Mikä sitten on hyvä ikäero?! Mikä on hulluutta?

Neljä lasta aina 4 vuoden erolla.

rysäytettiin 6 lasta 9 vuodessa. Sopii meille. Nyt olen 33 eikä enää vauvaa talossa.

Sai kaikessa rauhassa nauttia esikoisesta, hän sai pitkään vanhempien jakaamattoman huomion.



Kun toinen syntyi, esikoinen jo ymmärsi hyvin että hänenkin vuoro tulee ihan just, eivätkä he kilpaile samoista asioista edes. Eivät riitele keskenään.

Silti ovat hyvin rakkaita toisilleen.

Isompi oli jo varsin omatoiminen pienemmän syntyessä, siis söi, puki, kävi vessassa itse, nuoremman vauva-aika oli helppo.

Kuitenkin heistä on myös hyvin leikkiseuraa toisilleen. Nyt ovat 4 ja 6 ja samanlaiset leikit kiinnostavat, eivät ole pitkästyneet vaikkeivät ole muita kavereita nähneet nyt moneen viikkon.

Onko jotakin ihmistä, joka tekisi toisin jos voisi ja miksi?? Lyhyempi tai pidempi ikäero??



Jos vauva-aika on hankala, ymmärrän, että pieni ikäero on hankala, mutta eihän niin välttämättä ole. Koskaan ei tiedä, elämä on riskejä täynnä :)..



ap

Meillä on lapset 12v, 9v, 7v ja 1v. Pisin ikäero siis 5v10kk ja lyhin 1v 10kk.



Kaikki ikäerot ovat meillä olleet hyviä!

Meillä ikäeroa kahdella ensimmäisellä on 6v7kk ja kahdella nuorimmalla 1v1kk.



Molemmissa on puolensa, mutta jatkossa meille tulee lapsia (jos vielä tulee) suurella ikäerolla.

Isompi on oikeasti ollut jo "iso". Ei enää vaippoja, liikkuu, puhuu ja syö siististi jne. Keskustelulla päästään pitkälle ja pystyy odottamaan vuoroaan. Ei ole tarvinnut väkisin tehdä isoasiskoa/isoaveljeä aivan liian pienestä. Fakta nyt kuitenkin on, että sitä huomiota ei riitä kahdelle samalla tavalla kuin yhdelle.



Kolmaskin lapsi olisi toiveissa nyt, kun kuopus on 1,5 vuotta. Ikäeroa lapsille tulisi sitten vähintään tuo 2,5 vuotta, mitä pidän hyvin tärkeänä. Isommille lapsille alkaa tärkeiksi muodostua muutkin asiat kuin suhde äidin kanssa, ja leikit sujuvat paremmin. Myös harrastuksia voi harkita vähän isommalle lapselle ja siten tehdä lapsen kanssa erilaisia juttuja kuin vauvan kanssa.



MInulle on tärkeää, että lasten kanssa on niitä omia juttuja, eikä lapset vain mene siinä sivussa, kun hoidan vauvaa tai vastaavasti vauva-aika menee kuin sumussa, kun yritän vain selviytyä. Pidän suunnattoman tärkeänä sitä, että omat voimavarani riittävät enkä uskalla hankkia vauvaa, jos siitä ei ole edes jonkinlaisia takeita. Mikäänhän ei ole varmaa, mutta en halua niihin peruskarikoihin kompastua, että pukkaan vauvaa perheeseen, jossa on jo kiirettä ja vilinää liiaksikin toisten vaippaikäisten kanssa, ja äiti valmiiksi väsynyt ja stressaantunut. Meille lapsia ei myöskään hankita toisen kaveriksi.



Tässä näitä omia perustelujani. Jollakin toisella varmasti aivan erilaiset ajatusmallit.

Esikoinen oli jo kuiva ja muutenkin omatoiminen.

Lisäksi innokas viihdyttäjä vauvalle.

Mustasukkaisuuttakaan ei ole esiintynyt.

Nyt jo leikkivätkin jotain yhdessä kun pienempi on jo taapero.



Toisaalta taas esikoinen kaipaa jo "isompien poikien" leikkejä, eikä pienempi voi vielä niihin osallistua (esim. pikkulegot, pyöräily, askartelu...)



Nyt meille on tulossa kolmas lapsi ja ikäeroa tulee pienimpään vähän alle 2v.

Jännitys tiivistyy, että miten menee.

Tuo pienin on vielä niin vahdittava vaippamaakari ja pelkään mustasukkaisuutta.

Kokemani perusteella selvästi alle 2 v ikäero on hyvä, sillä lapset tulevat tosi, tosi lähjeisiksi, vauva-asiat menevät samalla, mustasukkaisuutta ei ole ja vaikka alku on rankkaa, loppuelämä palkitsee. Sen sijaan juuri tuo 2,5-3,5 v ikäero on rankka, koska vanhempi ymmärtää enemmän ja voi olla hyvinkin mustasukkainen. Traumoja voi jäädä loppuiäksi. Sitten taas ikäeron kasvaessa >5 vuoteen, tilanne muuttuu. Suosittelisin siis hyvin pientä tai hyvin suurta ikäeroa enkä ainakaan sitä akikkien suosimaa 2-3 vuotta!

Meillä lasten ikäero 2,5v ja se on liian vähän. Jos mummot eivät olisi jatkuvasti auttaneet ottamalla vanhempaa hoitoon niin olisin hajonnut ihan täysin. Vanhempi ei ole mikään hankala tapaus, mutta mustasukkaisuuden takia on tullut kiukuttelua ja pissailua. Yksin häntä ei voi mihinkään jättää eikä meinaa antaa paria minuuttia rauhaa että saisi vauvan esim. päiväunille. Koko päivän kiskotaan sinne tänne ja vielä pitäisi ehtiä siivoamaan sitä järjetöntä sotkua, mitä kaksi liikkuvaa tenavaa tekee. Vanhempi osaa vähän siivota jälkiään mutta aika heikkoa se on.



Joiltakinhan tämä sujuu kuin tanssi, mutta ne on yleensä sellaisia ihmisiä, jotka nauttii lasten kanssa leikkimisestä (en minäkään inhoa lasten kanssa olla mutta esim. hiekkalaatikolla kykkiminen ei ole mitenkään viihdyttävää, varsinkin kun sisällä odottaa pyykkivuori, ruuanlaitto ja sekamelska) ja siivoamisesta, yleensäkin sellaisesta "touhuamisesta". Itse olen enemmän sellainen "tönötetään koneen ääressä ja jauhetaan paskaa" -ihminen ;)



Nyt jos saisin päättää niin olisin odottanut varmaan vuoden vielä. Hirveän isoa ikäeroa en kuitenkaan halunnut enkä halua.

Kuopuksen vauva-aika oli rankkaa, mutta sitten helpotti. Lapset ovat samaa sukupuolta eli vaatteet, lelut ym pystyy kierrättämään (saa kuopus uusiakin vaatteita), lapsista on seuraa toisilleen jne.



Vaikka he välilä riitelevätkin, niin ovat rakkaita toisilleen ja toivon, että pysyvät elinikäisinä ystävinä eivätkä sotke välejään millään turhalla riidalla.

viisi lasta ja max. ikäero on 2v2kk,

jos jotain muuttaisin, niin vielä lyhyemmät välit!



Yhdessä välissä meillä vaan 1v2kk ja se on hyvä! Nyt nuorimmainenkin on jo 2-vuotias ja lapsiluku täynnä, tyytyväinen olen.



Kevätvauvat on usein helppohoitoisia, pullaa uuniin vaan!

Eka näistä synty tammikuun lopussa 2001. Seuraava helmikuun lopussa 2002. Kaksoset helmikuun puolivälissä 2003 (vahinkoraskaus). Helvettiä oli kun jäin vielä yh:ksi kaksosraskauden puolivälissä. Viimeisen lapsen sain kun kaksoset oli 4v ja se ikäero oli paljon mukavampi.

nostan hattua sulle kun oot selvinnyt hengissä :)

Hyvin on mennyt tai ainakin hengissä ollaan selvitty. Tottakai vauva jää vähemmälle huomiolle mitä isompi aikanaan, ja toisaalta isompi menettää pienenä sen oikeuden olla vanhempien huomion keskipiste.



Välillä oli rankkaa kun piemmällä ei ollut mitään rytmiä, unet oli mitä oli (tosi huonosti nukuin ekat 8kk), tuli huudettua turhasta isommalle ja toisaalta myös ärsytti kun vauvan sai milloin mistäkin vaatekasasta kaivaa esiin. Vauvaa ei voinut jättää edes wc-reissun ajaksi lattialle vaan jomman kumman oli aina tultava mukaan kunnes vauva lähempänä vuotta. Mustasukkaisuutta ei sinänsä ollut.



Nyt lapset reilu 1,5v. ja 3v. ja ovat kuin paita ja peppu toisilleen. Kyllä ne tappelevat, tönivät, ärsyttävät ja yllyttävät toinen toisiaan esim. sotkemaan ruokapöydässä. Mutta se miten ne leikkii keskenään on jotain tosi hellyyttävää katseltavaa. En haluaisi mistään hinnasta luopua heidän ikäerostaan. Mitä pienempi ikäero, sen parempi. Meille onkin tulossa kolmas vajaalla 2v. ikäerolla kuopukseen ja vähän mietityttää, että onko jo liikaa.

sanon, että 1v3kk on aivan hyvä ikäero!

Enpä saanut vahvistusta juuri omille ajatuksilleni :D.. On niitä jotka haluaa pienen ikäeron kaikesta huolimatta ja tekisisvät saman uudestaan... ja niitä jotka pitävät järkevänä isoa ikäeroa. Iso ikäero ei meille enää käy, ikää on jo sen verran. Nyt vaan mietin, miten pieneksi se ikäero on sitten järkevä jättää.



ap

Mikä olisi ikäero jos nyt tärppäisi?

Mietin kyllä vielä olenko hullu vai odottelenko vielä.. Enhän mä tiedä milloin tärppäisi edes. Jos heti niin tuo olis ikäero. Esikoisen kanssa kyllä tärppi vei useamman kuukauden.



ap

Sitten ikäero olisi lähemmäs 2 vuotta tai enemmänkin jos ei heti tärppää. Mitä mieltä mies on?