Viime yö mennyt ranttaliksi leirillä, teltta kaadettu,
kukaan ei saanut nukkua lähes koko yönä. Miten alle 11-vuotiaat ovat jo aivan hulluina mesoamassa ja tuhoamassa heti tilaisuuden tullen esim. juuri tällaisella lasten kesäleirillä? Ettekö vanhemmat anna mitään ohjeita lapsillenne, kun lähtevät leirille, vai ovatko aina yhtä holtittomia ? Pitää olla niin pahista, ei tajuta että telttamajoituksessakin on tietty vastuu itsellä. Siellä ollaan kunnolla, koska kaikki kuuluu naapuriin ja nukkumarauha annetaan toisille.
Nämä "pahikset" riekkuivat ylhäällä monta tuntia yli puolen yön telttojen väliä ja lopuksi rikkoivat yhden ison teltan (ei omaansa). No johan se päivä sarasti, ennenkuin oli uusi teltta taas pystyssä eikä kukaan nukkunut ennen sitä. Pienimmät pelkäsivät tilannetta, kun eka yö leirillä, pimeää, teltassa yksin ilman vanhempia ja ympärillä hulluja isompia ilkiöitä, jotka pomppivat telttoja vasten ikään kuin pomppulinnassa. Monet pienet itkivät, muutama oksensi pelosta ja unen vähyydestä eikä tainnut ohjaajiakaan kauheasti naurattaa :(.
Ohjaajat varmaan tekivät mitä voivat, mutta ainut tepsivä keino olisi varmaan soittaa pahismussukoiden vanhemmille ja sanoa: tulkaahan hakemaan riiviökultamussukkanne maitojunalla kotiin, kun eivät osaa käyttäytyä ja tuhoavat yhteistä omaisuutta. Siinähän menisi vanhempien työ- tai lomasuunnitelmat sekaisin...
Kommentit (17)
liian löysä kuri. Kyllä tuollaiset pojankoltiaiset voivat laumana olla vaikeasti hallittavissa, vielä kun ovat väsymyksestä sekopäisiä. Tietysti tilanne olisi pitänyt saada poikki, hyvä jossitella jälkikäteen...
Lapset ovat ehkä enemmänkin näitä materialla lellittyjä pikkuprinssejä, jotka saavat tehdä mitä tahansa kotona, mutta joille uraisillä ja -äideillä ei ole aikaa tarpeeksi.
opettelemassa lerielämää, ja aikuisen pitäisi häntä siinä opettaa. häiriköitä tai ei, miten sitä osaa toimia leirillä jollei ole siellä koskaan ollut? herää kysymys millainen on leirin johto, jos tilanne on tosiaan ollut tuo?
Menossa pojan kanssa leirille huomenna, ei kai vain sama leiri? Leiriin, johon menemme, on kesileirin yhteydessä tämmönen vanhempi-lapsileiri. Järjestetään Sauvossa...
vanhempiensa kanssa. Kyllä se lapsi on aika kiva laittaa leirille, kun itse on paahdettava töitä. Sitä paitsi leirillä on yleensä kivaa, saa nauttia luonnosta, uida, olla ulkona päivät pitkät, on ohjelmaa, hyvää ruokaa, seuraa, oppii huolehtimaan omista tavaroistaan siinä sivussa ym.
Telttailukin on vain sellainen kiva ekstrajippo lapsille, vieressä olisi aivan hyvä, iso majoitusrakennus, jossa hoituvat mm. syömiset ja hygieniatouhut.
Tilanne on kuulemma hoidossa, tiukkaa linjaa vetävät.
Ehkä olisi alunperinkin pitänyt jäädä mamman helmoihin
On ihan sama, mitä vanhemmat kotona sanovat, koska juuri tuonikäisillä on tarve näyttää kavereille, kuinka "rohkeita" he ovat. Leirin ohjaajat ovat olleet selvästi tehtäväänsä kykenemättömiä tai heitä on ollut liian vähän, jos meno on ollut tuollaista.
Olen itse ollut lapsena lukuisilla leireillä, eikä missään ollut mitään tuollaista, koska ohjaajat pitivät kovan kurin.
jos iso teltta rojahtaisi päälle pimeässä yössä, jäisin jättimäisen kangaskasan alle. Kyllä siinä hässäkässä hetki voi mennä, ennenkuin joku löytää oviaukon ja ennenkuin kaikki saadaan ulos.
Sitäpaitsi ennen sitä teltan sortumista on voinut hyvinkin jatkua jo jonkin aikaa isompien taholta teltan ulkopuolelta jos jonkinmoinen kummittelu ja pelottelu...
Sitäpaitsi ennen sitä teltan sortumista on voinut hyvinkin jatkua jo jonkin aikaa isompien taholta teltan ulkopuolelta jos jonkinmoinen kummittelu ja pelottelu...
Nukkumassa sikeästi sisällä rakennuksessa vai?
opettelemassa lerielämää, ja aikuisen pitäisi häntä siinä opettaa. häiriköitä tai ei, miten sitä osaa toimia leirillä jollei ole siellä koskaan ollut? herää kysymys millainen on leirin johto, jos tilanne on tosiaan ollut tuo?
Et voi olla tosissasi? Täytyykö jonkun lapselle oikeasti opettaa, että telttojen päälle ei hypitä, niitä ei kaadeta, riehuta ja huudeta yöllä? Itse lähtisin siitä, että em. tekemiset ovat käytöstapojen puutetta, ja käytöstapojen opettaminen on kyllä jonkun muun kuin leiriohjaajan vastuulla!
(omilta vanhemmilta) jos noin olisi käyttäytynyt leirillä. Kenellekään ei tosiaan olisi tullut mieleenkään käyttäytyä noin, koska silloin lapsilla oli vielä jonkinnäköistä itsekunnioitusta sekä kunnioitusta vanhempaa väkeä kohtaan. Tajuttiin myös, että jos on jotain kivaa luvassa, ei parane pilata omia mahdollisuuksiaan osallistua, koska sen oikeuden voi menettää. Lapset eivät enää ymmärrä syy-seuraus suhteita, joka on erittäin surullista.
opettelemassa lerielämää, ja aikuisen pitäisi häntä siinä opettaa. häiriköitä tai ei, miten sitä osaa toimia leirillä jollei ole siellä koskaan ollut? herää kysymys millainen on leirin johto, jos tilanne on tosiaan ollut tuo?
niin kyllä normaali 11 v. tietää ettei telttoja kaadeta tai niiden päälle hypitä. Jos ei sitä tajua niin on idiootti.
Vai oliko tämä niitä halpoja leirejä, joissa 15v teinit on ne "aikuiset", jotka saavat päiväpalkkaa 5 e, koska aikuisille ei haluta maksaa?