Yksin äidiksi? Kokemuksia kaivataan!

Entä sellaisia, joilla on mennyt lapsen isän kanssa välit poikki pian lapsen syntymän jälkeen? Tai perheitä, joista on isä lähtenyt lapsen/lasten ollessa pieniä?



Mietin tässä vaan isättömyyden oikeaa taakkaa. Itse isättömänä kasvaneena en osaa kuvitella, että oikea isä olis elämässä ollut. Vanhempani erosivat kun olin 6v ja vaikka välit isään säilyivätkin, hän oli enemmän sellanen kaveri, ei vastuuntuntoinen vanhempi. En koe jääneeni mitään paitsi.



t. ap

ja se ei ollut muuten sen kummempaa kuin että aina välillä hieman yksinäistä.

Tulin yksin äidiksi ja se ei ollut muuten sen kummempaa kuin että aina välillä hieman yksinäistä.

Ei kait se sen kummoisempaa ole, saada lapsi yksin...



Paitsi tosin onhan tämä raskaampaa, kuin että olisi kaksi aikuista perheessä jakamassa vastuuta sun muuta sellaista...

Erosin lapseni isän kanssa kun lapsi oli 9kk. Joskus on rankkaa olla yksin vastuussa kaikesta ja menot täytyy suunnitella aina tosi tarkkaan. esim. minne laitat lapsen kampaajan tai kuntosalin ajaksi. Iltamenot/yömenot ovat harvoin mahdollisia. Toivoisin kaikille "yksinäisille" edes jonkinlaista tukiverkkoa! Edes joku joka voi tarvittaessa auttaa ottamalla lapsen hoitoon tai vaikka tulla auttamaan joskus siivouksessa ja pyykinpesussa kun lapsi on pieni, tai vaikka univajeessa että äiti saa nukkua. Kova homma, mutta joskus elämä vaan menee niin... :( Oma lapseni nyt 1,5 v joten en tiedä miten isähahmon puuttuminen vaikuttaa, aika mäyttää.

Minä tein poikani 'yksin' eli en ollut parisuhteessa. Pojan biologinen isä on tiedossa mutta isyyttä ei ole vahvistettu eli papereilla pojalla ei ole isää, eikä isyyteen liity mitään sosiaalisia siteitä paitsi että tietävät toistensa olemassaolosta.



Pojalle tämä ei ole ollut iso ongelma, alusta asti olen kertonut miten asia oli, että minä halusin perheen ja lapsen mutta en miestä siinä elämänvaiheessa. Asuimme yhdessä vaiheessa alueella jossa ei ollut ketään muuta yksinhuoltajaperhettä ja silloin poika kyllä joskus puhui, että koki meidän perheemme 'vajaana' ja olisi toivonut kokonaista perhettä. Tunnemme kyllä paljonkin yksinhuoltajia ja myös sateenkaariperheitä.



Ollaan juteltu pojan kanssa tästä vuosien mittaa monta kertaa, ja uskon kun hän sanoo, että ei kaipaa muunlaista perhettä, kun on tällaiseen tottunut. Tietysti olisi vielä kivempaa jos olisi kaksi rakastavaa vanhempaa ,mutta hän ei koe kipeää puutosta jokapäiväisessä elämässä.



Poika on nyt 15. Viimeiset neljä vuotta olen ollut suhteessa miehen kanssa ja on muutettu yhteen kaksi vuotta sitten. Poika ei koe miestäni isäksi, vaan äidin mieheksi. Ovat asiallisissa väleissä. Jossain vaiheessa suhteeni alussa poika vähän idoloisoi miesystävääni, otti mallia jne ja arvelen että siinä näkyi se isänkaipuu.



Eli: kyllä lapsi jotenkin sitä toista vanhempaa kaipaa, mutta pärjäilee kyllä. Elämää on monenlaisissa perheissä.

Olen 3-vuotiaan pojan äiti. Lapsen isä käy meitä silloin tällöin tervehtimässä, ja olemme yhteydessä pari kertaa viikossa tekstiviestein/sähköpostilla. Kun tapasimme, olin tosi ihastunut mieheen, mutta tiedän, ettei minusta ole parisuhteeseen. Olen kai liian itsenäinen, enkä halua jakaa arkea puolison kanssa.



Lapsi on tosi reipas, iloinen ja kehittynyt varhain monissa asioissa. Ainakaan nyt hän ei koe isän etäisyyttä huonona. Meillä on kyllä muuten laaja suku ja ystäväpiiri, myös paljon miessukulaisia/-kavereita on.



Nyt haaveilemme toisesta lapsesta. En ole kokenut "sinkkuäitiyttä" mitenkään haastavana tai raskaana. Ehkä syy on, että alun alkaen suunnittelimme perheen perustamisen tällä tyylillä, enkä ole tullut jätetyksi tms. Mutta voin kyllä suositella lämpimästi tätä kaikille, jos turvaverkko on hyvä. Äitiys on ihanaa!!

tahtoani ennen lapsen syntymää. Kiinnostaisiko ketään perustaa omaa keskusteluryhmää meille? Jos, niin ainakin minä liittyisin. Olisi kiva jakaa kokemuksia ja saada vaikka neuvoja ja vinkkejä konkareilta... :)

Muistelen kyllä, että jossain on jo joku yksin äidiksi tulleiden palsta. Missäköhän se oli?

Erottiin raskauden alkumetreillä.

Raskainta tässä on se, kun ei ole kumppania jonka kanssa jakaa arjen iloja ja suruja.

http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/29/viestiketju/457741/yksin_aidiksi

hyvä ystäväni täytti 30 ja päätti miehen puuttumisesta huolimatta tehdä lapsen. Hän ei siis käyttänyt ehkäisyä harrastaessan seksiä miesten kanssa. Pian tulikin raskaaksi paljon itseään nuoremmalle miehelle. Mies ei halunnut olla isä ja ystäväni kasvatti lapsen yksin.



Mielestäni kuvio olisi ollut hyvä tällaisenaan. Mutta jostain kumman syystä ystäväni sitten kuitenkin lapsen synnyttyä halusi isän osallistuvan. En ymmärtänyt ollenkaan kun alunperinkin päätti hankkia lapsen yksin. Ilmeisesti se ei ollutkaan sitten kivaa olla isättömän lapsen kanssa?



Ystävälläni ja tällä lapsen isällä alkoi olemaan uudestaan jotain sutinaa lapsen ollessa puolivuotias. Suhde oli täysin seksuaalinen ja minusta sivusta katsojana oli todella ällöttävää, että "isä" kävi yöllä kuksasemassa ystävääni, mutta omaan lapseensa ei halunnut tutustua.



Ehkä ystäväni alitajuisesti sitten kuitenkin halusi lapsen isän edes jollain tavalla lähelle? Pian ystäväni alkoikin jo vaatimaan "isältä" yhtä sun toista. Lapsi olisi pitänyt esitellä "isän" vanhemmille ja muuta mukavaa. Aika karua, kun ystäväni ja "isän" ikäerokin oli jo niin iso, etä pelkkä suhteenkin kuuleminen olisi ollut vanhemmille aika shokki.



No siinä oli kaikenlaista omistuista matkalla. Kaikkea en viitsi tänne edes kirjoittaa. Mutta kaikkien mutkien kautta tämä ystäväni ja "isä" ovat nyt yhdessä. Ihan virallisestikin.



Tämä tarina nyt oli vain esimerkki ja ystävällenihän kävi tässä aika hyvin. Hän sitten saikin lapsen lisäksi tälle myös isän. Mutta tässä olisi voinut käyvä huonostikin. Minusta on aika ikävää, että ehdoin tahdoin hankkiudutaan raskaaksi (yksin) ja sitten aletaankin painostamaan isäksi. Tai yleinsäkään heilutaan isän kanssa. Kyllä se lapsi pitäisi sitten ihan yksin kasvattaa jos niin on kerta päättänyt.