Mä en jaksa... töissä minua tarvitaan koko ajan, ja kun tulen kotiin, sama jatkuu

ja mua ärsyttää myös se että kun päivän on ihmisten keskellä (vaikka tykkäänkin työstä ihmisten parissa!) niin jotenkin ei enää jaksaisi kotona työpäivän jälkeen sitä.

Siis että lapset nujakoivat, metelöivät, vaativat huomiota.



Aivan totaalisen poikki olen niinä päivinä, kun työpäivän jälkeen pitää vielä lähteä jonnekin kyläilemään. Silloin olen vaan väsynyt, äkäinen, stressaantunut ja turhautunut, kun olen sitten viimein kotona perheeni parissa.

(ystävien tapaamiset olen vähentänyt jo niin vähiin kun vaan voi menettämättä parhaimpia ystäviäni, ne vähemmän hyvät kaverit ovat jo jääneet)



Ja sitten tunnen kauheaa syyllisyyttä siitä etten jaksa paremmin.



Mutta mitäpä tällekään tekee. Töissä on käytävä, alaa olen jo kerran vaihtanut ja kolmatta kertaa en sitä enää tee, perhettä "pitää"/saa jaksaa vielä monta vuotta ja sitten kun lapset ovat isoja, tiedän että todennäköisesti vaan suren niitä menneitä vuosia, kun en jaksanut olla lapsilleni läsnä ja heille ystävällinen ja jaksava, ja nauttia heidän seurastaan.. vaan että vaan äkäilin ja olin väsynyt ja sulkeuduin makkariin yksinäni ja jätin lapset tappelemaan itsekseen/isänsä kanssa muualle huusholliin.



Olenpa mäkin hyvä äiti...

Tarvitsen ihan liikaa omaa aikaa ja rauhaa saadakseni akkuni ladattua, ja tuntuu että nykyisellään sitä aikaa sellaiseen ei vaan millään ole mahdollisuutta ottaa/järjestää tarpeeksi.



Anteeks purkaus, mutta nyt väsyttää niin paljon!