Öö, siis suomipoika kun raiskaa, se ei saa vankeutta, hyvä kun pikku rapsut.
Ja nyt iltiksestä lukaisin että 8 v vankeutta tullut ulkomaalaiselle. Pikkasen haiskahtaa kyllä rasistiselta vedolta...
Kommentit (9)
JSN: Raiskauksesta ehdolliseen tuomitun nimeä ei olisi pitänyt kertoa
STTLähetä palautetta toimittajalle
Ilkka-lehti on saanut huomautuksen, koska se julkaisi kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen tuomitun henkilön nimen. Julkisen sanan neuvosto (JSN) antoi huomautuksen, koska sen mielestä nimen julkaisu oli tässä tapauksessa kohtuutonta.
Ilkka kertoi raiskauksesta ja törkeästä vamman tuottamuksesta tuomitun nimen. JSN muistuttaa, että nimen kertominen voi aiheuttaa vahinkoa paitsi nimetylle, myös hänen lähipiirilleen ja uhrille.
Olisi myös suomalaiselle. Monet suomimiehet vastustavat raiskauksia mamujen tekeminä mutta ärsyyntyvät sitten, kun tulee puhe suomalaisten raiskauksista - niitä suunnilleen ei olekaan, vaan miesparat ovat väärien ilmiantojen kohteena.
Onneksi suurin osa suomimiehistä vastustaa raiskauksia oikeasti.
suunnattoman ärsyttävää kun väitetään vaan "tuulesta temmattuja".
Tuo mieshän syyllistyi sekä törkeään raiskaukseen, törkeään vapaudenriistoon että törkeään varkauden yritykseen. Eli tuomio ei todellakaan tullut raiskauksesta!
Nyt kun vielä löydät jostain tapauksen, jossa suomalainen mies on napannut ja sitonut naisen, raiskannut tämän huomattavan julmasti kolme kertaa ja lisäksi syyllistynyt törkeään varkauteen ja päässyt siitä mainitsemillasi sakoilla, niin sitten voit tulla heittelemään noita rasismikorttejasi!
niin mielummin haluaisin raiskaajakseni suomalaisen poliisin kuin ulkomaalaisen.
Tämä 8v on oikea määrä mielestäni, siihen suuntaan ehdottomasti kaikki tapaukset. Vaikka nyt näihin muihin, jopa tappoihin verrattuna pitkä tuomio. Tapostakin selviää Suomessa lyhyemmillä tuomioilla.
Mies raiskasi ja hakkasi vaimoaan vuosia
Keskiviikko 15.6.2011 klo 17.04
Perheväkivalta toi mikkeliläiselle miehelle puolitoista vuotta ehdollista vankeutta.
Lisäksi Etelä-Savon käräjäoikeus määräsi hänelle keskiviikkona 90 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Tuomioistuimen mukaan mies syyllistyi muun muassa raiskaukseen, useaan pahoinpitelyyn, laittomaan uhkaukseen ja kunnianloukkaukseen. Rikosten uhrina oli hänen vaimonsa.
Kaikkiaan miestä vastaan esitettyjä syytekohtia oli kymmenen. Hän kiisti osan syytteistä. Mies teki rikoksensa elokuun 2008 ja tammikuun 2010 välisenä aikana Mikkelissä.
Käräjäoikeus määräsi miehen maksamaan uhrille 9 000 euron korvaukset, kivusta, särystä ja kärsimyksestä. Tuomittu on syntynyt vuonna 1955.
Tuomioistuimen mukaan rangaistusta määrättäessä on otettu huomioon henkisen ja fyysisen väkivallan pitkä kesto ja raiskausrikoksen vakavuus.
STT