Onko 30-vuotias lapseton sinkku mielestäsi säälittävä?

kolmekymppinen on vielä suht nuori. Mutta 35-vuotias on jo eri juttu, mikäli siis itse tahtoisi perheen eikä ole miestä löytänyt. Jos omasta tahdostaan on sinkku niin ei siinä mitään säälittävää ole. Jos elämä on biletystä teinimeiningillä, niin sitten se on kyllä säälittävää. Tunnen yhden neljääkymppiä lähenevän sinkkunaisen joka matkustelee ja osaa ottaa oman tilanteesta sarkastisen hyväntuulisesti, en näe häntä ollenkaan säälittävänä vaan elämästä nauttivana ihmisenä. Joka kylläkin miehen rinnalleen haluaisi, mutta kun sitä ei löydy, osaa olla yksinkin onnellinen. Pari 35-vuotiasta ikisinkkua tunnen myös, ketkä elävät kuin 18-vuotiaat ja se kyllä valitettavasti näyttää säälittävältä, puhuvat että kuinka ihanaa nauttia elämästä ilman rajoitteita mutta joskus haluavat kyllä perheen. Hmm.. koskakohan..?

Mutta minusta on säälittävää, jos 30-v. ei koe olevansa aikuinen vaan vielä nuori tms.



Ystävä/sukulaispiiriini kuuluu +/- 40-v. sinkkuja jotka eivät ole löytäneet "sitä oikeaa" kenen kanssa perustaa perhe, vaikka ehkä ovat aiemmin olleet vuosia avoliitossa tms. Olen ehkä hiukan surullinen näiden sinkkunaisten puolesta, mutta en todellakaan koskaan sääli heitä.

SIksi, että parisuhde ja vanhemmuus eivät ole mielestäni elämän ainoat päämäärät.

"Sinä saatat olla naimisissa ja äitikin vielä, mutta säälittävä voi olla muillakin tavoin. Niin kuin vaikka siten, että pitää säälittävinä niitä, jotka eivät elä sinun asettamiesi normien mukaan. Naimisiin pitää jokaisen ihmisen mennä, koska sinäkin olet niin tehnyt. Lapsia pitää hankkia, vaikka niitä ei haluaisikaan.

Ja hyvänen aika, ainakin yksi vakava seurustelusuhde pitää olla kolmeenkymppiin mennessä plakkarissa, koska ihmissuhteet ovat kuin pelimerkkejä, joiden avulla määritellään ihmisen mitta."



Osuiko arkaan paikkaan? Jos ap kysyy mielipiteitä, niin mielipiteen hän varmaan myös haluaa kuulla...vaikka se olisi jonkun toisen mielipiteestä poikkeava.

Olin itsekin sellainen. Nyt 43v. 4 lapsen äiti ja aviossa

Olin itsekin 30-vuotiaana hetken sinkku ennenkuin löysin nykyisen mieheni, ja teimme lapsen kun olimme 35.



40-vuotiaskaan sinkku ei ole säälittävä, vaikka bailaiskin. Kaikki ei tosiaan löydä sopivaa puoliskoa, saatikka tehdä lapsia. Se on sitten eri asia, elääkö niinkuin aikuinen vai ikiteini...

katkeroitunut sen takia, ettei ole koskaan seurustellut, ei ole lapsiakaan tietty. On katelliinen heille, joilla on nämä asiat, yrittää tuhota jen. Jep, puhun mun työkaverista.

Osuiko arkaan paikkaan? Jos ap kysyy mielipiteitä, niin mielipiteen hän varmaan myös haluaa kuulla...vaikka se olisi jonkun toisen mielipiteestä poikkeava.

Ei osunut, koska en kuulu tai ole koskaan kuulunutkaan tähän ihmisryhmään, jonka luokittelet säälittäväksi.

Älä esitä tyhmää, aikuinen nainen. Tiesit ihan tarkkaan, kuinka ladatun kommentin heitit ilmoille. Jos sosiaalinen kanssakäyminen ei ole uusi asia, niin tiesit myös senkin, että raflaavat mielipiteet saavat myös vastaväitteitä.

Tässä kysyttiin mielipidettä asiaan, johon minulla mielipide on ja sen kerroin. Sinä närkästyit mielipiteestäni (jota siis kysyttiin..) ja kommentoit:



"Sinä saatat olla naimisissa ja äitikin vielä, mutta säälittävä voi olla muillakin tavoin. Niin kuin vaikka siten, että pitää säälittävinä niitä, jotka eivät elä sinun asettamiesi normien mukaan. Naimisiin pitää jokaisen ihmisen mennä, koska sinäkin olet niin tehnyt. Lapsia pitää hankkia, vaikka niitä ei haluaisikaan.

Ja hyvänen aika, ainakin yksi vakava seurustelusuhde pitää olla kolmeenkymppiin mennessä plakkarissa, koska ihmissuhteet ovat kuin pelimerkkejä, joiden avulla määritellään ihmisen mitta."



Vastaväitteitä kai ap ei kaivannut, vaan niitä MIELIPITEITÄ. Miksi kävisin kanssasi kinaamaan tai jakelemaan vastaväitteitä? Tässähän ei ole oikeaa tai väärää, vaan niitä jokaisen omia MIELIPITEITÄ.



Onnea vain lapsettomaan säälittävään sinkkuelämääsi, BUAHAHAHA! XDDDD

Ole, toki ihminen voi olla onnellinen ja elää merkityksellisen elämän ilman perhettäkin.

Mutta, yleisesti tuntuu että länsimaalaiset eivät ajattele järjellä vaan haluavat lähinnä nauttia vapaudesta niin kauan kuin mahdollista. Lapsen saanti voikin olla fyysisesti vaikeaa sitten kun on sinkkuillut 35-vuotiaaksi ja herää huomaamaan että nyt pitäis se mies löytää ja perhe perustaa!

Paras ystäväni on sellainen. On ollut joitain pitkiä parisuhteita, mutta kun asiat eivät ole enää toimineet, niin on osannut irroittautua niistä (sen sijaan, että yrittäisi esim. "parantaa" suhdetta tekemälllä lapsen...). Hyvässä duunissa, pääsee matkustelemaan ja oikeasti vaikuttamaan asioihin omalla alallaan. Bilettää silloin tällöin, mutta ei tosiaan elä juhlimista varten. On aikaa, mielenkiintoa ja rahaa tehdä mielenkiintoisia asioita, käy teattereissa, konserteissa, matkoilla, tutustuu paljon uusiin ihmisiin ystäviensä ja työn puolesta. Ihana nainen, jossa ei ole mitään säälittävää!



Itse yh:na (jee...) kuuntelen kadehtien hänen tarinoitaan; jotka osaa kertoa kuitenkin sillain neutraalisti eikä yritä leuhkia tms.



Mä vaan jännityksellä odotan, koska tulee kohdalle se mies, joka tämän naisen omakseen saa. ?

mutta en ole kyllä perheellisenä yhtään kateellinenkaan. Joko voi olla sinkku omasta tahdostaan, toinen pakon sanelemana. Kukin tavallaan

Saa nauttia elämästä, sinkkuudestaan, matkustelusta, kavereista jne.



t. 34v. kahden lapsen äiti, joka on onnellisesti naimisissa ja nauttii elämästään näin, mutta aina joskus kaiholla muistelee vapautta

En sanoisi säälittävä, se on hirveän kuuloinen sana. Mutta saattaisin silti ihan hiukan sääliä, että hän ei ole löytänyt onnea tällä elämänalueella. Toki voi olla onnellinen monista muistakin asioista, ei perhe ole ainoa onni.

Tavoiteltava olomuoto. Onneksi olkoon, jos olet siihen päässyt. Suomessa tehdään lapsia ja mennään naimisiin, kun kaikki muutkin niin tekee.

lapsettomuuteen ja sinkkuuteen voi olla syitä, jotka ei minulle kuulu ja toisaalta, miksi kaikkien pitäisi elää niinkuin mun? Voi ihminen olla onnellinen sinkkunakin ja ilman lapsia. Ei kaikki voi saada kaikkea ja ei kaikki voi haluta samoja asioita.

Itse olin vannoutunut lapseton ikisinkku kolmekymmentä kun täytin.. Nyt olen 34, onnellisessa avoliitossa ja kaksi lasta... :) Ja luultavimmin ihan yhtä onnellinen, enkä todellakaan säälittävä, olisin kuin nyt tässä tilanteessa vaikka tätä kaikkea nyt ei olisi sattunut tapahtumaankaan :)

Toivottavasti mulle ei käy kuten sulle. ;)

Itse menin naimisiin 30-vuotiaana ja sain esikoiseni 31-vuotiaana.



Minulle tuo ajoitus oli paras mahdollinen :)

Jollekin toiselle saattaa paremmin sopia toisenlainen ajoitus.

"Onnea vain lapsettomaan säälittävään sinkkuelämääsi, BUAHAHAHA! XDDDD"

Pakko kommentoida, kun tämä on niin uskomatonta! Täällä ollaan selvästi vain kateellisia sinkuille! Itse en ainakaan kaipaa huutavia lapsia, vaipanvaihtoa, muiden jälkien siivoamista tai kulissiavioliittoa, jossa seksielämä omassa makkarissa on täysin hiipunut. Nautin täysin olostani 30-v sinkkuna, vaikka vientiä kyllä riittäisi!

On se vähän. Ei s eyksinäisen ihmisen elämä nyt niin kauhean kivaa ole.