Lue keskustelun säännöt.
Murrosikäinen kotona
04.06.2011 |
Jostain nurkan takaa on suhteellisen tyynen koululaisen tilalle tullut kipakka teini. Niin, erittäin kipakka.
Miten te reagoitte siihen, kun teini HUUTAA ärtymyksensä ja kommenttinsa. Pulssi nousee tuossa tilanteessa helposti sataan aikuisella. Siksi olisi hyvä löytää toimintatapa, ettei homma mene kilpalauluksi.
Jos murkku "vain" huutaa, voisiko tämän jättää huomiotta kuten uhmaikäisen? Vai pitääkö tuosta määrätä joku rangaistus? Tai pitääkö kodin olla se paikka, jossa lapset saavat ilmaista kaikki tunteensa, vaikka sitten huutamalla? Mutta mitä jos ei pysty olemaan itse vastaamatta "samalla mitalla" tai ainakin jälkikäteen nurisematta?
Kommentit (27)
huutamisesta itsestään ei rangaistusta tule (ellei jostain syystä alkaisi huutaa tyyliin tuntia putkeen ilman taukoa), mutta jos kielenkäyttö muuttuu törkeäksi, tai esittää sellaisia kommentteja vanhempia tai sisaruksiaan kohtaan, joihin muutenkin puuttuisin, niin niistä rangaistaan.
Siitä tunnemyrskystä pitää vain jotenkin osata pysyä erillään, mutta samalla läsnä. Jos vain kykenen, niin kilpahuutoon en mene mukaan, ja jälkeenpäin kun ovet on paiskottu ja rauhoituttu, yritän puhua vähän tilanteesta. Joskus paremmalla ja joskus huonommalla menestyksellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eihän noihin huutavan murkun tilanteisiin ole mitään yksiselitteistä toimintamallia. Tilanne ja tapa ratkaisee paljon, samaten mm. oma mielentila. Joskus jaksaa olla kovin kärsivällinen, joskus siihen ei pysty. Ei siitä kannata tehdä turhan isoa ongelmaa, ihmisiähän me vain olemme. Jos keskusteluyhteys ja läheisyys vain suinkin säilyy, niin kaikenlaisesta selvitään yhdessä. Kannattaa vain yrittää mahdollisuuksien mukaan itse pysyä "fiksuna, rauhallisena aikuisena". Tsemppiä!
t. nro 2
p.s. Minkä ikäinen kipakka teini on?
viisaista neuvoista!
Mukava kuulla kohtalotovereitten kommentteja ja kokemuksia.
Ap
meillä kuulen välillä huutoa ja kiroilua. Noin puolen tunnin päästä kaikki on taas ok.
Joskus ei meinais millään jaksaa sitä....
mutta meillä ei ole koskaan saanut huutaa päin näköä (pikkutaaperot asia erikseen) mitään, oli mukana kirosanoja tai ei. En ole hyväksynyt silmille hyppimistä ja nimittelyä, enkä ole tehnyt sitä itsekään lapsille päin. Inhoan huutamista, en pidä sitä temperamenttisten ihmisten oikeutena, vaan rasittavana pidäkkeettömyytenä.
En tiedä onko muksuilla ollut joskus pää räjähtää elämäntapamme takia, mutta en ole ainakaan pannut merkille patoutumia. Minusta he ovat lähinnä hyviä puhumaan ja hyviä sanankäyttäjiä. Ehkä siinä on ollut pakko kehittyä, että saa asiansa ulos ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
viisaista neuvoista! Mukava kuulla kohtalotovereitten kommentteja ja kokemuksia. Ap
Joskus on kyllä itsellä erittäin ahdistunut olo oikein kunnon teiniraivarin jälkeen. Silloin tuntee kyllä itsensä joskus todella voimattomaksi, kun on konstit vähissä. Sitten tunnin päästä teini tulee ulos huoneestaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut!
t. nro 2
mutta meillä ei ole koskaan saanut huutaa päin näköä (pikkutaaperot asia erikseen) mitään, oli mukana kirosanoja tai ei. En ole hyväksynyt silmille hyppimistä ja nimittelyä, enkä ole tehnyt sitä itsekään lapsille päin. Inhoan huutamista, en pidä sitä temperamenttisten ihmisten oikeutena, vaan rasittavana pidäkkeettömyytenä. En tiedä onko muksuilla ollut joskus pää räjähtää elämäntapamme takia, mutta en ole ainakaan pannut merkille patoutumia. Minusta he ovat lähinnä hyviä puhumaan ja hyviä sanankäyttäjiä. Ehkä siinä on ollut pakko kehittyä, että saa asiansa ulos ;)
Omalla teinilläni on aina ollut vaikeuksia itsehillinnän kanssa ja vaikka vuodet ovat tuoneet mukanaan hurjasti kehitystä, opettelua on eedlleen. Hän itse kokee joutuvansa hillitsemään temperamenttista luonnettaan koko päivän koulussa, siksi se on sitten joskus kotona ylivoimaisen vaikeaa. Onneksi ajan myötä raivarit ovat vähentyneet, joten kehitystä tapahtuu. Meillä on kyllä tiukka kuri monessakin mielessä (on kotitöitäkin! hyi meitä orjapiiskureita!), on kotiintuloajat ja säännöt millä pelataan, jos vielä vetäisin liian tiukkaa linjaa noiden huutamisten kanssa (jotka ovat kuitenkin huomattavasti pienempi paha kuin moni muua asia), voisi olla melko ahdistunut teini talossa!
t. nro 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on ihan puhtaasti oman kodin perintöä. Olen itse kasvanut samanlaisten vanhempien huomassa enkä yksinkertaisesti osaa edes huutaa tai toimia toisin. Sisaruksistani vain pikkusiskoni tuittuilee omille lapsilleen, muut olemme samanlaisia viilipyttyjä seuraavalle sukupolvelle.
on ihan puhtaasti oman kodin perintöä. Olen itse kasvanut samanlaisten vanhempien huomassa enkä yksinkertaisesti osaa edes huutaa tai toimia toisin. Sisaruksistani vain pikkusiskoni tuittuilee omille lapsilleen, muut olemme samanlaisia viilipyttyjä seuraavalle sukupolvelle.
Itse olen temperamenttinen, murkun isä on ollut teini-iässä erittäin vaikea, vaikka aikuisiällä rauhallinen onkin. Ei kai tuollaisista geeneistä rauhallista lasta saada aikaan? :)
t. kakkonen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaikki on kiinni geeneistä :) Siinä tapauksessa lapseni ovat perineet geenejä vain minulta, kun isänsä (ex-mies) sukulaisineen oli yhtä tulta ja tappuraa!
Seiska
Kun sitten täytin 18, olin luisua tosi pohjalle, kun halusin kostaa kaiken.
Onneksi sitten tulin raskaaksi ja lapsen takia oli pakko kasvaa ja järkiintyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaikki on kiinni geeneistä :) Siinä tapauksessa lapseni ovat perineet geenejä vain minulta, kun isänsä (ex-mies) sukulaisineen oli yhtä tulta ja tappuraa! Seiska
t. kakkonen, biologi ja geneetikko
Kun sitten täytin 18, olin luisua tosi pohjalle, kun halusin kostaa kaiken. Onneksi sitten tulin raskaaksi ja lapsen takia oli pakko kasvaa ja järkiintyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei koululaiset nuoremmatkaan saa huutaa tai nimitellä muita.
Jos kiihtyessä ääni nousee, olkoon, mutta sellaista aiheetonta räyhäämistä en hyväksy. Kuten aiemmin kirjoittanut, minäkään en ole asiaton.
Minusta outo, kun täällä pidetään itsestään selvänä, että teini-ikään kuuluu kotona huutaminen ja vanhempien asiaton kohtelu. Todellakaan, vaikka en viilipytty ole, niin ei kukaan omassakaan lapsuudenkodissani olisi voinut kuvitella kiroilevansa ja huutavansa kotona.
Tunteita on ja jos v*uttaa, niin omassa huoneessa saa huutaa ja mököttää, mutta muita ei loukata.
mutta meillä ei ole koskaan saanut huutaa päin näköä (pikkutaaperot asia erikseen) mitään, oli mukana kirosanoja tai ei. En ole hyväksynyt silmille hyppimistä ja nimittelyä, enkä ole tehnyt sitä itsekään lapsille päin. Inhoan huutamista, en pidä sitä temperamenttisten ihmisten oikeutena, vaan rasittavana pidäkkeettömyytenä.
En tiedä onko muksuilla ollut joskus pää räjähtää elämäntapamme takia, mutta en ole ainakaan pannut merkille patoutumia. Minusta he ovat lähinnä hyviä puhumaan ja hyviä sanankäyttäjiä. Ehkä siinä on ollut pakko kehittyä, että saa asiansa ulos ;)
sen, että kotona ei saanut näyttää tunteita.
Huutaminen on se pienempi paha, vaikkei kauhean mukavaa olekaan. Meidän aikuisten kait sitten kuuluu kestää vähän epämiellyttävää isompienkin lasten osalta. Olla sellaisia tukimuuria.
Voi myös miettiä tuota "miksi aikuiset saavat suuttua, mutta lapset eivät?" Aikuiset saavat huutaa lapselle, mutta lapset eivät saa huutaa vanhemmilleen? Tuossahan vaaditaan vielä keskenkasvuisilta jotain, mihin ei itse pystytä.
Yläasteelle meno, uusi koulu, uudet kaverit ja uudet asiat sekoittavat varmaan monen kiivaimmassa kasvussa olevan lapsen mieltä. Ehkäpä seuraava lukukausi rauhoittaa, tai ainakin sitten sitä seuraava..
Mutta pidetään mielessä, että kunhan tuo keskusteluyhteys säilyy, kaikki järjestyy.
Ap
Minusta lapsilla ja itsellänikin on koko tunteiden repertuaai ilman sitä, että ne ilmoitetaan nupit kaakossa :O
Minusta lapsilla ja itsellänikin on koko tunteiden repertuaai ilman sitä, että ne ilmoitetaan nupit kaakossa :O
mutta ei siitä rankaista pidä, silloin, kun ei vahingoita ketään. Näin sanoi ihan ammatti-ihminen, kun lapsen raivoamisesta häneltä kyselin.
pelkän huutamisen päästän ulos toisesta korvasta, annan murkun rauhoittua ja sitten jutellaan, miten inhottavaa se huutaminen on. Jos huutamiseen liittyy jotakin muuta ei-toivottuakäytöstä, kuten sisarusten haukkumista/kiusaamista tai äidin törkeää nimittelyä, voi seurauksena (tilanteen mukaan) olla jonkun kivan jutun menetys, tietokonekielto, kännykkätakavarikko tms. Seuraamusten antaminen on ollut tapauskohtaista. jos murkku raivokohtaksen tuoksinassa nimittelee äitiä ja tilanteen rauhoituttua tulee juttelemaan ja on selvästi pahoillaan, annan asian olla. Murkun kanssa on vähän sama kuin uhmaikäisen, liika rankaiseminen vai lisää uhmaa. Jossainhan sen omissa hormonihuuruissaan ja herkässä mielentilassaan ahdistuvan murkkuikäisen täytyy saada purkaa painietaan! Olen pyrkinyt kuitenkin siihen, että huutava lapsi menee omaan huoneeseensa puhisemaan, samaten yritän itse olla hiiltymättä.
Oma murkku on erittäin sanavalmis ja pohdiskeleva tyttö, ja rauhallisesti keskutellessamme on ihmetellyt joskus mm. sitä, että miksi hän ei saisi suuttua ja saada raivareita, kun aikuisetkin joskus niitä saa.