onko muiden vajaa 1 vuotiaat näin ärhäköitä?

meillä siis jonkun verran vajaa 1 vuotias perheessä ja hän on hirvittävän temperamenttinen, suuttuu ja karjuu ihan silmittömästi jos kiellät ja nostat pois pahan teosta, tarvitsee muutenkin ihan joka ikinen minuutti tekemistä ja viihdykettä, muuten pitää jatkuvasti tyytymätöntä kitinää. kovasti opettelee kävelemään ja saa siitäkin hillittömät kilarit, kun pyllähtää vaikkei kipeääkään kävisi. ei itke yhtä soittoa kauaakaan ja tosi harvoin itkee muutenkaan vaan tämä on ihan silkkaa karjumista ja huutoa jos kaikki ei mene kuin oli ehkä itse ajatellut :) on tosi,tosi ehtivä ja konttienkin suunnilleen juoksee! varsin mainio kaveri hyvällä tuulella ollessaan mutta sitä tuntuu olevan sangen harvoin tarjolla :) ollaanko ainoita joilla näin temperamenttinen vauveli vai onko muilla samanlaista?

Meillä ei juurikaan tarvinnut kotona nostaa lasta mistään "pahanteosta". Hän sai tutkia, maistella, kasata ja laittaa takaisin miltei kaikkia esineitä joihin yletti.

kukkamultien levittely ja maistelu purkeista, koiranruokien/vesien sotkeminen ja maistelu, pistorasioiden kaivelu! nämä meillä todellakin lasketaan pahanteoksi, jos teillä ei, niin ehkä meidän kasvatustapa hieman eroaa toisistaan.



ja nämähän ovat sitten kaikista kiinnostavimpia kohteita mistä kielletään...

tutulta kuulostaa, samanlaista meilläki ja valitettavasti ei taida ihan heti loppua.

Esikoinen nyt 11v ja oli samanlainen samassa iässä ja ohi ei oo menny :)



Meillä pahanteoksi katsotaan mm.takanluukun aukominen ja tuhkan kouriminen ympäri kämppää, vessaan meno, mistä haetaan vessapaperirulla joka levitellään pitkin poikin, roskiskaappin tonkiminen.. onhan noita :)

laittakaa koiraruokakupit pöydälle lapsen ulottumattomiin ja nostakaa kukkapurkit ylös. Koti kannattaa järjestää sellaiseksi, että lasta tarvii arjessa kieltää mahdollisimman vähän. Kielto tepsii parhaiten, kun sitä ei ole "kuluttanut puhki".



Meidän nuorimmainen on vasta 8 kk, mutta on jo osoittanut melkoista temperamenttia. Hirmu raivo alkaa, jos kaikki ei mene niin kuin lapsi oli ajatellut... Voipi olla että muutaman kuukauden päästä voin tulla takaisin tähän ketjuun valittelemaan ihan samaa :D Mutta on tosiaan tarkoitus järjestää koti sellaiseksi, ettei lasta tarvi olla koko ajan kieltämässä ja vahtimassa.

samaa pelkään minäkin, että ikää myöden ei mene kuin korkeintaan pahemmaksi, en tohdi tämän kohdalla edes ajatella kunnon uhmaikää saati murrosikää, luonnetta kun todellakin löytyy jo nyt! ehkä sen verran täytyy "tasoittaa", etteipä me vanhemmatkaan ehkä mitään itse rauhallisuuksia olla, luonnetta löytyy myös meiltä, mutta tuota olemattoman pientä ihmisen alkua välillä seuraa suurella huvituksella, välillä kauhusta kankeana, niin suurta draamaa on kaikki mitä tapahtuu päivänmittaan :D

meidänkin koti muilta osin on järjestetty likimain niin turvalliseksi kuin voi, mutta eihän me nyt herranjestas voida kolmen ison koiran kuppeja nostella pöydille!! itse olen enemmän sitä mieltä, että sen draama sankarinkin on opittava, että vähintään koirien kupit on saatava olla rauhassa. enemmin tai myöhemmin. :)

ei missään iässä

minuakin tuo "jonkin verran vajaa" lapsi mutta näin tosissaan otettuna, ettehän odota että noin pieni lapsi vielä ymmärtäisi kieltoa sellaisenaan? Eli siihen kieltoon tulee yhdistää konkreettinen poisottaminen siitä pahanteosta. meillä temperamenttinen lapsi alkaa nyt alle (onneksi ei kuitenkaan vajaana ;), oli pakko) 2-vuotiaana totella ihan pelkkää kieltoakin, mutta tätä ennen lapsi on lähinnä virnuillut pelkälle ei-sanalle. Kun lapsi haetaan pois niin hän siitä tietysti kiukustuu mutta ajan kanssa hyvää tulee. Monesti lapsen joutuu valitettavasti hakemaan saman asian luota sata kertaa kun jotkut vain ovat itsepäisiä joten vanhempien kärsivällisyy on koetuksella mutta varmasti sen arvoista. :)

11 kk vauva ja olisi varmaan ihan samanlaista ellei oltaisi järjestetty kotia lapselle turvalliseksi. pistorasiat on suojattu ja ne kaapit, joita ei saa aukoa, on lukittu. (joitakin turallisia on jätetty, jotta lapsi saa tutkia edes jotain) Kukkaruukut on myös otettu lattioilta. Koiria meillä ei kyllä ole, joten siinä en osaa auttaa.



Meillä kiellot koskevat lähinnä kiellettyjä kaappeja silloin, kun aikuinen käyttää niitä. Sitä "eitä" saa muutnkin hokea ihan riittämiin, joten ollaan minimoitu kaikki kielletty kodistamme :)

tähän vielä, että oma elämä helpottuu huomattavasti, kun lasta ei tarvitse joka hetki valvoa silmä kovana. Voi käydä vaikka suihkussa ilman, että lapsi tarvitsee lukita kylppäriin mukaan

11 kk vauva ja olisi varmaan ihan samanlaista ellei oltaisi järjestetty kotia lapselle turvalliseksi. pistorasiat on suojattu ja ne kaapit, joita ei saa aukoa, on lukittu. (joitakin turallisia on jätetty, jotta lapsi saa tutkia edes jotain) Kukkaruukut on myös otettu lattioilta. Koiria meillä ei kyllä ole, joten siinä en osaa auttaa.

Meillä kiellot koskevat lähinnä kiellettyjä kaappeja silloin, kun aikuinen käyttää niitä. Sitä "eitä" saa muutnkin hokea ihan riittämiin, joten ollaan minimoitu kaikki kielletty kodistamme :)

Todella ehtiväinen, utelias, liikkuvainen ja temperamenttinen lapsi. Meillä tosin liittyi selvästi liikkumiseen, sillä lapsi muuttui melkein yhdessä yössä, kun oppi kävelemään 11kk ikäisenä. Sitä ennen konttaili ja tukea vasten hilasi itseään kyllä eteenpäin, mutta oli niin helppo raivata kaikki pois tuosta matoperpektiivistä. Kun sittn ihana pystyasnto tuli tutuksi, alkoi heti kiipeäminen, kaiken mahdollisen alas repiminen ja voi jessus sitä tuskaa ja silmitöntä raivoa, kun ei saanutkaan tyhjentää kirjahyllyä/kukkamultia/kiivetä tv:n päälle jnejnejn. Olin pari kuukautta ihan shokissa että en kestä tätä touhua monta vuotta, sillä päivät menivät ihan eieieitä huutessa ja pelastaessa pientä minimonsteria satuttamasta itseään pahasti ja tuhoamasta kotia totaalisesti. Oli vielä kaiken lisäksi talvi, joten ulkoilu oli hankalaa, kun ei lumessa pysynyt pystyssä ja sekö vasta harmitti. Ei uskoisi, että tuosta ajasta on vasta vajaa puoli vuotta!! Nyt kun lapsi on n. 1,5v on meno tasoittunut tosi paljon, kiellot menevät jo paljon paremmin perille ja mikä tärkeintä - olen ehtinyt muuttaa kodin lapsiystävällisemmäksi ja -turvallisemmaksi. Minä en tykännyt siitä jatkuvasta kieltämisestä ja pelastamisryntäyksistä, joten meillä on kaikki mahdollinen vaarallinen nostettu pois odottamaan parempia aikoja tai teipattu ilmastointiteipillä kiinni (pakastin, lasivitriinit jne.) / rakennettu esteitä (tv:n eteen). Lapsilukot on asennettu lisäksi kaikkeen, mihin se on ollut mahdollista. Tämän jälkeen päätös, että kaikki jäljelle jäänyt irtaimisto kodissa on pääosin SALLITTUA, ei kiellettyä. Sohville saa kiivetä, samoin tuoleille, saa juosta, saa kiivetä portaita valvotusti, saa tyhjentää ja täyttää jäljelle jätetyt laatikot jne. Vain pöydille ja keittiön tasoille ei saa kiivetä, koska ei sieltä alaskaan pääse turvallisesti. Koiraa ei saa kiusata, silittää ja leikkiä saa. Kiinnitän huomiota siihen, että kiitän ja kehun lasta monta kertaa päivässä, kun hän tekee jotain oikein tai tulee pois kielletystä paikasta. Ne pari kuukautta oli meillä tosi rankkoja, ehkä siksi kun muutos oli niin nopea lapsen oppiessa varhain kävelemään ja tahtoa riitti, mutta järkeä ei vielä päässä ollut yhtään - tai itsesuojeluvaistoa..



Tsemppiä teillekin haastavaan vaiheeseen. Tee koti mahdollisimman helpoksi hallita, se ei "pilaa" kasvatustasi, ettet joudu joka hetki kieltämään ja estämään lasta menemästä vaarallisiin paikkoihin. Ulkoilkaa PALJON, vaikka 5 krt päivässä sillä pikkutermiitti hyytyy kyllä ulkoilusta paremmin kuin kotona remuamisesta. Hyvää ja vauhdikasta kesää teille!! :)

TODELLAKIN paljon, aamusta iltaan menee isojen koirien lenkityksessä, muiden eläinten hoidossa ulkona, joidenka oheen sovitetaan leikkipuistossa käyntiä yms, ja siltikin sisälle tullessa/käydessä ehtii ensimmäisenä näihin muutamiin kiellettyihin tekoihin. :) ei sanaa käytetään näissä yhteyksissä samalla kun kannetaan pois pahanteosta, uskoo joskus myös pelkän kiellon. (jos on hyvä tuuri ja hyvä päivä...) mutta yleensä se saa ihan hillittömän hepulin aikaan. ystäväperheiden lapset kun tuntuu niin viilipyttymäisen tyytyväisiltä, niin itseä hieman kauhistuttaa välillä enemmän välillä vähemmän, tuleeko tästä ihmistä lainkaan :) mutta kaiketi se tästä joskus. :)

on myös luonteeltaan raisuja lapsia. Tässä on välillä hieman epätoivoinen olo ollut, kun kaikki muut ystäväpiirin ja sukulaisten lapset ovat rauhallisia, tuumivaisia ja perustyytyväisiä.



Meidän nyt 1v ja 3kk poika on ollut koko ikänsä aika rämäpäinen. Muiden vauvojen keskittyessä lattialla makoiluun ja rauhalliseen ympäristön tarkkailuun poikamme yritti kaikin keinoin päästä eteenpäin ja ilmaisi epäonnistuneet yritykset aika kovaäänisen huudon saattelemina. Poikamme nousi pystyy seisomaan 7 kk ikäisenä ja oppi kävelemään vajaa 9 kk ikäisenä. Kävelemisen ohella kiipeileminen tuli kuvaan mukaan myöskin aika varhaisessa vaiheessa. Poika kiipesi vajaan vuoden ikäisenä vaivatta lipastojen päälle käyttäen kahvoja tikapuina. Ei tarvinnut kuin selkä kääntää tai viedä roska roskikseen niin heti löytyi jostain korkeuksista. Kaiken mahdollisen kiipeilyn lisäksi hauskaa puuhaa on ollut taulujen heiluttelu, peilien pudottamisyritykset seiniltä sekä omia leluja apuna käyttäen tavaroiden pudottelu pöydiltä (jos korkealla). Keittion kaapit ja laatikot tyhjenevät hetkessä kaikesta mahdollisesta, saunan lauteiden alta löytyy leluja ja kaikkea mahdollista ja jos vessanpöntön salpa jää hetkeksikin auki niin poika syytää tavaraa sinne minkä ehtii. Pitkät verhot revitään useita kertoja päivässä irti koukuista, mattojen alle piilotetaan tavaraa ja kaikki mahdollinen yritetään paiskomalla tai heiluttamalla saada rikki. Meillä on myös lukot ja esteet kaikessa, mutta hemmetti soikoon, kun poika on alkanut oppia joidenkin lukkosysteemien purkamista. Ikkunassamme oli sellainen lukitussysteemi, että se estää ikkunaa aukeamasta liiaksi, jotta ikkunasta ei olisi putoamisvaaraa. Noh, nyt huomasin, että poikamme oli saanut räplättyä pienin sormin lukituksen pois ja oli melkein hyppäämässä ikkunasta.



Joku luulee varmaan,että annamme poikamme tehdä mitä tahansa ja jätämme häntä pitkiksi aikaa valvomatta, mutta näin ei todellakaan ole. Poikaa vahditaan hyvin ja yritän ottaa häntä mukaan kaikkeen esim. ruoan laittamiseen tai muihin kotitöihin, jotta ei olisi muualla satuttamassa itseään tai tekemässä tihutöitä.



Poikamme on myös luonteeltaan hirveän tempperamennttinen ja huutaa ja kirkuu, jos asioita kielletään häneltä. Olemme mieheni kanssa päättäneet selkeät rajat, mitä saa tehdä ja mitä ei. Ja myös meillä kaikesta "hyvästä tekemisestä" kuten lelujen kauniista poislaittamisesta tai tavaroiden hyvästä kohtelusta kehutaan ja siihen pyritään kiinnittämään huomiota, jotta poika oppisi kehujen kautta tekemään enemmän niitä sallittuja juttuja. Eikä poikamme ole perusluonteeltaan mitenkään "ilkeä", niin kuin jotkut sukulaisemme ovat tulkinneet. Hän on vain kamalan energinen ja äärettömän utelias. Kiinnostus ympäristöön ja hetkellinen virikkeiden puute aiheuttaa kiukustumiset ja tavaroiden reuhaukset kotona. Ulkona poika käyttäytyy todella hyvin, kun on paljon puuhaa, matkoilla ollessamme hän on aivan innoissaan, kun kaikkea uutta ja jännää tapahtuu ympärillä. Kaikesta puuhaamisesta seuraa se, että poikamme on aina nukkunut ja syönyt älyttömän hyvin.



Ja kyllä meilläkin todellakin ulkoilu on pelastanut paljon vanhempien hermojen menettämistä. Meillä suurin piirtein asutaan puistoissa ja rannoilla ja leikkivälineissä tai pyöräillään tai matkustetaan bussilla uusiin paikkoihin. Näin lapsi on innostunut ja tyytyväinen ja vanhempien hermot lepäävät (tosin aika väsy olo iltaisin ulkoilupainotteisten päivien jälkeen).



Tsemppiä kaikille rämäpäiden vanhemmille toivottaa aktiivisen pojan äiti Espoosta!

Kuulostaa niiin tutulta, tosin teidän rämäpää tuntuu olevan vielä liikkuvaisempi kuin meidän termiitti. Meillä sisälläolo on tosi ongelmallista, vain ulkoilusta väsytetyn lapsen kanssa jaksan sitä sisälläoloa ja kaiken tuhoamista ja kiipeilyä. Silloin se on nimittäin paljon vähäisempää kuin jos parikin tuntia oltaisiin vaan sisällä. Vierailut ovatkin aika kauhistus, vaikka uudessa paikassa jaksaa onneksi tutkia nykyään paikkoja suht kauniisti. Jos on joku tosi siisti ja pelkistetty koti, niin tuhovimma alkaa paljon nopeammin kuin jossain vähän boheemimmassa luukussa, jossa on tutkailtavaa ja leikittävää.

Miten sinä olet kestänyt sen, että vilkas lapsi leimataan "tuhmaksi", juurikin esim. sukulaisten taholta? Mulle se on ollut aika kova paikka, sillä lapsi ei todellakaan ole ilkeä, vaan loputtoman energinen ja utelias. Seläntakana tapahtuneet morkkaukset lapsen "huonosta käytöksestä", jotka ovat kantautuneet korviini, ovat tosissaan satuttaneet. Olen kuitenkin joutunut kasvattamaan lastani jo tässä vaiheessa niin älyttömän paljon enemmän kuin niiden rauhallisten tuumijoiden vanhemmat. Yhdelläkin tuttavaperheellä pahinta uhmaa on suunnilleen se, että lapsi yrittää ottaa aurinkolasit ulkona pois päästään.. Moitteet huonosta kasvatuksesta ja tuhmasta lapsesta (alle 2v!!!) tuntuvatkin niin hirveän kohtuuttomilta.

15

on myös luonteeltaan raisuja lapsia. Tässä on välillä hieman epätoivoinen olo ollut, kun kaikki muut ystäväpiirin ja sukulaisten lapset ovat rauhallisia, tuumivaisia ja perustyytyväisiä.

Meidän nyt 1v ja 3kk poika on ollut koko ikänsä aika rämäpäinen. Muiden vauvojen keskittyessä lattialla makoiluun ja rauhalliseen ympäristön tarkkailuun poikamme yritti kaikin keinoin päästä eteenpäin ja ilmaisi epäonnistuneet yritykset aika kovaäänisen huudon saattelemina. Poikamme nousi pystyy seisomaan 7 kk ikäisenä ja oppi kävelemään vajaa 9 kk ikäisenä. Kävelemisen ohella kiipeileminen tuli kuvaan mukaan myöskin aika varhaisessa vaiheessa. Poika kiipesi vajaan vuoden ikäisenä vaivatta lipastojen päälle käyttäen kahvoja tikapuina. Ei tarvinnut kuin selkä kääntää tai viedä roska roskikseen niin heti löytyi jostain korkeuksista. Kaiken mahdollisen kiipeilyn lisäksi hauskaa puuhaa on ollut taulujen heiluttelu, peilien pudottamisyritykset seiniltä sekä omia leluja apuna käyttäen tavaroiden pudottelu pöydiltä (jos korkealla). Keittion kaapit ja laatikot tyhjenevät hetkessä kaikesta mahdollisesta, saunan lauteiden alta löytyy leluja ja kaikkea mahdollista ja jos vessanpöntön salpa jää hetkeksikin auki niin poika syytää tavaraa sinne minkä ehtii. Pitkät verhot revitään useita kertoja päivässä irti koukuista, mattojen alle piilotetaan tavaraa ja kaikki mahdollinen yritetään paiskomalla tai heiluttamalla saada rikki. Meillä on myös lukot ja esteet kaikessa, mutta hemmetti soikoon, kun poika on alkanut oppia joidenkin lukkosysteemien purkamista. Ikkunassamme oli sellainen lukitussysteemi, että se estää ikkunaa aukeamasta liiaksi, jotta ikkunasta ei olisi putoamisvaaraa. Noh, nyt huomasin, että poikamme oli saanut räplättyä pienin sormin lukituksen pois ja oli melkein hyppäämässä ikkunasta.

Joku luulee varmaan,että annamme poikamme tehdä mitä tahansa ja jätämme häntä pitkiksi aikaa valvomatta, mutta näin ei todellakaan ole. Poikaa vahditaan hyvin ja yritän ottaa häntä mukaan kaikkeen esim. ruoan laittamiseen tai muihin kotitöihin, jotta ei olisi muualla satuttamassa itseään tai tekemässä tihutöitä.

Poikamme on myös luonteeltaan hirveän tempperamennttinen ja huutaa ja kirkuu, jos asioita kielletään häneltä. Olemme mieheni kanssa päättäneet selkeät rajat, mitä saa tehdä ja mitä ei. Ja myös meillä kaikesta "hyvästä tekemisestä" kuten lelujen kauniista poislaittamisesta tai tavaroiden hyvästä kohtelusta kehutaan ja siihen pyritään kiinnittämään huomiota, jotta poika oppisi kehujen kautta tekemään enemmän niitä sallittuja juttuja. Eikä poikamme ole perusluonteeltaan mitenkään "ilkeä", niin kuin jotkut sukulaisemme ovat tulkinneet. Hän on vain kamalan energinen ja äärettömän utelias. Kiinnostus ympäristöön ja hetkellinen virikkeiden puute aiheuttaa kiukustumiset ja tavaroiden reuhaukset kotona. Ulkona poika käyttäytyy todella hyvin, kun on paljon puuhaa, matkoilla ollessamme hän on aivan innoissaan, kun kaikkea uutta ja jännää tapahtuu ympärillä. Kaikesta puuhaamisesta seuraa se, että poikamme on aina nukkunut ja syönyt älyttömän hyvin.

Ja kyllä meilläkin todellakin ulkoilu on pelastanut paljon vanhempien hermojen menettämistä. Meillä suurin piirtein asutaan puistoissa ja rannoilla ja leikkivälineissä tai pyöräillään tai matkustetaan bussilla uusiin paikkoihin. Näin lapsi on innostunut ja tyytyväinen ja vanhempien hermot lepäävät (tosin aika väsy olo iltaisin ulkoilupainotteisten päivien jälkeen).

Tsemppiä kaikille rämäpäiden vanhemmille toivottaa aktiivisen pojan äiti Espoosta!

on ollut aina vähän enemmän tahtonainen, mutta jo 9kk ikäisenä " taistelujen" jälkeen 40kg kukka-astiat saivat jäädä omaan rauhaan. meillä ei mitään nostettu pois, jos ei vaarallista.



miten muuten kylässä jossa ei lapsi turvallista, osaa käyttäytyä jos mikään ei ole koriste. meillä ainakin tämä tietää että koriste sana tarkoittaa ettei sitä oteta käteen. muuten kyllä saa levittää esim. polttoon meneviä pahveja yms. ettei meillä mitään hullun rajoittunutta ole.

suurimmalta osin, sinä joka kirjoitit espossta, sillä erotuksella että meillä ei ihan vielä kävellä kunnolla ja korviini ei ole kantautunut haukkuja kasvatuksesta tai sen "puutteesta".



kaikki myötätunto pisteet teille ja kirjoittajalle nro 15.



ja todellakin ihanaa, ettemme sittenkään ollut ainoita ;D

Kuulostaa niiin tutulta, tosin teidän rämäpää tuntuu olevan vielä liikkuvaisempi kuin meidän termiitti. Meillä sisälläolo on tosi ongelmallista, vain ulkoilusta väsytetyn lapsen kanssa jaksan sitä sisälläoloa ja kaiken tuhoamista ja kiipeilyä. Silloin se on nimittäin paljon vähäisempää kuin jos parikin tuntia oltaisiin vaan sisällä. Vierailut ovatkin aika kauhistus, vaikka uudessa paikassa jaksaa onneksi tutkia nykyään paikkoja suht kauniisti. Jos on joku tosi siisti ja pelkistetty koti, niin tuhovimma alkaa paljon nopeammin kuin jossain vähän boheemimmassa luukussa, jossa on tutkailtavaa ja leikittävää.

Miten sinä olet kestänyt sen, että vilkas lapsi leimataan "tuhmaksi", juurikin esim. sukulaisten taholta? Mulle se on ollut aika kova paikka, sillä lapsi ei todellakaan ole ilkeä, vaan loputtoman energinen ja utelias. Seläntakana tapahtuneet morkkaukset lapsen "huonosta käytöksestä", jotka ovat kantautuneet korviini, ovat tosissaan satuttaneet. Olen kuitenkin joutunut kasvattamaan lastani jo tässä vaiheessa niin älyttömän paljon enemmän kuin niiden rauhallisten tuumijoiden vanhemmat. Yhdelläkin tuttavaperheellä pahinta uhmaa on suunnilleen se, että lapsi yrittää ottaa aurinkolasit ulkona pois päästään.. Moitteet huonosta kasvatuksesta ja tuhmasta lapsesta (alle 2v!!!) tuntuvatkin niin hirveän kohtuuttomilta.

15

on myös luonteeltaan raisuja lapsia. Tässä on välillä hieman epätoivoinen olo ollut, kun kaikki muut ystäväpiirin ja sukulaisten lapset ovat rauhallisia, tuumivaisia ja perustyytyväisiä.

Meidän nyt 1v ja 3kk poika on ollut koko ikänsä aika rämäpäinen. Muiden vauvojen keskittyessä lattialla makoiluun ja rauhalliseen ympäristön tarkkailuun poikamme yritti kaikin keinoin päästä eteenpäin ja ilmaisi epäonnistuneet yritykset aika kovaäänisen huudon saattelemina. Poikamme nousi pystyy seisomaan 7 kk ikäisenä ja oppi kävelemään vajaa 9 kk ikäisenä. Kävelemisen ohella kiipeileminen tuli kuvaan mukaan myöskin aika varhaisessa vaiheessa. Poika kiipesi vajaan vuoden ikäisenä vaivatta lipastojen päälle käyttäen kahvoja tikapuina. Ei tarvinnut kuin selkä kääntää tai viedä roska roskikseen niin heti löytyi jostain korkeuksista. Kaiken mahdollisen kiipeilyn lisäksi hauskaa puuhaa on ollut taulujen heiluttelu, peilien pudottamisyritykset seiniltä sekä omia leluja apuna käyttäen tavaroiden pudottelu pöydiltä (jos korkealla). Keittion kaapit ja laatikot tyhjenevät hetkessä kaikesta mahdollisesta, saunan lauteiden alta löytyy leluja ja kaikkea mahdollista ja jos vessanpöntön salpa jää hetkeksikin auki niin poika syytää tavaraa sinne minkä ehtii. Pitkät verhot revitään useita kertoja päivässä irti koukuista, mattojen alle piilotetaan tavaraa ja kaikki mahdollinen yritetään paiskomalla tai heiluttamalla saada rikki. Meillä on myös lukot ja esteet kaikessa, mutta hemmetti soikoon, kun poika on alkanut oppia joidenkin lukkosysteemien purkamista. Ikkunassamme oli sellainen lukitussysteemi, että se estää ikkunaa aukeamasta liiaksi, jotta ikkunasta ei olisi putoamisvaaraa. Noh, nyt huomasin, että poikamme oli saanut räplättyä pienin sormin lukituksen pois ja oli melkein hyppäämässä ikkunasta.

Joku luulee varmaan,että annamme poikamme tehdä mitä tahansa ja jätämme häntä pitkiksi aikaa valvomatta, mutta näin ei todellakaan ole. Poikaa vahditaan hyvin ja yritän ottaa häntä mukaan kaikkeen esim. ruoan laittamiseen tai muihin kotitöihin, jotta ei olisi muualla satuttamassa itseään tai tekemässä tihutöitä.

Poikamme on myös luonteeltaan hirveän tempperamennttinen ja huutaa ja kirkuu, jos asioita kielletään häneltä. Olemme mieheni kanssa päättäneet selkeät rajat, mitä saa tehdä ja mitä ei. Ja myös meillä kaikesta "hyvästä tekemisestä" kuten lelujen kauniista poislaittamisesta tai tavaroiden hyvästä kohtelusta kehutaan ja siihen pyritään kiinnittämään huomiota, jotta poika oppisi kehujen kautta tekemään enemmän niitä sallittuja juttuja. Eikä poikamme ole perusluonteeltaan mitenkään "ilkeä", niin kuin jotkut sukulaisemme ovat tulkinneet. Hän on vain kamalan energinen ja äärettömän utelias. Kiinnostus ympäristöön ja hetkellinen virikkeiden puute aiheuttaa kiukustumiset ja tavaroiden reuhaukset kotona. Ulkona poika käyttäytyy todella hyvin, kun on paljon puuhaa, matkoilla ollessamme hän on aivan innoissaan, kun kaikkea uutta ja jännää tapahtuu ympärillä. Kaikesta puuhaamisesta seuraa se, että poikamme on aina nukkunut ja syönyt älyttömän hyvin.

Ja kyllä meilläkin todellakin ulkoilu on pelastanut paljon vanhempien hermojen menettämistä. Meillä suurin piirtein asutaan puistoissa ja rannoilla ja leikkivälineissä tai pyöräillään tai matkustetaan bussilla uusiin paikkoihin. Näin lapsi on innostunut ja tyytyväinen ja vanhempien hermot lepäävät (tosin aika väsy olo iltaisin ulkoilupainotteisten päivien jälkeen).

Tsemppiä kaikille rämäpäiden vanhemmille toivottaa aktiivisen pojan äiti Espoosta!

tutun lapsi joka on oikein vilkas, mutta lasta ei edes pienenä eikä vieläkään 4v yritetä mitenkään opettaa tai kieltää. tai vähän varovaisesti että älä laita sormea pistorasiaan, mummolassa, voi tulla sähkö ja nostaa lapsen pois, mutta yhä uudelleen vaan pois mutta mitään selvää viestiä ei lapsi saa, enkä nyt tarkoita huutamista tms. vaan selkeää kieltä. enkä nyt tarkoita että 15 olis tai muu tällä sellainen.

Itse sanon lapselle selvästi että on kiellettyä ja kannan pois kielletystä paikasta jos ei kiellon jälkeen itse tule. Joskus "tylsässä" kyläpaikassa, missä lapsen näkökulmasta ei ole ollut mitään muita virikkeitä kuin vaikka hellan rämpyttäminen, olen kantanut hänet pois kymmeniä kertoja kertoen, että ei saa, kuuma, kielletty. Lapsi tietää, ymmärtää, mutta tekee taas, uudelleen ja uudelleen. Tai kiipeää hyllylle samasta syystä, viihdyttääkseen itseään. Ei siinä jää paljon muuta vaihtoehtoa kuin joko köyttää lapsi valjailla matkasyöttötuoliin karjumaan tai laittaa rattaisiinsa valjailla kiinni. Tai lähteä pois. Yleensä valitsemme sen vaihtoehdon, että menemme ulos kyläpaikoissakin noin puolen tunnin jälkeen.

Mitä ehdottaisit siis, että tekisin toisin?

T. 15

Kuulostaa niiin tutulta, tosin teidän rämäpää tuntuu olevan vielä liikkuvaisempi kuin meidän termiitti. Meillä sisälläolo on tosi ongelmallista, vain ulkoilusta väsytetyn lapsen kanssa jaksan sitä sisälläoloa ja kaiken tuhoamista ja kiipeilyä. Silloin se on nimittäin paljon vähäisempää kuin jos parikin tuntia oltaisiin vaan sisällä. Vierailut ovatkin aika kauhistus, vaikka uudessa paikassa jaksaa onneksi tutkia nykyään paikkoja suht kauniisti. Jos on joku tosi siisti ja pelkistetty koti, niin tuhovimma alkaa paljon nopeammin kuin jossain vähän boheemimmassa luukussa, jossa on tutkailtavaa ja leikittävää.

Miten sinä olet kestänyt sen, että vilkas lapsi leimataan "tuhmaksi", juurikin esim. sukulaisten taholta? Mulle se on ollut aika kova paikka, sillä lapsi ei todellakaan ole ilkeä, vaan loputtoman energinen ja utelias. Seläntakana tapahtuneet morkkaukset lapsen "huonosta käytöksestä", jotka ovat kantautuneet korviini, ovat tosissaan satuttaneet. Olen kuitenkin joutunut kasvattamaan lastani jo tässä vaiheessa niin älyttömän paljon enemmän kuin niiden rauhallisten tuumijoiden vanhemmat. Yhdelläkin tuttavaperheellä pahinta uhmaa on suunnilleen se, että lapsi yrittää ottaa aurinkolasit ulkona pois päästään.. Moitteet huonosta kasvatuksesta ja tuhmasta lapsesta (alle 2v!!!) tuntuvatkin niin hirveän kohtuuttomilta.

15

on myös luonteeltaan raisuja lapsia. Tässä on välillä hieman epätoivoinen olo ollut, kun kaikki muut ystäväpiirin ja sukulaisten lapset ovat rauhallisia, tuumivaisia ja perustyytyväisiä.

Meidän nyt 1v ja 3kk poika on ollut koko ikänsä aika rämäpäinen. Muiden vauvojen keskittyessä lattialla makoiluun ja rauhalliseen ympäristön tarkkailuun poikamme yritti kaikin keinoin päästä eteenpäin ja ilmaisi epäonnistuneet yritykset aika kovaäänisen huudon saattelemina. Poikamme nousi pystyy seisomaan 7 kk ikäisenä ja oppi kävelemään vajaa 9 kk ikäisenä. Kävelemisen ohella kiipeileminen tuli kuvaan mukaan myöskin aika varhaisessa vaiheessa. Poika kiipesi vajaan vuoden ikäisenä vaivatta lipastojen päälle käyttäen kahvoja tikapuina. Ei tarvinnut kuin selkä kääntää tai viedä roska roskikseen niin heti löytyi jostain korkeuksista. Kaiken mahdollisen kiipeilyn lisäksi hauskaa puuhaa on ollut taulujen heiluttelu, peilien pudottamisyritykset seiniltä sekä omia leluja apuna käyttäen tavaroiden pudottelu pöydiltä (jos korkealla). Keittion kaapit ja laatikot tyhjenevät hetkessä kaikesta mahdollisesta, saunan lauteiden alta löytyy leluja ja kaikkea mahdollista ja jos vessanpöntön salpa jää hetkeksikin auki niin poika syytää tavaraa sinne minkä ehtii. Pitkät verhot revitään useita kertoja päivässä irti koukuista, mattojen alle piilotetaan tavaraa ja kaikki mahdollinen yritetään paiskomalla tai heiluttamalla saada rikki. Meillä on myös lukot ja esteet kaikessa, mutta hemmetti soikoon, kun poika on alkanut oppia joidenkin lukkosysteemien purkamista. Ikkunassamme oli sellainen lukitussysteemi, että se estää ikkunaa aukeamasta liiaksi, jotta ikkunasta ei olisi putoamisvaaraa. Noh, nyt huomasin, että poikamme oli saanut räplättyä pienin sormin lukituksen pois ja oli melkein hyppäämässä ikkunasta.

Joku luulee varmaan,että annamme poikamme tehdä mitä tahansa ja jätämme häntä pitkiksi aikaa valvomatta, mutta näin ei todellakaan ole. Poikaa vahditaan hyvin ja yritän ottaa häntä mukaan kaikkeen esim. ruoan laittamiseen tai muihin kotitöihin, jotta ei olisi muualla satuttamassa itseään tai tekemässä tihutöitä.

Poikamme on myös luonteeltaan hirveän tempperamennttinen ja huutaa ja kirkuu, jos asioita kielletään häneltä. Olemme mieheni kanssa päättäneet selkeät rajat, mitä saa tehdä ja mitä ei. Ja myös meillä kaikesta "hyvästä tekemisestä" kuten lelujen kauniista poislaittamisesta tai tavaroiden hyvästä kohtelusta kehutaan ja siihen pyritään kiinnittämään huomiota, jotta poika oppisi kehujen kautta tekemään enemmän niitä sallittuja juttuja. Eikä poikamme ole perusluonteeltaan mitenkään "ilkeä", niin kuin jotkut sukulaisemme ovat tulkinneet. Hän on vain kamalan energinen ja äärettömän utelias. Kiinnostus ympäristöön ja hetkellinen virikkeiden puute aiheuttaa kiukustumiset ja tavaroiden reuhaukset kotona. Ulkona poika käyttäytyy todella hyvin, kun on paljon puuhaa, matkoilla ollessamme hän on aivan innoissaan, kun kaikkea uutta ja jännää tapahtuu ympärillä. Kaikesta puuhaamisesta seuraa se, että poikamme on aina nukkunut ja syönyt älyttömän hyvin.

Ja kyllä meilläkin todellakin ulkoilu on pelastanut paljon vanhempien hermojen menettämistä. Meillä suurin piirtein asutaan puistoissa ja rannoilla ja leikkivälineissä tai pyöräillään tai matkustetaan bussilla uusiin paikkoihin. Näin lapsi on innostunut ja tyytyväinen ja vanhempien hermot lepäävät (tosin aika väsy olo iltaisin ulkoilupainotteisten päivien jälkeen).

Tsemppiä kaikille rämäpäiden vanhemmille toivottaa aktiivisen pojan äiti Espoosta!

tutun lapsi joka on oikein vilkas, mutta lasta ei edes pienenä eikä vieläkään 4v yritetä mitenkään opettaa tai kieltää. tai vähän varovaisesti että älä laita sormea pistorasiaan, mummolassa, voi tulla sähkö ja nostaa lapsen pois, mutta yhä uudelleen vaan pois mutta mitään selvää viestiä ei lapsi saa, enkä nyt tarkoita huutamista tms. vaan selkeää kieltä. enkä nyt tarkoita että 15 olis tai muu tällä sellainen.

Joo, välillä se, että lapsi leimataan ilkeäksi on ollut turhauttavaa ja olen siitä aivan suoraan sanonutkin. Muutamien kavereiden vierailuista lapsineen ei tule yhtään mitään, kun niiden taaperot on vain niin paljon rauhallisempia, että leikkimisestä samassa tilassa ilman jatkuvaa puuttumista ei tule yhtään mitään.



Minua on suunnattomasta helpottanut se, että minun vanhemmat ja mieheni vanhemmat ovat tukeneet meitä, kun he tietävät tilanteemme hyvin, koska me molemmat olemme olleet mieheni kanssa aivan älyttömiä termiittejä pienenä. Anoppini on aina osannut ottaa poikani vilkkauden hyvin huumorilla vastaan ja kertonut paljon mieheni lapsuudesta. Oma äitini on tottunut touhuamaan myöskin pojan kanssa ja on useaan kertaan sanonut, ettei pystyisi minulle ja miehelleni edes kuvittelemaan rauhallista lasta. Noh, ehkä näin. Ja se, mikä on ollut aivan mielettömän hienoa huomata, on se, että lapseni pärjää hyvin lapsiporukassa erityisen vähän vanhempien lasten kanssa. Vaikka vastavuoroista leikkiä ei tuon ikäisenä olekaan vielä niin silti poikani seuraa muita lapsia, uteliaana luonteena oppii heiltä paljon uusia juttuja kuten liukumäessä laskemista yms. Poika menee syksyllä päiväkotiin osapäiväisesti ja voin aika hyvillä mielin jättää hänet päiväkotiin tutustumispäiviemme perusteella. Olemme käyneet tulevassa päiväkodissa leikkimässä muutamaan otteeseen ja on ollut hienoa huomata, että uteliaana ja vilkkaana luonteena poikani on ollut innoissaan uudesta paikasta, leikkii leluilla tuskin edes huomaten minua (olen ollut välillä tarkoituksella etäämmällä)ja vaikuttaa sopeutuvan kaikin puolin paikkaan. Eräs ystäväni saikin minut kyyneliin liikutuksesta (kun kerroin poikani vilkkasta ja todella päämäärätietoisesta luonteesta), että niin sellaiset lapset ja aikuisethan tässä elämässä pärjäävät. Tämä on lohduttanut aika paljon niinä tuhantena kertana, joina olen tuntenut oloni aika turhautuneeksi ja väsyneeksi katsellessani lähiympäristön rauhallisia lapsia.



Joka tapauksessa poikani on mielestäni aivan mieletön persoona ja todella mielenkiintoinen tyyppi, jonka kanssa luulen saavani vielä monesti kokea monta mielenkiintoista asiaa. Joten ympäristön arvostelut romukoppaan...!

tarkoitti että on myös lapsia joita ei ole koskaan opetettu edes käytöstavoille vaan nosteltu koristeet pois tms.