Millaista kuuluu olla psykoterapia?

voit kolmen kuukauden kuluttua hakea terapiaan. Minulla omavastuu on 25e/kerta, tuntitaksa on 75 e.

Ei silti olen niin sairas, että en saa edes terapiaa tai sitten olen niin terve, että en todellakaan tarvitse.



Kumpi siis?



Mutta on kyllä niin hirveää humpuukia. Ei ihme, että mun eräs tuttu teki itsarin tommosen roskan tuloksena. Vastuuseen pitäisivät nuo terapeutit saada.

Ei silti olen niin sairas, että en saa edes terapiaa tai sitten olen niin terve, että en todellakaan tarvitse.

Kumpi siis?

Mutta on kyllä niin hirveää humpuukia. Ei ihme, että mun eräs tuttu teki itsarin tommosen roskan tuloksena. Vastuuseen pitäisivät nuo terapeutit saada.

ja juna on paholaisen keksintöä ja antibiootit ne vasta humpuukia onkin, eihän niitä bakteereja etes näe vaikka ottas silimän kätteen.

Saati osaa arvioida kuka näistä auttaa juuri häntä parhaiten. Saati jaksaisi prosessoida koko etsintä ja valinta asiaa. Huh



Ja sitten jos tämän useamman kuukauden projektin saa yksin vietyä läpi niin tyssää viimeistään rahan puutteeseen. Ellei mamma och pappa betala!



Hienoa! Ihmiset jotka romahtaa, mutteivät niin paljon että sairaalassa makaavat. Eivät suomessa saa apua kun apu on niin vaikeasti saatavilla!

terapiaan pääsemiskriteereitä on vastikään väljennetty.



Mutta ei yksikään psykoterapeutti voi ketään parantaa, sen täytyy lähteä ihmisestä itsestään. Sen sijaan terapeutti voi auttaa, tukea ja kannatellakin.

jos tulee muutaman sekunnin hiljainen hetki, niin terapeutti kyllä kehittää siihen jonkun kysymyksen tai kommentoi jotain. Riippuu varmaan terapiasuuntauksesta ja terapeutista, mutta kognitiivisessa terapiassa on mennyt noin.

Kognitiivis-behavioristinen on täyttä scheissea. Siinä koitetaan saada yksilö käyttäytymään luonteensa vastaisesti.

Up

"Tutkimusten mukaan psykoterapeutin koulutussuuntauksella ei ole merkittävää vaikutusta hoidon vaikuttavuuteen. Hoidon vaikuttavuuden kannalta merkittävin tekijä on psykoterapeutin ja potilaan välisen vuorovaikutussuhteen toimivuus. Suomalaisen lääkäriseuran ja Suomen akatemian konsensuslausuman mukaan psykoterapialla hoidettujen potilaiden tilanne hoidon jälkeen on parempi kuin 80 %:lla hoidotta jääneistä." Lähde: http://vastaamo.fi/psykoterapia -> Mikä psykoterapiamuoto kannattaa valita?

hyvä kysymys

Kävin 9 kk kognitiivisessa psykoterapiassa. Enimmäkseen olin itse äänessä, kerroin lapsuuden, naissuhteiden ja työelämän kipeistä kokemuksista, sekä ajatuksista, joita terapeutin suosittelemat kirjat olivat herättäneet. Tärkeintä oli saada puhua asioista joista olin ensin pitkään vaiennut enkä kaikkia ollut uskaltanut tunnustaa itsellenikään. Haitallisten uskomusteni haastamiseen terapeutti ei oikein kyennyt. Sanoi vain, että "Ei se nyt ihan niinkään ole".  Hän kyllä rohkaisi puhumaan asioista muillekin kuin terapeutille, ja varovasti ja valikoiden olen tätä tehnytkin (AV:lla avautumisen lisäksi). Sen kummempia neuvoja ei terapeutilta herunut. Olisinkin tarvinnut terapian ohella elämäntaitovalmennusta mm. vaikeiden ihmissuhteiden korjaamiseksi ja uusien suhteiden luomiseksi.

Minun terapeutti tuntuu ymmärtävän kaikkia muita paitsi minua. Olen mennyt huonompaan kuntoonkin.

En edes tiedä mikä minun terapiani suuntaus on, ilm tuo kognitiivinen, eikä siellä tule hiljaisia hetkiä juurikaan johtuen siitä, että terapeutti on ainoa ihminen elämässäni jolle puhun kaikesta ja sitten kun sinne aina pääsen niin juttua todellakin riittää.

Kuitenkin joskus kun hiljainen hetki tulee, hän voi kysyä että "miltä sinusta juuri nyt tuntuu" ja tämä on kyllä vaikea kysymys, enkä pidä siitä enkä yleensä siihen osaa vastata. Yleensä vaihda puheenaihetta, eikä hän pakota vastaamaan.

Minä käyn siellä ahdistuksen ja unettomuuden takia ja minulla on vaikeuksia muodostaa tasapainoisia ja turvallisia, kestäviä ihmissuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Onko terapeutti hiljaa ja asiakkaan pitää keksiä puheenaiheita? Kuuluuko tulla hiljaisia vaivaantuneita hetkiä? Terapeutti voi jotain vähän kommentoida välillä.....Miten siitä voi saada apua?

Olen itse ollut terapiassa kahdessa otteessa yhteensä n. seitsemän vuotta. 

Jälkimmäinen jakso kesti runsaat neljä vuotta, 2 x/ vko, 45 min./ krt + lääkitys. Paranin masennuksesta. Olin koko ajan töissä. 

Terapia on kovaa työtä sekä terapeutille että varsinkin potilaalle. Sen tarkoitus on paraneminen, niin kuin kaikissa muissakin sairauksissa. Se ei ole mitään "jutustelua ammattiauttajan kanssa", se ei ole viihdettä kummallekaan. Jos haluaa vain vahvistusta sille, että "kyllä sulla on ollut vaikeaa", eikä halua oppia itsestään mitään, kannattaa mennä johonkin kahvittelukerhoon. 

Välillä ollaan hiljaa, välillä potilas vain itkee viikkokausia joka ikisessä sessiossa ... Välillä potilas tajuaa elämästään jonkun asian, jota kautta ymmärtää itsestään jotakin, joka muuttaa hänen minäkuvaansa niin, että hän paranee ja hänen elämänsä muuttuu. 

Terapioita on kovin monenlaisia. Oikean terapeutin ja terapian löytäminen voi olla vaikeaa ja vaatii aktiivisuutta tilanteessa, jossa elämä on kovin raskasta. Yksityiskohdat hoidosta riippuvat siitä mikä potilasta vaivaa, millainen hän on. Yleisesti ottaen terapia on kommunikaatiota, jonkinlaista puhumista. 

Psykoterapia vaatii potilaalata yhtä paljon kuin muidenkin vakavien sairauksien hoito. Jos diabeetikolle sanotaan, että ruokavaliota pitää parantaa ja liikuntaa lisätä ja potilas vain tyytyy makoilemaan kotona diagnoosinsa kanssa, nappailee lääketä ja elää muuten niin kuin ennenkin, niin eihän hän ala voida paremmin. 

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko terapeutti hiljaa ja asiakkaan pitää keksiä puheenaiheita? Kuuluuko tulla hiljaisia vaivaantuneita hetkiä? Terapeutti voi jotain vähän kommentoida välillä.....Miten siitä voi saada apua?

Olen itse ollut terapiassa kahdessa otteessa yhteensä n. seitsemän vuotta. 

Jälkimmäinen jakso kesti runsaat neljä vuotta, 2 x/ vko, 45 min./ krt + lääkitys. Paranin masennuksesta. Olin koko ajan töissä. 

Terapia on kovaa työtä sekä terapeutille että varsinkin potilaalle. Sen tarkoitus on paraneminen, niin kuin kaikissa muissakin sairauksissa. Se ei ole mitään "jutustelua ammattiauttajan kanssa", se ei ole viihdettä kummallekaan. Jos haluaa vain vahvistusta sille, että "kyllä sulla on ollut vaikeaa", eikä halua oppia itsestään mitään, kannattaa mennä johonkin kahvittelukerhoon. 

Välillä ollaan hiljaa, välillä potilas vain itkee viikkokausia joka ikisessä sessiossa ... Välillä potilas tajuaa elämästään jonkun asian, jota kautta ymmärtää itsestään jotakin, joka muuttaa hänen minäkuvaansa niin, että hän paranee ja hänen elämänsä muuttuu. 

Terapioita on kovin monenlaisia. Oikean terapeutin ja terapian löytäminen voi olla vaikeaa ja vaatii aktiivisuutta tilanteessa, jossa elämä on kovin raskasta. Yksityiskohdat hoidosta riippuvat siitä mikä potilasta vaivaa, millainen hän on. Yleisesti ottaen terapia on kommunikaatiota, jonkinlaista puhumista. 

Psykoterapia vaatii potilaalata yhtä paljon kuin muidenkin vakavien sairauksien hoito. Jos diabeetikolle sanotaan, että ruokavaliota pitää parantaa ja liikuntaa lisätä ja potilas vain tyytyy makoilemaan kotona diagnoosinsa kanssa, nappailee lääketä ja elää muuten niin kuin ennenkin, niin eihän hän ala voida paremmin. 

No justiinsa. Kuusi vuotta vanha aloitus, varmaan kannattaa vastailla sille.

"Toki kaikkien tavoite on saada asiakas/potilas puhumaan = ajattelemaan ääneen, siitä sitten voi alkaa työstää niitä ajatuksia ja tunteita."

"alitsee vuorovaikutuksen tyylin tai tavan ja menetelmät potilaan tarpeen ja tyylin mukaan. Voidakseen tehdä niin terapeutti tarvitsee tietoa potilaasta ja hänen ajatuksistaan, myös siitä, mitä potilas terapialta odottaa ja minkä eteen haluaa työskennellä."

Minun kokemukseni mukaan terapeutti valitsee vuorovaikutuksen tyylin ja tekee tilanteesta ja ongelmasta sellaisen, että se lähtee elämään terapeutin ja potilaan välillä. Terapeutti tekee ongelmasta vaan isomman ja isomman ja ei haluakkaan ratkaista sitä, vaan potiltaan tulee tehdä se itse. Terapeutti siis valitsee sen ongelman minkä uskoo olevan ja paljastavan potilan ongelman, vieden potilaan raivon, ahdistuksen, avuttomuuden ja kaikkien sairastuttavien tunteiden valtaan. 

Ja vielä kuvittelee, että se korjaa potilaan. 

Helsingin psykoterapiayhdistyksen tutkimuksessa todettiin, että dynaamisten hoitojen aikana moni potilas joutui sairaalahoitoon hoidon aikana. Minäkin olisin joutunut, siksi lopetin. Jos sinne olisin joutunut, en olisi saanut lapseni lähivanhemmutta erotilanteessa. Pelkäsin terapeuttiani kuollakseni. Mietin ennen terapiaani että tämä on ihan sairasta, pelkään terapeuttia enemmän kuin miestäni. Joten vaihdoin terapeuttia. Siinä kunnossa missä olin, en olisi kyennyt käsittelemään koko ongelmaa MINKÄ terapeutti rakensi meidän suhteemme väliin. 

Vaihdoin terapiasuuntausta. 

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko terapeutti hiljaa ja asiakkaan pitää keksiä puheenaiheita? Kuuluuko tulla hiljaisia vaivaantuneita hetkiä? Terapeutti voi jotain vähän kommentoida välillä.....Miten siitä voi saada apua?

Olen itse ollut terapiassa kahdessa otteessa yhteensä n. seitsemän vuotta. 

Jälkimmäinen jakso kesti runsaat neljä vuotta, 2 x/ vko, 45 min./ krt + lääkitys. Paranin masennuksesta. Olin koko ajan töissä. 

Terapia on kovaa työtä sekä terapeutille että varsinkin potilaalle. Sen tarkoitus on paraneminen, niin kuin kaikissa muissakin sairauksissa. Se ei ole mitään "jutustelua ammattiauttajan kanssa", se ei ole viihdettä kummallekaan. Jos haluaa vain vahvistusta sille, että "kyllä sulla on ollut vaikeaa", eikä halua oppia itsestään mitään, kannattaa mennä johonkin kahvittelukerhoon. 

Välillä ollaan hiljaa, välillä potilas vain itkee viikkokausia joka ikisessä sessiossa ... Välillä potilas tajuaa elämästään jonkun asian, jota kautta ymmärtää itsestään jotakin, joka muuttaa hänen minäkuvaansa niin, että hän paranee ja hänen elämänsä muuttuu. 

Terapioita on kovin monenlaisia. Oikean terapeutin ja terapian löytäminen voi olla vaikeaa ja vaatii aktiivisuutta tilanteessa, jossa elämä on kovin raskasta. Yksityiskohdat hoidosta riippuvat siitä mikä potilasta vaivaa, millainen hän on. Yleisesti ottaen terapia on kommunikaatiota, jonkinlaista puhumista. 

Psykoterapia vaatii potilaalata yhtä paljon kuin muidenkin vakavien sairauksien hoito. Jos diabeetikolle sanotaan, että ruokavaliota pitää parantaa ja liikuntaa lisätä ja potilas vain tyytyy makoilemaan kotona diagnoosinsa kanssa, nappailee lääketä ja elää muuten niin kuin ennenkin, niin eihän hän ala voida paremmin. 

Minun psykoterapia tuhosi minun valoisan persoonallisuuteni. Varokaa psykoterapian riskejä ei tunneta. Se voi olla sairaampaa kun ole ikinä kokenut