Mitä mun pitäisi oikein tehdä?

Mutta fakta taitaa olla kuitenkin se, että toista ei voi muuttaa. Sait jo yllä ehdotuksen, että yrittäisit hyväksyä miehen sellaisena, kuin hän on. Onnistuisiko se? Ryhtyisit tavallaan yh:ksi parisuhteessa, ainakin kokeellisesti: et oleta mieheltä enää mitään. Teet kaiken lähtökohtaisesti itse, mitä suinkin pystyt. Elämä voisi olla sujuvampaa (kun ei tarvitse ladata edes odotuksia miehen suuntaan) ja toisaalta, ehkä mies voisi tuntea olonsa sitten sen verran ulkopuoliseksi, että HALUAISI ottaa vastuuta.

Tsemppiä hankalaan tilanteeseen, ja jaksamista! :)

että voisi poimia rusinat pullasta ja maata lopun aikaa lapalahnana soffalla...

en osaa auttaa mutta mulla on ihan samanlainen tilanne ja samanlaisia ongelmia myöskin insinöörin kanssa.



Ei oikein meinaa jaksa, että aikuista ihmistä pitää ohjata koko ajan jos haluaa, että se tekee jotain. Ja sitten se suuttuu kun koko ajan "kommennetaan"

Keskustetkaa, puhukaa, yrittäkä ees!

Toista haveksimatta, toista tyrmäämättä, asioista!

Oletko ollut koskaan miehellesi uskoton?

Pitäisikö? :O

eli pitää sanoa suoraan, eli jatkat sanomista, että nyt voit laittaa iltapalan lapsille jne muissakin asioissa.



Mies tuskin muuttuu, eli voisitko kokeilla opettelemaan, että hyväksyt hänet tuollaisena? Silloin ne pienet harmit eivät tunnu niin katkerilta ajatuksilta.



Eli sano vaan jatkossakin suoraan, älä odota oma-aloitteisuutta, älä odota, että hän vihjeistä tajuaa yhtään mitään.

komentelen ja jakelen tehtäviä ku paraskin työnjohtaja... Ja toisaalta olis kiva, jos vois vaikka viipyä joskus kaupoilla yli iltapala-ajan ilman, että tarvii tuijottaa kelloa haukkana. Tai soitella kotiin, että voisko tehdä nyt sen iltapalan tai välipalan tai pistää jonkun nukkumaan ja sitä ennen suorittaa rituaalit x, y ja Z (vaihda vaippa, pese hampaat...)

Kuulostaa tosi raskaalta kyllä. Ja mä pääsen tavallaan niin hyvin sisään, mitä tarkoitat. Että kun ne pikkujutut sujuisi vähän soljuvammin, niin kaikki ois niin paljon miellyttävämpää. Ja tuo miehen marttyyriasenne on niin rasittavaa... Siis roppakaupalla sympatiaa sulle, että jaksat! Muistan ed. suhteestani samanmoisen tunteen - itse näkee jotkut asiat niin selvästi, ja vaikka niistä miehelle sanoo ihan suoraan, niin on tosi turhauttavaa, kun se ei koskaan jää sinne kaaliin. Miehet tietysti kokee tämän nalkuttamisena, mutta miksi ei voi ottaa vastuuta asioista hieman enemmän, niin ei tarvitsisi "nalkuttaa"... (mun mielestä tietysti se on vaan asiallisista asioista sanomista...) Että kun minä selkeästi artikuloiden sanon sinulle tämän asian, niin miksi, oi miksi se ei iskeydy sinne tajuntaan niin, ettei seuraavalla kerralla tarvitse taas sanoa samasta asiasta. Koti on kuitenkin yhteinen projekti, ja harmillisen usein nainen on se projektipäällikkö... Ei siksi, että olisi nalkuttava tyranni joka haluaa kaikki perheenjäsenet alaisikseen :p , vaan just siksi, kun se mies ei ota sitä vastuuta. Just kaikki neuvolat, hammaslääkärit yms. Me ollaan jo erottu, mutta mun vastuullani on huolehtia edelleen kaikesta niistä. Ei siksi, että mä väen vängällä haluaisin pitää kaikki langat käsissäni, vaan siksi, kun muuten ne jäisivät hoitamatta.



Tietysti, tämähän on vain sinun versiosi elämästänne. En väitä, että valehtelisit, mutta kysehän on siitä, miten asiat koetaan. Voisi olla avartava elämys, kun pyytäisit miestä kirjoittamaan teidän arjestanne niin kuin hän sen näkee, ja sitten lukisitte avoimin mielin toistenne tekstit... Ehkä hän tosiaan kokee, että sinä "nalkutat", sinä HALUAT pitää hyppysissäsi neuvolat ja toimintaterapiat, ettei hän uskalla tulla reviirillesi siinä, että sinä haluat olla se, joka lohduttaa poikaa iltaisin; että sinä olet se, joka käskee tekemään asioita ja hän kokee olevansa sätkynukke, vaikka haluaisi olla MIES ja perheenpää... Tiedä häntä.



Mutta fakta taitaa olla kuitenkin se, että toista ei voi muuttaa. Sait jo yllä ehdotuksen, että yrittäisit hyväksyä miehen sellaisena, kuin hän on. Onnistuisiko se? Ryhtyisit tavallaan yh:ksi parisuhteessa, ainakin kokeellisesti: et oleta mieheltä enää mitään. Teet kaiken lähtökohtaisesti itse, mitä suinkin pystyt. Elämä voisi olla sujuvampaa (kun ei tarvitse ladata edes odotuksia miehen suuntaan) ja toisaalta, ehkä mies voisi tuntea olonsa sitten sen verran ulkopuoliseksi, että HALUAISI ottaa vastuuta.



Tsemppiä hankalaan tilanteeseen, ja jaksamista! :)

Taulun laitat keittiön seinälle ja piirrät siihen perheen lukujärjestyksen kellonaikoineen. Josko sekin menisi sitten insinöörille jakeluun.

paitsi että mun mies ei suutahtele, ala sättimään jne.

Rasittaa välillä kun aina saa sanoa samoista asioista ei ole oikein oma-aloitteisuutta. Meillä kaksi lasta, itse olen päivätöissä ja mies yksityisyrittäjä. Lapset kun saan ruokittua ja ite syöneeks ja alkaisin siivoomaan jälkiä ni toinen kysyy "lämmitätkö mulle ruuan", harvoin voi syödä just sillon kun se ruoka on valmis.

Minä olen ruvennut tekemään niin, että esim yks ilta olin laittanu pienimmäisen iltapuulle, sanoin että mies laittaa nyt sitten vanhimman, antaa iltapalan, hammaspesut jne, minä siivoilin sillä aikaa paikkoja. En tiiä miksi se oma-aloitteisuus on niin vaikeeta, oletetaan varmaan että äiti tekee kaiken kun ei mukise ja se luonnistuu niin hyvin. Vähän kyllä hirvittää jättää yhdeksi yöksi muksut isälle kun itse lähden vähän tuulettumaan :) mutta elämä opettaa! Tsemppiä!!

auttaa lasten iltapala-hommissa ym niin saa jatkossa hoitaa itse ruokansa, pyykkinsä ym. Ja tosiaan tekisin niin. En mä ole mieheni äiti ja koe velvollisuudeksi passata isoa miestä lapsen ohella.

Taulun laitat keittiön seinälle ja piirrät siihen perheen lukujärjestyksen kellonaikoineen. Josko sekin menisi sitten insinöörille jakeluun.

Meillä on pojalla aika-ajoin käytössä kuvataulu päivän ohjelmasta. Pitäsköhän tehä miehelle oma :D

*reps*

ap