Työäidistä kahden lapsen äidiksi

että kohtalotovereita löytyy! Itsellä sama tilanne, tosin esikoinen vasta 1v 8kk kun kakkonen syntyy. Ja kovin on ristiriitaiset tunteet; toisaalta sitä haluaisi olla lapsen/lasten kanssa kotona mutta nytkin kun olin useamman päivän hoitamassa sairasta esikoista kotona, melkein kaipasin töihin. En vain ole sen tyyppinen, että jaksaisin ja keksisin aina lapselle uutta tekemistä, ja leikkisin aina lapsen kanssa, jne. Välillä stiä vaan katsoo telkkaria ja toivoo että lapsi viihtyy keskenään.. Kauheaa, mutta tällaisia hetkiä vaan tulee, melkeinpä vähintään kerran päivässä. Enpä tiedä, täytyy vaan ajatella että kaikkine puutteineen sitä on kuitenkin varmasti kaikkein paras äiti sille omalle lapselleen.

Tuntuu tosiaan että olen jotenkin kummallinen kun tälläisiä pohdin. Kiitos siis, että edes toinen samanmoisia ajatteleva löytyy.

Meillä on nyt sellainen tilanne, et menin kaksi kuukautta sitten töihin. Poika on nyt 1 v 5 kk. Mä tiedän, että en mitenkään olis selvinnyt kotona vuosikausia, joten koska tarkoituksena on hankkia lisääkin lapsia niin sitten menin nyt töihin, oman mielenterveyteni takia. No pikkusisko/veli on nyt sitten tulossa ja laskettuaika on 17.6.2006. Ehdin siis olla töissä toukokuulle asti. Lapsille tulee tasan kaksi vuotta ikäeroa.



Todellakin ihmettelen miten ikinä tuun selviämään täällä kahden lapsen kanssa, kun yhden kanssakin on tekemistä. En ole missään määrin koti-ihminen ja kaikki meillä kävijät ihmettelee varmasti miten täällä voi olla niin kauhee kaaos. Nyt kun olen töissä on itsellä vähän parempi omatunto, kun saa sentään jotain aikaiseksi. En vaan osaa tehdä kotitöitä, joskin ei mua tai miestä tää kaaos kauheesti haittaa. Mut jossain se raja sentään tulee vastaan mullakin. Siivoja käy nyt joka kolmas viikko, ilman sitä en selviäisi.



Kyl kait sitä sitten jotekin selviää ja luotan siihen, ett sanonta, et lapset on erilaisia pitää paikkaansa. Poika on ollut aina tosi huono nukkumaan päiväunia, joten jos tää numero kakkonen sit olis hyvä nukkumaan. Kateeksi on käynyt kavereita, joiden muksut vetää 4 tunnin päikkärit, kun oma nukkui viime keväänäkin 30-45 minsaa kerrallaan.

Tosin itse en ole töissä, vaan opiskelen. Valmistun ihan pikapuoliin, ja tarkoitus olis jäädä kotiin esikoisen kanssa odotteleen vauvaa, joka syntyy kesäkuussa. Esikolta olin vuoden kotona, ja opiskelin siinä sivussa ihan vähän. Keväällä hoidettiin miehen kanssa vuorotellen poikaa kotona - ilman vuorottelua en todellakaan ois saanut gradua tehtyä, ja toisaalta en ois enää jaksanut " vaan" olla kotona.

Kesä oltiin molemmat töissä, ja nyt sitten ukko on osa-aikatyössä ja opiskelee - eli päivät on todella pitkiä, ja minä oon pojan kanssa kotona ja koitan saada gradun valmiiksi. Onneksi se on muuten valmis, mutta pitää vain tehdä ohjaajan esittämät korjaukset.



Itseäkin vähän huolettaa, että miten jaksan olla kahden lapsen kanssa kotona. Tarkoitus olisi olla kotona ainakin siihen asti, että kakkonen täyttää vuoden, ja alkaa sitten etsimään töitä. Sanoin miehelle, että ihan hyvin voin jäädä kotiin odotteleen vauvaa syntyväksi, jos saan jonkin harrastuksen, joka vie irti arjesta vaikkapa kerran viikossa.

Jumpat ja niiden vetäminen ei oikein ole sellaista, koska ne on mun " työ" .



Niin mielellään kuin sitä olisikin lasten kanssa kotona ja touhaisi kaikkea, niin minua ei vain ole luotu sellaiseen - ei mulla riitä ideoita pitää poikaa tyytyväisenä koko päivää. Siksi me ulkoillaan paljon, siellä on tekemistä lapselle, ja toisaalta aina on joku muukin äiti lasten kanssa pihalla ;). Täytyy vain nostaa hattua ihmisille, jotka jaksavat olla lasten kanssa kotona vuosikausia. Minusta ei olisi siihen.



Olipa sekava sepustus.



Eggis - ei todellakaan mikään kodinhengetär, mutta paras mahdollinen äiti lapselleen

sai sellasen käsityksen tosta tekstistä, että jotku möllöttää vain neljän seinän sisällä kaiket päivät =D



Mutta tosiaan, tarkoitin, että on mukava ulkoilla lapsen kanssa, koska tässä pihassa on muitakin kotiäitejä, ja hiekkalaatikon reunalta löytyy aina aikuinen juttukaveri. Niitähän tässä kaipaa - aikuiskontakteja.



Eggis uudelleen

Mulla on maailman paras työäiti, joka ei tosiaankaan olisi voinut olla meidän kolmen lapsen kanssa kotona pitkää aikaa. MUTTA laittaessaan itsensä ensimmäiselle sijalle, parisuhteen hyvinvoinnin toiselle ja lapset kolmannelle, teki hän mielestäni parhaan mahdollisen ratkaisun.



Meillä on ollut käytössä sanonta järki sen olla pittää, jos ei järki niin järjestys, eli meillä on aina ollut kauhea kaaos, kun vielä molemmat vanhemmat ovat keräilijöitä. Mutta ei se meidän lasten menoa haitannut, saimme leikkiä leikit loppuun kunnolla ja nehän saattoivat jatkua viikko tolkulla. Toisin olisi ollut jos olisi pitänyt aina siivota jälkemme. Hassu ilmiö oli se, että kun lastenhuone oli liian sotkuinen niin muutimme olohuoneeseen leikkimään, lelut retkeilivät.. Ja pian sitten tajusimme siivota huoneemme.



Äitini on sanonut että hänen päänsä olisi hajonnut jos olisi joutunut olemaan kotiäitinä. Hän kävi töissä ja töiden jälkeen jumpassa tai vaikka lukemassa lehdet kirjastossa ihan rauhassa. Jaksoi sitten antaa parastaan meille ja olla 100 % äiti kun oli meidän kanssamme. Meitä on niin moneen lähtöön!!!

Meistä lapsista on kasvanut itsenäisiä maailmankansalaisia, jotka pärjäävät myös omassa seurassaan, vaikka olemmekin sosiaalisiakin, joten se että olemme leikkineet paljon keskenämme vanhempien puuhatessa omiaan naapurihuoneessa ei mielestäni ole mikään ongelma ollut. Tärkeintä on se, että kun on toisen ihmisen kanssa, olisi läsnä aidosti. Niinkuin vanhempani sitten jaksoivat olla, koska heillä oli myös oma elämänsä ja aktiviteettinsä.



Kauheaa kun huomaa miten äideillä on paineita olla ties mitä vain siksi että ympäristö painostaa, eräs tuttavani haluaisi olla lapsen kanssa kotona, mutta kun kaikki kaveritkin palasivat heti äitiysloman jälkeen työelämään niin eihän hän voinut olla myös palaamatta. Ja tässä keskustelussa vaikuttaisi olevan vastakohtainen paine, että pitäisi jaksaa muka olla kotona lapsen kanssa..



Toteuttakaa itseänne, niin kaikki voi paremmin! =)



nemma & muksis rv 25

Eli asia on ollut meillä " harkinnassa" ja mietteesi tuntuivat kovin omilta.



Meillä on 2003 toukokuussa syntynyt poika, jolla vauhtia ja virtaa riittää nykyään loputtomiin. Yöunille meno kestää ja päiväunet on kai todella vaikea saada nukkumaan hoidossakin, saati kotona. Elämästä ei puutu rytmi ja säännöllisyys, joten siitä ei ole kiinni.



Olen miettinyt asiaa enemmän kuin paljon. Meille ei tosiaan ole toista lasta edes tulossa vielä, koska mietin sitä niin paljon :-) Minä vaihdoin toukokuussa uuteen työpaikkaan, jossa viihdyn erittäin hyvin ja palkkakin on parempi kuin koskaan. Lapsella on mennyt hoidossa hyvin, eikä ole esim. sairastellut. Elämä rullailee hyvin nyt ja pelkään että" pilaisin" kaiken jos meille tulisi toinen lapsi. Usein huomaan että vaikka odotan viikonloppua, yhtälailla odotan sunnuntaina, että onpas mukavaa kun pääsen töihin maanantaina.... Ajoittain toki arki näin on raskasta, mutta silti tajuan, että en jaksaisi olla enää enkä TAAS kotona, joten meille ei voi tulla vielä toista lasta. Mua alkaa ahdistaa jo pelkkä ajatuskin siitä että taas palloiltaisiin päivät kotona ja puistoissa ja toki pelottaa myös ajatus siitä, että toinen lapsi olisi vauvana yhtä vaativa kuin tämä esikoinen oli. Huutaisi yötä päivää noin puoli vuotta eikä nukkuisi koskaan... huih. Meillähän löytyi sitten moniallergisuus kaiken taustalta, mutta hieman liian myöhään, eli vasta sitten kun oltiin 10kk pyöritetty sitä huuto/nukkumattomuusrumbaa.



Ei tämä nyt sinua auttanut yhtään, mutta tiedät että on kuule erittäin paljon ihmisiä jotka ajattelevat samoin ja pelkäävät taas kotiin jäämistä jne. Itse kun olen vielä sellainen että jostain syystä (ympäristön mielipiteet/painostus, yleiset asenteet) en varmastikaan voisi enkä kehtaisi viedä esikoista hoitoon edes pariksi päiväksi, vaan pitäisin hänet kotona, niin huh huh, ei tulis mitään :-) Tavallaan olen itse ihmetellyt aina ennen että miten joku voi " hylätä" isomman hoitoon kun itse on kotona vauvan kanssa, mutta nyt ymmärrän hyvin tilanteen. Toisaalta itse en pystyisi tekemään niin, vaikka ehkä haluaisinkin.



Vaikeita asioita jotka jokaisen on itse pähkittävä. Mulla nää ajatukset on vielä niin ristiriitaisia päässäni, että en ole valmis edes ajattelemaan uuden vauvan yritystä vielä.

Alkuperäiselle, kai saat omaakin aikaa, siis että isä hoitaa lapsen? Ettei sun nyt suinkaan kuudesta iltayhdeksään tarvi lapsen kanssa yksin pärjätä. Meillä mies menee säännöllisesti esikon kanssa ulos, kavereille, kauppaan, uimaan, askartelee yms, että saan itse joka päivä edes tunnin levähtää kotona itsekseni.



Kyllä töissä tosiaan pääsee helpolla, saa juoda kahvit ja käydä vessassa kun huvittaa : ) Meillä esikoinen tulee olemaan 2,5v kun toinen syntyy, ja kyllä kieltämättä vähän hirvittää jaksaminen.