Oletko koskaan katunut kun jätit miehesi? tuntuiko se emämokalta?

Jätin mieheni 9 vuotta sitten. Olin pohtinut eroa jo nelisen vuotta eli ajatus ei tullut yllättäen.



Onneksi tajusin erota ennen kuin rupesimme tekemään lapsia. Olen nyt ollut 7v naimisissa ja äärimmäisen onnellinen. :)

kun uhkaili aikansa meijän lapsien isää erolla. Jäpäjäpäjäpä, aikansa isä oli "kiltisti" kun äiti uhkaili ja sitten se allekirjotti. Jo oli aikakin! Tietty silloion se tuntui pahalta meistä lapsista mutta ei se "elämä" mitään herkkua silloin ollut kun olivat yhdessä.



Ja onnesta ei koskaan palannu yhteen. Kaksi tavallista ihmistä vaan on yhdessä ja lisääntyy siitä joko erotaan tai kuollaan. Ei sulla mikään muita parempi mies ole ollut tai sitten sulla on harvinaisen huono miesmaku! Itse näen paljon hyviä miehiä jotka varmasti olisivat upeita kumppanina.



Jos olet tehnyt virheen niin ainahan sen voi korjata niin kauan kun toinen on vielä elossa. Mutta kyllä pitää päästä irtikin. Elämä on tollasta, tehtyjen virheiden kanssa joskus joutuu elämään.

Oli elämäni paras päätös.

eron jälkeen ajatukset heittelevät tai ainakin itsellä tuli vaiheita jolloin kyseenalaisti omaa päätöstä erosta. Jossain vaiheessa sitä vain huomasi, että surutyö oli tehty. Ehkä noin vuosi siihen meni. Eiköhän se ero ole vähän niin kuin kuolema, surutyö pitää tehdä.



Nyt seitsemän vuoden jälkeen olen aivan varma, että tein täysin oikean päätöksen. Hänen ongelmansa ovat samat, mitkä olivat silloinkin eromme syy.

Jätin hänet ja lapset koska halusin vielä elää. Alle vuoden sinkkuelämä oli hauskaa mutta nyt kaduttaa eikä mies ota enää takaisin. Enkä voi syyttää kuin itseäni koska minä mokasin eikä kukaan muu.

Erosta on jo vuosia, eikä todellakaan ole mistään surutyöstä enää kysymys. Haluaisin perheen, miehen ja lapsia siis mutta eipä ole tullut ketään sopivaa vastaan ja ikääkin tulee koko ajan lisää. Periaatteessa siis kadun sitä etten vain jäänyt suhteeseen ihan hyvän miehen kanssa vaikka en pätkäänkään rakastanut häntä, mutta olisinpa ainakin saanut niitä lapsia. Mutta toisaalta en kadu yhtään, koska tiedän että en olisi ollut onnellisen suhteessa ja jossain vaiheessa ero olisi ollut edessä kuitenkin. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä että mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa mutta suren sitä, että jään ehkä lapsettomaksi.

todellakaan ole katunut. Varmastikin elämäni paras ratkaisu.

Jätin hänet ja lapset koska halusin vielä elää. Alle vuoden sinkkuelämä oli hauskaa mutta nyt kaduttaa eikä mies ota enää takaisin. Enkä voi syyttää kuin itseäni koska minä mokasin eikä kukaan muu.