Välillä tuntuu että oisin onnellisempi jos en olisi niin paljon missään

vuorovaikutuksessa muiden kanssa, omassa pikku kuplassa vaan...



esim.

- luen täällä juttuja, tulen vaan ärtyneeksi tai kiukkuiseksi kun osa tajuaa asiat niin väärin, tai järkyttyneeksi siitä miten ihmiset on niin kylmiä ja kovia. Mietin vaan sitten puistossa ja kerhoissa onko nuokin ihmiset sisimmässään jotain mieltä mitä täällä saa lukea, vaikka naaman edessä eivä tkehtaakaan suoraan sanoa.



- kerhoissa ja puistoissa jne. tulee juteltua ja esim. olen ollut ihan tyytyväinen palkkaani ja koulutukseeni. No sitten tajuan miten koulutettuja muut äidit on ja miten hyvät palkat niillä monilla on, ja alkaa tuntua että olenkin ihan luuseri, ja mun ei edes pitäisi asua täällä tai pitäisi asua jossain huonommassa asunnossa...



- samoin kuulen kerhoissa esim. että monet on saaneet toivomansa pv-kotipaikan lähistöltä, ja me ei olla saatu, ja tietty se harmittaa ja ihmettelen miksi ne sai ja me ei kun en keksi mitään syytä (muuta kun että osa ilmeisesti tuntee pv-kodin johtajan tms.)... en jotenkin osaa iloita siitä että hyvä kun edes joku paikka löytyi meillekin, vaikka muuten kai olisin ollut ihan että no ok sitten



- samoin lastenkasvatus: olisin ihan tyytyväinen meidän perheen tapoihinh olla ja toimia, mutta kun juttelen muiden äitien kanssa ja luen täältä, niin tuntuu että olen ihan huono äiti



- ja uutiset yleisesti: parempi olisi kun ei seuraisi politiikkaa ja maailmantaloutta jne. yhtään, ei niistä tule kuin ahdistuntu olo kun luo epävarmuutta tulevaisuudelle, parempi kun olisi vaan, niihin asioihin kun ei voi paljon vaikuttaa