Aloitin työt pari viikkoa sitten, ja kodin siisteystaso romahtanut dramaattisesti
Ei vaan riitä työpäivän jälkeen enää paukkuja siivoamiseen kotona.
Työni on fyysistä, liikun paljon ja olen jalkojeni päällä koko päivän, usein myös työtehtäviini kuuluu siivoustakin.
Jalkojani särkee aina työpäivän jälkeen. (en ole ylipainoinen).
Äh. Olis niin kivaa kun koti ois siisti.
Kommentit (6)
Muutama viikko ja et enää väsy samalla tavalla. Kämppäkin hohtelee jo tuota pikaa taas entistä loistoaan.
Kun itse palasin töihin (kevyt sisätyö) pitkän tauon jälkeen, olin iltaisin aivan poikki jonkun aikaa. Siis ihan kuin olisin koko päivän urheillut.
Mulla ihan sama homma. Työni on fyysisesti raskasta seisomatyötä (olen myös hoikka enkä ylipainoinen) ja lisäksi pitkät työmatkat (yht. 3h/päivä). Iltaisin olen niin poikki etten jaksaisi yhtään mitään. Kaikki siivousjutut kertyy viikonlopuiksi, mm. pyykit ja imuroinnit. Odotan vain hetkeä jolloin pääsen illalla nukkumaan.
Ethän sinä ainakaan itse ole siellä nyt sotkemassa, kuka sitten? Miten siellä voi sotkua ja likaa tulla, jos sinä olet töissä.
Ymmärrän: muut asukkaat (perheenjäsenet?) sotkevat.
Miksi he eivät ollenkaan siivoa?
meillä kuitenkin 4-henkinen perhe, jossa pienin sen ikäinen että levittää tavaroita/leluja mutta siivoaa vain vähän (ei mulla riitä paukkuja vahtia vieressä, että hän kerää kaikki lelut laatikkoon mitkä on levittänytkin)
isompi on eskarilainen, ja ripustaa vaatteensa naulakkoon ja vie likapyykin pyykkikoriin, mutta kaikki rakennetut majat, legot yms. tuppaa jäämään siihen missä niillä on leikitty. Eikä siivoa oma-aloitteisesti, vaan pitäisi seisoa vieressä komentamassa ja vahtimassa, että siivoaa, tai siivota itse, ja kuten sanoin, ei mulla nyt riitä enää voimat tuollaiseen.
Tietysti me myös syömme töistä/eskarista/hoidosta päästyämme kotona, päivällinen ja iltapala ainakin. Kyllä sä varmaan tiedät mitä sotkuja sellaisista tulee, 4-henkiseltä perheeltä. On likaisia lautasia, murusia pöydillä ja lattialla, ruokatarvikkeet levällään.. ja pyykkiäkin tulee koko ajan. Koti myös pölyyntyy. Kasautuu lehtiä/mainospostia yms.
Ei kai tällaista tarvitse erikseen selittää?
Mies siivoaa jonkin verran, mutta ei tosiaankaan niin paljoa että koti pysyisi niin siistinä kuin silloin kun mä jaksoin vielä huushollata päivisin paljon. Nyt ei tunnu voimat riittävän muuta kuin työpäivästä toipumiseen, ja sen kyllä näkee...
mutta ehkä tää on vaan alkuväsymystä, toivon ainakin niin. Muuten meillä on kohta hirvfeä siivo...
ap
Ymmärrän: muut asukkaat (perheenjäsenet?) sotkevat.
Miksi he eivät ollenkaan siivoa?
on ainoa joka puoltaa vaatimaansa siisteystasoa, johon on vielä tottunut kotona ollessaan, voi joutua olemaan myös ainoa joka siellä tähän vaatimustasoon nähden siivoaa.
Usein tavoitteet laskeutuvat kuitenkin työnteon aloittamisen jälkeen armeliaammalle tasolle-
Mulla ihan sama homma. Työni on fyysisesti raskasta seisomatyötä (olen myös hoikka enkä ylipainoinen) ja lisäksi pitkät työmatkat (yht. 3h/päivä). Iltaisin olen niin poikki etten jaksaisi yhtään mitään. Kaikki siivousjutut kertyy viikonlopuiksi, mm. pyykit ja imuroinnit. Odotan vain hetkeä jolloin pääsen illalla nukkumaan.
Ja tähän vielä lisäys etten ole hiljattain palannut työelämään vaan ollut jo yli vuoden ja silti väsyttää ja siivoukset jää...