Oletko narsistin lapsi?

uppista

ja sen johdosta otinkin lapsilleni narsistisen isän, josta en pääse millään eroon!



Ei maksa elareita, ei asu missään enää. Silti ostaa teineille joskus kalliita vehkeitä mihin minulla ei olisi varaa koska tekee pimeitä hommia ja ostaa heidän sympatiansa itseään kohtaan.



Tuun kohta hulluksi, kun rehellistä työtä teen ja yritän opettaa lapsilleni, mitä rahalla saa. Ja tää narsisti nauraa paskaista naurua, kun en pysty ostamaan lapselle vaikka 400 euron puhelinta?



Mitä tehdä? Rakastan lapsiani ja kaikki ok, mutta tuo?

.. kuulun tähän kastiin. En ole päässyt asiasta täyteen selvyyteen vielä. Mutta aikuisiällä rakastuin palavasti erittäin vaikeaan narsistiin ja sosiopaattiin. Tuo mies teki elämästäni helvettiä ja melkein vei sekä mun että lastemme hengen. Eronkin jälkeen tuo mies jatkoi väkivaltaansa niin, että sekä minä että lapset päädyimme terapian piiriin selvitäksemme.



Ajan kuluessa olen alkanut pohtimaan mistä johtui lankeamiseni tuohon ihmishirviöön. Ja olen tullut siihen tulokseen, että äitini omaa joitain noista piirteistä. En ikinä lapsena saanut läheisyyttä äidiltäni, en halausta, en kosketusta. Päinvastoin muistan pelkoni äitiäni kohtaan ja hänen väkivaltaisuuden. Sekä äkilliset raivonpuuskat ja sen, etten koskaan saanut näyttää mitään negatiivisia tunteita. Marttyyrius on osa häntä edelleen. Ja nyttemmin omat lapseni saavat tuta äitini luonteen. Etenkin nämä nuorimmat. Äitini pahoinpitelee heitä, ja mä olen liian nössö mennäkseni väliin. Olen edelleen äitini talutusnuorassa, enkä uskalla tai osaa nousta häntä vastaan. Kauheaa ja säälittävää.. toivottavasti lapseni antavat tämän joskus minulle anteeksi.

on usein vaurioitunut.



Linkin kuvaus on hyvin osuva.

http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck309.htm

..

Ja nyttemmin omat lapseni saavat tuta äitini luonteen. Etenkin nämä nuorimmat. Äitini pahoinpitelee heitä, ja mä olen liian nössö mennäkseni väliin. Olen edelleen äitini talutusnuorassa, enkä uskalla tai osaa nousta häntä vastaan. Kauheaa ja säälittävää.. toivottavasti lapseni antavat tämän joskus minulle anteeksi.

Tee tästä heti loppu! JOs et muuten pysty niin et sitten vie lapsiasi tapaamaan äitiäsi!

toi linkki oli tosi hyvä.

on rankka, mutta hyvin asiaa valaiseva.

Mieti nyt, hyvä ihminen! Lasten isä on kohdellut heitä väärin, olette joutuneet terapiaan, ja nyt annat oman äitisi, lasten mummun, toistaa näitä traumoja kerta toisensa jälkeen! Ei sun lasten tarvitse antaa tuota sulle ikinä anteeksi! Sinä olet aikuinen ihminen, sulla on valta estää tuo! Älkää menkö sinne äidillesi, kun siellä kerran on tuollaista! Jos asutte siellä, niin heti pois!

..

Ja nyttemmin omat lapseni saavat tuta äitini luonteen. Etenkin nämä nuorimmat. Äitini pahoinpitelee heitä, ja mä olen liian nössö mennäkseni väliin. Olen edelleen äitini talutusnuorassa, enkä uskalla tai osaa nousta häntä vastaan. Kauheaa ja säälittävää.. toivottavasti lapseni antavat tämän joskus minulle anteeksi.

Tee tästä heti loppu! JOs et muuten pysty niin et sitten vie lapsiasi tapaamaan äitiäsi!

up

sanaa narsisti!

Se, että vanhemmat komentavat lapsia ja kasvattavat niitä mm. käskyillä, EI OLE NARSISMIA! Eikä narsismia ole sekään että ihminen pyrkii taivuttamaan toisen tahtoonsa saadakseen oman tavoitteensa läpi. Moni muukaan asia, mitä tällä palstalla jauhetaan, ei todista narsismista.



Koko käsitettä käytetään niin kevyesti ja kaiken lisäksi väärin, että se loukkaa todellisia narsismin uhreja.

Sama homma kuin masennuksen kanssa. Se, että pomon käskyt töissä vituttavat tai elämä ei aina mene kuten itse tahtoisi, ei ole kliinistä masennusta.



Kaikenlaista narsismidiagnoosia on koneen äärellä asiasta mitään tietämättä helppo tehdä vaikka sen perusteella, että "mun vanhemmat oli narsisteja kun eivät ostaneet mulle omaa hevosta, vaikka sen halusin". Samoin pilalle menneet ihmissuhteet on helppo pistää narsismin piikkiin samoin kuin miljoona muuta asiaa. Ne eivät vain pidä paikkaansa.



Yksi tai kaksi narsistista PIIRRETTÄ eivät tee ihmisestä narsistia, niitä on meissä kaikissa ja ne heijastuvat elämään eri tavalla mutta eivät todellakaan tee ihmisestä persoonallisuushäiriöistä.

Isäni on narsisti. Lapsuuteni ei ollut onnellinen enkä ole asian kanssa sinut tänäkään päivänä. Äitini toki teki parhaansa mutta ei kyennyt eikä edelleenkään kykene mitenkään irrottautumaan isäni otteesta.



Perhe-elämä oli sellaista tasapainoilua. Aina piti varoa puheitaan, ilmeitään ja eleitään mutta ennen kaikkea piti kuunnella jatkuvaa isäni syytöstä äitiäni kohtaan. Äiti ei tehnyt koskaan mitään oikein ja kaikki oli aina äidin vikaa. Ihan naurettavuuteen asti.



Toki on hyviäkin muistoja. Elimme hyvin perhekeskeistä elämää, matkustimme ja kävimme lapsiperhekohteissa. Äitini ansiosta juhlittiin pääsiäistä, joulua, vappua, uutta vuotta, syntymäpäiviä, nimipäiviä ehkä tavallista suureellisemmin. Isänikin oli niissä juhlissa mukana ja jopa vähän järjestämässäkin. Mutta toisaalta saattoi menettää hermonsa ja huutaa ja räyhätä.



Välit isääni ovat nyt asialliset. En kykene asiasta keskutelemaan oikein kenenkään kanssa enkä edes halua miettiä lapsuuttani liikaa. Ankeaahan se henkisesti on ollut. Isälleni olen vihainen mutta en toisaalta kykene sitä hänelle osoittamaan. Olen aika epävarma itsestäni enkä missään nimessä ehjä persoona. Toistaiseksi en ole tehnyt mitään tullakseni eheämmäksi.

up

Vieläkään en osaa näyttää tunteitani. Olen aina vihainen ja katkera, tuntuu et räjähdän milloin tahansa, ulospäin olen vaan cool. En osaa myöskään rakastaa, en iloita. Olen ns. hajuton ja mauton, kaikkien kaveri, mutten kenenkään ystävä.



Koko elämä on mennyt sukkasillaan hiippaillessa ja varoessa ettei vaan se näkymättömyysviitta repeytyisi ja sataisi paskaa niskaan.



Oman miehen kanssa vähitellen opetellut näyttämään tunteita. pikkuasiakin saattaa aiheuttaa valtavan tunnereaktion, kun antaa itselleen luvan päästää se ulos.