Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kuinka kauan henkistä väkivaltaa kuuluu kestää?

Vierailija
21.07.2011 |

Sillä siitä tässä kai on kyse?



Mieheni on äärimmäisen mustasukkainen ja hallitseva, hän haluaa määrätä minuakin ja mikäli en siihen suostu, siitä seuraa suuttumista ja vaikeuksia. Ei fyysistä väkivaltaa, oikeastaan, mutta kylläkin sen uhkaa.



Kuitenkin hän on hyvä perheenisä ja huolehtii hyvin perheestään ja työstään. Kotimme on ulkopuolisille katsojille varmaan aika täydellinen.



Itse olen kuitenkin aivan lopussa. Pelkään aina ja joka hetki mieheni reaktioita asioihin, vaikka ei olisi paikallakaan. Olemme yrittäneet puhua ja puhua, mutta se menee aina siihen, että minä "hullu ämmä nalkutan" ja kaikki vika on minussa.



Pelkään kun joskus ihmiset pyytävät minut johonkin, harrastukseen tai illanviettoon. Joudun aina kiertelemään ja keksimään syitä, kun tiedän, että kotona odottaa vaikeudet. Ystäviä minulla ei ole juurikaan, sillä mieheni ei heitä hyväksy.



Pitäisi kai pitää puoleni, mutta mieheni osaa aina vedota kuinka olen huono nainen ja äiti, jos teen jotain, joka ei hänelle sovi tai aiheuttaa ajatustakaan mustasukkaisuudesta.



Meillä on yksi pieni lapsi ja odotan toista. Olen onnellinen hänestä ja tulevasta lapsesta, mutta joka hetki ahdistus kasvaa. Kuitenkin tiedän, että jos "käyttäydyn", on kotimme ihan rauhallinen ja hyvä paikka. Mutta onko se ihan oikein?



Mieheni tekee paljon työtä ja on kova myös harrastamaan, ja tekee itse aika lailla rajatta elämässään, mikä hyvältä tuntuu, ja olenkin paljon yksin tytön kanssa, mikä ihan sopii luonteelleni. Mutta ei näin hyvää ole, se tulee koko ajan selvemmäksi ja selvemmäksi, en vain tiedä, mitä tekisin tai oikeastaan, mikä on oikein?



Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
21.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

olen TÄYSIN samassa tilanteessa! mies juuri samanlainen kun sulla, meillä yksi lapsi, tyttö, ja olen raskaana. tiedän tasan tarkkaan sun fiilikset. ootko käynyt missään puhumassa? mä oon puhunu neuvolan psykologin kanssa ja se helpottaa vähän. oon myös saanut mieheni suostuteltua terapiaan jossa ollaan käyty nyt 3 kertaa. katsotaan jos siitä olis tulevaisuudessa edes pientä apua...minkä ikäinen teidän tyttö on?

Vierailija
2/11 |
21.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

vielä toiseen lapseen diktaattori miehen kanssa. Hyvä että edes tajuat, että asiasi ovat hullusti.



Ei sun auta kuin pitää puolesi ja rupeat elämään omaa elämääsi ja katsot, mitä siitä seuraa. Jos mies urputtaa, niin mitä sitten? Ei haukku haavaa tee. Jos se edes meinaa vetää sua turpaan, niin sitten nostat kytkintä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
21.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset


..kuinka kauan kuuluu moista kestää?

Vastaus: ei hetkeäkään.



Tiedät sen itsekin sisimmässäsi mutta kaipaat vielä rohkaisua tekoihin ja lähtemiseen.

HAE APUA ennen kuin se on myöhäistä eli ennen kuin itse olet henkisesti loppu.



Parisuhteen EI kuulu olla tuollaista, ei koskaan eikä missään muodossa.

Tiedät sen itsekin.



Lueppa kirja: Sata tapaa tappaa sielu. Se kertoo miehestäsi.



Voimia - vielä tulee se päivä kun tiedät että ei ole kuin yksi ratkaisu. Ja kun sen ratkaisun olet tehnyt, huomaat että se olisi kannattanut tehdä jo paljon aiemmin.

Vierailija
4/11 |
21.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ap:n kanssa....niin, kyllä minä ainakin tiedän sisimmässäni että tämä suhde ei ole terve. mutta tämä tilanne ei ole tullut yhtäkkiä, tähän on ajauduttu ja siitä poislähteminen on todella vaikeaa. ilman apua se ei onnistu ja avun kanssakin se vaatii todella paljon. se, miten saisi kerättyä niin paljon voimia, on tässä nyt se kysymys. ja mulla myös vielä pieni toivonkipinä olisi että mies, jolla selvästi on sairas saisi apua ja ehkä muuttuisi. tiedän,kuulostaa säälittävältä...kyllä tässä aika luuseri olo on ollut jo pitemmän aikaa...

Vierailija
5/11 |
21.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Neuvolan "täti" on minua varmaan nuorempi vastavalmistunut ja aika hankala olisi hänelle avautua. Huomaan muutenkin, että menen kiinni kuin simpukka, kun jollekkin pitäisi puhua. Tunnen että petän perheeni, jos levittelen asioita:( Siksi täällä avautuminen on helpompaa!



Tyttömme täytti juuri kolme.



Vastauksenne toivat vähän helpotusta. Tiedän itse nuo asiat, mutta ne katoavat tähän sekavaan vyyhtiin jotenkin, jossa syyllisyys jyllää ja ahdistaa muutenkin koko ajan.



ap

Vierailija
6/11 |
21.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaksikin ystävääni on joutunut lähtemään kotoaan salaa mieheltä, jotta lähtö onnistui. Tämä vaatii tietysti etukäteisjärjestelyjä, joita ette yksin voi toteuttaa. Tarvitsette sekä luottohenkilöitä että viranomaisapuja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
21.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluatteko, että tulevaisuudessa lapsennekin elää tuollaisen ihmisen kanssa kun on alusta asti tottunut näkemään vain tuollaista "elämää"?!?



"Hyvä perheenisä"? Miten voitte edes keksiä tuollaisia tekosyitä? Ettekö te kuulu vaimona/äitinä perheeseen? Eikö teille tarvitse olla hyvä, riittää kun hieman lapsia leikittää ja tuo rahaa kotiin?



Teillä menee elämää hukkaan. Ette ajattele lapsianne yhtään. Kohdatkaa ne miehenne, jos ei tule mitään muutosta, hankkikaa oma elämä, se ei ole Suomessa vaikeaa!! Ajatelkaa edes lapsianne jos ette enää itsestänne välitä!



Sanon näin suoraan, koska olen itse ollut samassa tilanteessa. Lopulta mies lähes tappoi minut, lasten silmien edessä, mutta pääsimme pakoon ja elämä on ollut ihanaa viimeiset 8 vuotta -ilman sitä hirveää miehen irvikuvaa! Jatkoin elämää täysin tyhjästä, mutta pari vuotta ja kaikki oli paremmin kuin ennen.

Vierailija
8/11 |
21.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

voit hyvin soittaa vaikka paikkakuntasi perheneuvolaan. Sieltä ohjataan sut kriisityöntekijälle.



Meillä oli viime talvena mieheni kanssa aivan todella ahdistavaa ja sain jutteluapua neuvolasta. Mies ei tietenkään lähtenyt, koska se on minä joka on terapian tarpeessa, ei hän. Noh, menin itse. Keskustelut auttoivat minua näkemään, ettei tilanne ole terve lapsillemmekaan. Muutin koulujen päätyttyä sukulaisten avustuksella pois lasteni kanssa, ja voin sanoa, että se oli elämäni paras päätös ja näkyy myös lasten käytöksessä. Syyllisyys on ohi, meillä on rentoa ja tehdään just kaikkea sitä, mitä kontrolloiva ex-mieheni kielsi tekemästä. Jos jotain tippuu lattialle, ei heti syöksytä sen pelossa siivoamaan, että isi saa raivarin. Vanhempi lapsi on kohta 12-v. ja saa itse päättää tapaako isäänsä.



Ja elämä on kivaa! Uusin hankintamme on löytökissa. Mieheni vihasi kaikkia sotkevia eläimiä....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
21.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuollaista tapahtuu todella paljon. Me tytöt ei saada alistua mihinkään sellaiseen enää!



Ei se ole nalkuttamista, jos sanoo ääneen, että on paha olla. Sellaiset ihmiset, joilla on itsellä päässä vikaa, aina käskevät toisen mennä hoitoon. Jos miehesi ei ole kiinnostunut sinun hyvinvoinnistasi, hän ei myöskään ole kiinnostunut lastesi hyvinvoinnista. Perhe on hänelle vain kunniakysymys ja kulissi. Aivan hyvin sekin, että hän toimii aktiivisesti lasten kanssa voi olla vain vallankäytön ilmentymä. Koska normaali ihminen ei millään tavalla alista kumppaniaan. Niin se vain on.



Itse kasvoin sellaisessa kodissa. Ja kyllä sen huomaa omista ihmissuhteista... aivan hirveä työ ollut aikuisena, että oppii pitämään puolensa eikä aina vaan alistu.



Nyt olen suhteessa, jossa minusta on koitettu saada valta, mutta olen tehnyt selväksi sen, että niin ei käy. Tein selväksi sen, että haluan tasa-arvoisen suhteen kaikkien perheenjäsenten kesken. Olen jättänyt mieheni kolme kertaa. Lopulta hän ainaiseen dumppailuun kyllästyneenä meni itse hoitoon ja asiat alkoivat parantua. Nyt meillä on todella ihanaa yhdessä, ei ole mitään pelkoja. Eli voi se niinkin ratketa.



Mutta tiedän, että suurin osa noista tapauksista ei koskaan myönnä itsessään mitään vikaa eikä halua itse kasvaa ihmisenä ja oppia ajattelemaan omilla aivoillaan vaan noudattaa loppuun asti jotain omassa lapsuudenkodissa oppimaansa valta-asetelmarakennetta. Eräs ystäväni lopulta tappoi itsensä, kun ei kestänyt enää. Siksi kukaan meistä ei enää koskaan saa ylläpitää kenenkään ylivaltaa. Ketään ei tässä maassa voi alistaa, jollei hän itse alistu. Ja rakkaus ei ole riittävä syy luopua omasta itsestä.



Tämä meidän täytyy tyttärillemme opettaa. Ei vihaamaan miehiä, vaan kunnioittamaan itseämme ja kaikkia muita ja elämään sellaisessa rakkaudessa, missä virheitäkin saa tehdä, kunhan ottaa itsestään vastuun.



Saat varmasti apua jostain, kun puhut vaan avoimesti. Tämä ongelma on niin yleinen, että siinä ei todellakaan ole mitään poikkeavaa tai hävettävää. Sille vaan täytyy laittaa loppu.



Vierailija
10/11 |
21.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

olette rahallisesti liian pahasti miehenne varassa.

Itsenäistykää naiset. Varakas nainen voi lähteä koska vain, te ette. Oma syynne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
21.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olin niin alistettu henkisesti, että tarvitsin siihen ulkopuolista apua. Lasten isä nauroi ivallisesti, ettei susta ole edes eroamaan. Et tule ikinä pärjäämään..



Minulla oli myös omaisuutta mutta en vain uskaltanut lähteä. Olin täysin lamaantunut, ahdistunut ja pelkäsin, pelkäsin...



Ex-mieheni aneli vielä ennen muuttoamme emmekö voisi kuitenkin jatkaa.



Onneksi sain jostain voimaa pyytää apua.



Lähtekää naiset ajoissa. Älkää antako alistaa itseänne.



t. mitätöinnin uhri



Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi kaksi