina voi aikuiseen luottaa.
En mä siis mitenkään pellossa kasvanut, mutta enemmän kasvoin esimerkillä kuin komentamalla. Ja vastuu mun asioista oli mulla jo aika pienestä asti, mikä oli tietysti kasvattavaa, mutta myös turvatonta.
lapset ovat aina olleet ihan kilttejä, teineinäkin. Eli eiköhän heistä kasva ihan tavallisia aikuisia, jotka sitten aikanaan kasvattavat lapsensa ainakin osin toisin.
Kun aina kohistaan kuinka huono asia vapaa kasvatus on ja päälle päin nuo tuntemani lapset eivät käyttäydy kummemmin kuin muutkaan.
Siksipä halusin kysellä ja keskustella aiheesta.
Meillä esim. Jokainen sai syödä sitä mitä halusi ja koska halusi (vaikka suklaamuroja kymmenen kertaa päivässä) , jo nuorena sai paljon rahaa käyttöön ja sillä sai ostaa mitä halusi, kotitöitä ei tarvinnut tehdä, vaatteet sai valita itse samoin hiustyylin, ketään ei saanut satuttaa mutta muuten oli aika vapaat säännöt, nukkumaan sai myös mennä koska halusi ja mihin halusi. Teininä sain mennä yökylään ties kenen luo, sitä ei kontrolloitu. Läksyjä eivät koskaan pakottaneet tekemään eikä koulunkäyntiin muutenkaan juuri painostettu, kotiin sai jäädä kun siltä tuntui. Silti vanhempani pitivät kyllä omalla tavallaan huolta lapsistaan, ei siis oltu mitään alkkisperheen heitteillä olevia lapsia vaan ihan hyvällä okt alueella asuvia taiteilijavanhempien lapsia, isä ja äiti olivat hirmu hauskoja ja kaikki kaverit aina viihtyivät meillä. Teini-ikä meni aika hunningolla liian löysän kurin vuoksi, tapahtui kipeitä asioita kun kukaan ei pistänyt stoppia tai komentanut kotiin. Aikuisena huomasin että minulta puuttuvat käytöstavat ja tietynlainen asiallisuus ja niiden hallitsemikseksi olen joutunut tekemään töitä, eivät tule minulla selkärangasta.
olen itse saanut ilmeisesti "puolivapaan kasvatuksen". Sääntöjä oli vähän, mutta niitä vähiä piti kyllä noudattaa. Varsinaisia rangaistuksia ei kuitenkaan käytetty.
Monesta asiasta olen tajunnut vasta aikuisiällä, että ne olivat lapsuudenkodissa kiellettyjä. En osannut ajatella niitä aisoita kiellettyinä, vaan kukaan ei nyt vaan toiminut siten. Muakaan ei ole kasvatettu komentamalla, vaan niiden tiettyjen sääntöjen puitteissa sai tehdä suht vapaasti omia ratkaisuja. Tukea olen vanhemmiltani aina saanut ja neuvoakin, jos olen sitä kysynyt.
Aikuisena olen aika tunnontarkka sääntöjen noudattaja. Ärsyynnyn myös helposti, jos muut eivät noudata yhteisiä pelisääntöjä.
#2
sekä lapsena että aikuisena olen ollut jossain määrin ylivastuullinen. Minä olin aina se hyvinkäyttäytyvä ja asiat hoitava tapaus, joka piti huolen muistakin. Minä vahdin pienempiä uimarannalla, teini-iässä minä olin selvinpäin ja hodin humalaiset kaverit kotiin. Kääntöpuolena minä olin sitten myös teini-iästä noin kolmikymppiseksi aika ahdistunut ja kannoin koko maailman taakkaa harteillani, jokseenkin varmana siitä, että kaaosteorian mukaan juuri minun liikkeeni aiheuttivat Afrikan kuivuuden ja Aasian tulvat. TÄmä jatkuva salainen syyllisyys saattoi aiheuttaa myös sen, että en (vieläkään) suhtaudu kovin positiivisesti saamaani kritiikkiin: tiedän kyllä, että pieleen meni, ei sitä tarvitse hieroa naamaan. Minulla on myös aina ollut vakavia vaikeuksia suhtautua auktoriteetteihin, etenkin silloin kun minä selvästi tiedän asiasta enemmän kuin he. Mikä esim kouluaikana päti useimpiin opettajiin: olin äärimmäinen lukutoukka ja todella tiesin kaikesta enemmän...
Kun sanotaan että ne on ne lapset jotka on saaneet vapaan kasvatuksen jotka riekkuu ja tuhoaa kaiken eikä osaa käyttäytyä.
Voi siis vaikuttaa myös vain henkilöön itseensä oman pään sisällä, en tullut ajatelleeksi.
Kiitos uudesta näkökulmasta :)
koska siis se hyvä käytös ja vastuunotto oli myös sen vapaankasvatuksen tulosta. Ehkä jopa enemmän kuin nuo ahdistukset ja syyllisyydentunteet, jotka kuulemma voivat olla myös neurologisia. Vapaa kasvatus teki mulla alusta asti, jo pikkulapsena selväksi, että MINÄ harkitsen itse ja vastaan itse tekemisistäni. Ja tarpeen vaatiessa myös muiden tekemisistä. Että minulla on vapaus, mutta siitä seuraa aina vastuu. Että asioita ei voi jättää jonkun muun hoidettavaksi, ja jos en hoida niitä, siitä ei kärsi äiti eikä ope eikä "yhteiskunta" vaan minä. Että minkään sääntöjen pointti ei ole siinä että ne ovat sääntöjä sinänsä, vaan että niillä asia saadaan useimmiten hoidetuksi - mutta koska tarkoitus on saada asiat hoidetuiksi, ne voi hoitaa myös sääntöjen vastaisesti, jos on tarpeen. Siksi mikään sääntö ei ole ehdoton, mikään kielto tai käskys tainiiden puute ei vapauta minua siitä, että minä vastaan tekemisistäni. Mun pitää toimia oikein, oli säännöt mitkä hyvänsä.
Tästä oli ja on ollut eirttäin paljon myös positiivisia seurauksia, jotka kyllä näkyvät minussa. Miksi sinä ajattelet, että vapaan kasvatuksen "vaikuttaminen" tai "näkyminen" olisi vain negatiivista ja huonoa käytöstä?
Sanottakoon myös, että olisin mielelläni kasvattanut lapseni yhtä vapaasti, mutta he näyttävät itse reagoivan paremmin vähän toisenlaisiin kasvatustyyleihin.
Niin puhuuko tässä nyt kaikki ihan samasta asiasta? En tiedä onko se vapaata kasvatusta, mutta huono juttu on se kun ei jakseta viedä tilanteita loppuun asti kun lapsi on käyttäytyny huonosti. Uhkaillaan vaan ponnettomasti ja lapsi pääsee itkemällä rangaistuksesta. Silloin lapsi pääsee niskan päälle ja terrorisoi muita lapsia sekä kaikkia aikuisia, jotka eivät auta lasta katkaisemaan kierrettä. Oon nähny näitä tapauksia.
Siis kun ei komenneta,ei jäähytetä, ei opeteta seuraamuksia eikä muutenkaan opeteta häävejä käytöstapoja? Pelkällä rakkaudella on yritetty kasvattaa ja muutkaan eivät saisi lasten asioihin puuttua. Mä olen sivusta seurannut tälläista perhettä enkä vielä ole huomannut että lapset olisivat jotenkin mullistavan erilaisia kuin "kasvatetut" lapset. Olen pistänyt merkille että kun he tekevät jotain väärin niin kikatellaan eikä osata pyytää anteeksi eikä osata olla pahoillan. Onko muuta oletettavissa lasten vanhetessa enemmän jotain merkkejä siitä että kasvatus on ollut vapaata? Ja siis kunhan kyselen, en millään pahalla aloittele haukkumaketjua.
Mutta lasten kanssa on oltu paljon, leikitty, käyty museoissa, metsässä, uimassa jne koko perheen voimin vietyetty paaaljon aikaa.
Yksi lapsista opiskelee yliopistossa jo toisessa kaupungissa, yksi käy yläastetta. Älykköjä ovat molemmat (kuten vanhempansa).
Niin puhuuko tässä nyt kaikki ihan samasta asiasta? En tiedä onko se vapaata kasvatusta, mutta huono juttu on se kun ei jakseta viedä tilanteita loppuun asti kun lapsi on käyttäytyny huonosti. Uhkaillaan vaan ponnettomasti ja lapsi pääsee itkemällä rangaistuksesta. Silloin lapsi pääsee niskan päälle ja terrorisoi muita lapsia sekä kaikkia aikuisia, jotka eivät auta lasta katkaisemaan kierrettä. Oon nähny näitä tapauksia.
vapaassa kasvatuksessa ei uhkailla ketään millään, ei varsinkaan rangaistuksilla. Vapaassa kasvatuksessa ei ole rangaistuksia edes uhkausten muodossa, sillä se on tarpeeksi, kun lapsi tietää tehneensä väärin, ja - koska hänellä on omatunto, jota ei ole pilattu ylenmääräisillä keinotekoisilla rangaisuksilla - hän kokee syyllisyyttä siitä.
Vapaassa kasvatuksessa lapsi ohjataan esimerkeillä ja arvopuheella ymmärtämään tekojensa OIKEAT seuraukset - ei pelkkiä keinotekoisia rangaistuksia tai sääntöjä. Lapsi kasvatetaan niin, että hän HALUAA toimia oikein koska se on oikein, ei vain siksi, että sääntö sanoo näin ja muuten tulee rangaistus.
mitä tarkoitat "vapaalla kasvatuksella", mutta siihenkin kyllä kuuluu opettaa, ettei ketään vahingoiteta. Ja normit opitaan aikuisen esimerkin, ei "jäähyttelyn", avulla.
Tuo sun kuvaamasi kasvatustyyli vaikuttaa ennemminkin siltä, etteivät vanhemmat viitsi/jaksa/kykene ohjaamaan lastaan, eivätkä jaksa olla hyvänä esimerkkinäkään. Tästä kasvatustyyliä ei lähipiirissäni esiinny, joten alkuperäiseen kysymykseesi en valitettavasti osaa vastata.