Missä se nykyajan huono vanhemmuus oikein näkyy?

kuvailemissasi tilanteissa, voi olla hyvä tai huono vanhempi, vaikka kävisi tai olisi käymättä tapahtumissa, ja vaikka lapset saisivat kiukkukohtauksia tai olisivat saamatta.



Nykyajan huono vanhemmuus on mun mielestäni sitä, että isät ja äidit ovat liian itsekkäitä. Omat halut ja toiveet laitetaan lastenkin edelle. Jos esim. puoliso mättää, ei edes yritetä kunnolla saada parisuhdetta toimimaan, vaan halutaan rakastua uudelleen ja erotaan heppoisin perustein ja hajotetaan lasten koti, koska "MULLA on vaan tää yks ainoa elämä ja MULLA on oikeus olla onnellinen!!" (mitäs siitä lasten onnellisuudesta?!)



Tai vietetään oma vapaa-aika omissa harrastuksissa ja menoissa (ja lapsi hoidossa) koska halutaan elää sitä omaa, MUN elämää. Ei olla valmiita "uhrautumaan" esim. jostain paljon aikaa vievästä harrastuksesta edes lapsen ensimmäisen elinvuoden ajaksi, tai edes vähentämään sitä.



Toki saa olla omaakin elämää, mutta mielestäni "huonoilla vanhemmilla" on vaikeuksia tajuta missä se raja itsekkyyden ja itsestä huolehtimisen välissä kulkee. Tai sitten tajutaan kyllä, muttei haluta tehdä asialle mitään. Hoetaan vaan "kyllä ne lapset sopeutuu/pärjää"-mantraa, kun ei muuta uskalleta ajatellakaan.

Vanhempia on joka lähtöön ja suurin osa varmasti ihan riittävän hyviä. Ehkä tuollaista itsekkyyttä on ilmassa, mutta sitä lienee ollut jossain määrin aina. Ennen omat menot oli sallittu vain miehille ja kaikki oli ok, nyt kun naiset ovat tasa-arvoisempia siinä asiassa ja ottavat myös omaa aikaa, on sitten "herätty" asiaan.

Vanhempia on joka lähtöön ja suurin osa varmasti ihan riittävän hyviä. Ehkä tuollaista itsekkyyttä on ilmassa, mutta sitä lienee ollut jossain määrin aina. Ennen omat menot oli sallittu vain miehille ja kaikki oli ok, nyt kun naiset ovat tasa-arvoisempia siinä asiassa ja ottavat myös omaa aikaa, on sitten "herätty" asiaan.

Ei se ole ollut oikein, että miehet ovat olleet itsekkäitä, mutta ei se (lapsen näkökulmasta!!) ainakaan paranna asiaa, että sitten isän lisäksi myös äiti on ryhtynyt itsekkääksi. Tämä on just sitä itsekkyyttä, nainen ajattelee omaa etuaan ja oikeuttaa sen vetoamalla siihen, että "kun se mieskin..."

Kuka niitä lapsia ajattelee?

Ja ylipäätään, jos mies tekee jonkun asian huonosti, onko se sitten hienoa tasa-arvoa, kun nainen "vajoaa samalle tasolle miehen kanssa"?

(ja ei, en yleistä että KAIKKI miehet sitä ja KAIKKI naiset tätä)

Tulee vain nykyään ESIIN paremmin, kun valvovat järjestelmät ovat vuosikymmenien aikana parantuneet ja asioihin puututaan herkemmin. Ihan sama määrä niitä "ongelmavanhempia" on aina ennenkin ollut.

Vanhemmuus on nykyään erilaista kuin 50-luvulla eikä niistä 50-luvun lapsista tai 70-luvulla kasvaneista kovin onnellisia tullut.

70-luvun onnettomat lapset kasvattavat nyt itsekkäästi omia lapsiaan.

Nykyajan huono vanhemmuus on mun mielestäni sitä, että isät ja äidit ovat liian itsekkäitä. Omat halut ja toiveet laitetaan lastenkin edelle. Jos esim. puoliso mättää, ei edes yritetä kunnolla saada parisuhdetta toimimaan, vaan halutaan rakastua uudelleen ja erotaan heppoisin perustein ja hajotetaan lasten koti, koska "MULLA on vaan tää yks ainoa elämä ja MULLA on oikeus olla onnellinen!!" (mitäs siitä lasten onnellisuudesta?!)

Tai vietetään oma vapaa-aika omissa harrastuksissa ja menoissa (ja lapsi hoidossa) koska halutaan elää sitä omaa, MUN elämää. Ei olla valmiita "uhrautumaan" esim. jostain paljon aikaa vievästä harrastuksesta edes lapsen ensimmäisen elinvuoden ajaksi, tai edes vähentämään sitä.

Toki saa olla omaakin elämää, mutta mielestäni "huonoilla vanhemmilla" on vaikeuksia tajuta missä se raja itsekkyyden ja itsestä huolehtimisen välissä kulkee. Tai sitten tajutaan kyllä, muttei haluta tehdä asialle mitään. Hoetaan vaan "kyllä ne lapset sopeutuu/pärjää"-mantraa, kun ei muuta uskalleta ajatellakaan.

Ei ennen ajateltukkaan lasten onnellisuutta. Vielä 70-luvullakin suomessa kasvatus oli enemmän karaisevaa kuin ymmärtävää.Sitä aiemmin vanhempien kaikki aika meni siihen että saatiin ruokaa pöytään. Aika pientä kärsimystä on tuo nykyajan itsekkyys jos katsotaan aikaa vähänkin taakse päin.

vanhemmuus on parempaa kuin ikinä. Sitten on pieni osa lapsista, jotka voivat erittäin huonosti. Ja edelleen tarvitsevat paljon yhteiskunnan apua ja tukea. Mutta yleisesti ottaen lasten asiat ovat hyvin.

he kapinoivat 70-luvun lasta alistavaa kasvatusta vastaan. 70-luvulla vanhempia vastaan ei noustu ja kapinallinen palautettiin ruotuun aikuisen toimesta.

Moni tämänpäivän 3-4-kymppinen ajattelee että enää ikinä hän ei tule elämään kenenkään toisen ehdoilla, vain omillaan.

Tässä tapauksessa myöskin omien lasten asettamat vaatimukset ja tarpeet sivuutetaan sillä että minuahan ei kukaan toinen määräile.

vanhemmuus on parempaa kuin ikinä. Sitten on pieni osa lapsista, jotka voivat erittäin huonosti. Ja edelleen tarvitsevat paljon yhteiskunnan apua ja tukea. Mutta yleisesti ottaen lasten asiat ovat hyvin.

Kummallista on että tämä uskomus niin pintynyt.Tosiasia on että lapset eivät koskaan historiassa ole voineet niin huonosti kuin tänäpäivänä (psyykkisesti). Terapiaan ja hoitoon jonottavia on jatkuvasti enemmän.Näistä huonosti voivista lapsista kasvaa syrjäytyneitä nuoria jotka eivät edes PYSTY työtä tekemään.Määrä on nyt 40,000 ja kasvussa.Masennusten määrä sekä lapsilla että nuorilla naisilla on moninkertaistunut.Totta on että tilanteesta ei mediassa haluta puhua mutta tämä se todellinen tilanne on. Jos asia ihan oikeasti kiinnostaa,kannattaa opiskella THL:n tilastoja.

kyllä esim. hiilikaivoksissa yms. työskennelleet lapset voivat paremmin kuin nyklapset. Samoin köyhät - joita Euroopassakin oli moninkertaisesti vielä 100 v sitten. Teki hyvää psyykelle kun välillä näki nälkää tai joutui asumaan kadulla ja sisaruksia kuoli kuin kärpäsiä. Ja tietty vanhemmat raatoivat yötä päivää, lapset nyt jotenkin siinä sivussa menivät kun ei muutakaan vaihtoehtoa ollut. Rikkailla tietty hoitivat lastenhoitajat, koska lapset saivat näkyä, eivät kuulua ja ruumiillinen kuritus kuului kaikille sosiaaliluokasta riippumatta.

Keskiajalla ja sitä ennen oli ihan normaalia Euroopassakin että tytöt naitettiin heti kun mahdollista (tyyliin 13-vuotiaina), tai laitettiin luostariin. Jotkut tietty päätyivät kadulle myymään itseään.

Kummallista on että tämä uskomus niin pintynyt.Tosiasia on että lapset eivät koskaan historiassa ole voineet niin huonosti kuin tänäpäivänä (psyykkisesti). Terapiaan ja hoitoon jonottavia on jatkuvasti enemmän.Näistä huonosti voivista lapsista kasvaa syrjäytyneitä nuoria jotka eivät edes PYSTY työtä tekemään.Määrä on nyt 40,000 ja kasvussa.Masennusten määrä sekä lapsilla että nuorilla naisilla on moninkertaistunut.Totta on että tilanteesta ei mediassa haluta puhua mutta tämä se todellinen tilanne on. Jos asia ihan oikeasti kiinnostaa,kannattaa opiskella THL:n tilastoja.

lukaisepa Kaari Utrion kirjoittama perhekirja missä kerrotaan paljon lasten historiasta...panee miettimään maailman pahuutta entisaikaan! Silloin lapsi ei ollut edes ihminen eikä tullut ihmisenä kohdelluksi!

Ei lapsia todellakaan sen arvoisina pidetty. Lapsia sen sijaan kuoli, vielä pari sataa vuotta sitten vain puolet selvisi viisivuotiaiksi. Sekö oli parempaa kuin nykyään?



Ei siitä ole kovin montaa vuosikymmentä, kun lastenhoito oli sitä, että viisivuotias pantiin lukkojen taakse päiväksi, kun vanhemmat olivat töissä. Ja tämä siis oli yleistä ja hyväksyttyä.

lukaisepa Kaari Utrion kirjoittama perhekirja missä kerrotaan paljon lasten historiasta...panee miettimään maailman pahuutta entisaikaan! Silloin lapsi ei ollut edes ihminen eikä tullut ihmisenä kohdelluksi!

Jos lapsista kasvaa aikuisia ja nuoria jotka eivät enää pysty ihmissuhteitaan hoitamaan,joiden elämän hallinta on hukassa, jotka popsivat psyyken lääkkeitä kasvavassa määrin että kestäisivät ihan tavallista arkea puhumattakaan selviytymistä vanhemmuudesta tai työelämästä,kyllä silloin mielestäni pitäisi miettiä pystyykö kasvatuskäytäntömme todella antamaan tarvittavat eväät elämässä selviytymistä varten vai pitäisikö jotain muuttaa.