Lue keskustelun säännöt.
Petyin ystäviini...
16.05.2011 |
Minulla on ollut reilun vuoden sisällä paljon muutoksia elämässäni. Menin naimisiin, valmistuin ammattiin ja sain vauvan. Ystäväni valmistuivat ammattiin jo vuotta ennen minua, ja kävin jokaisen juhlissa, hankin heille lahjat jne.
Kun he ovat tarvinneet elämässä auttajaa ja kuuntelijaa, olen ollut käytettävissä. Mutta mitä saan takaisin, menin naimisiin, mutta edes kaasoksi pyytämäni ystävä ei osallistunut hääjärjestelyihin millään tavalla, puhumattakaan kenestäkään muusta. Erikseen piti pyytää ystäviä järjestämään jotain ohjelmaa, he ovat kuitenkin olleet tärkeä osa elämääni ennen hääpäivää ja kuuluvat olennaisesti elämääni joten halusin että he häissäkin jotenkin esim. muistelevat menneitä tms niinkuin tapana on. He järjestivät yhden hääleikin, pyytämättä olisivat tuskin tehneet sitäkään.
Kun itse valmistuin ammattiin, minua ei muistettu millään tavalla. En odottanutkaan lahjaa enkä siitä loukkaannu etten saanut jotain rahallisesti arvokasta, mutta olisi ollut mukava että valmistumiseni olisi jotenkin huomioitu, niinkuin minäkin huomioin sen heidän kohdallaan. Sain vauvan, mutta kukaan ystävistäni ei ole käynyt katsomassa, toki on facebookissa kommentoitu että olisi kiva joskus tulla! Niinpä, joskus...
Aina kuulee näitä lausahduksia että jos ystävä ei pysy tukenasi silloin kun eniten häntä tarvitset ei hän koskaan ole ystävä ollutkaan. Todella lohduttavaa, olen ilman ystäviä kun niitä eniten kaipaisin ja ilmeisesti olen sitten ollut aina tähänkin asti. Kaipaisin oikeita ystäviä, ihmisiä, en virtuaaliystäviä facebookissa, jotka ehkä tykkäävät kuvastani mutta eivät tykkää minun seurastani oikeasti... :(
Kommentit (11)
on paljon ihmisillä.
Oletan jotenkin, että he eivät tiedä, että tarvitsisit nyt tukea, kun sullahan on mies, vauva jne eli kaikki kohdillaan. Ehkä odottavat sinulta kutsua tulla kylään ja katsomaan sinun pikkuistasi.
Ystävilläsi ei taida olla vielä lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaikista näistä, että ehkä odottivat aloitetta myös sinulta?
Itse esimerkiksi en ole systemaattisesti antanut valmistumislahjaa kaikille, vaan vain niille, jotka järjestävät juhlat.
Vauvaperheeseen en uskaltaisi tuppautua ilman kutsua myöskään - jotkut eivät edes halua vieraita tyyliin ensimmäiseen kuukauteen lähisukua lukuunottamatta.
Kaasonakin toivon, että morsian itse kysyisi, voitko hoitaa juontamisen, sopisiko askartelu joku ilta jne. Nyt kun olen ollut useamman kerran kaasona, osaan jo itsekin kysellä morsiamelta, onko nämä ja nämä asiat hoidossa vai hoidanko minä. Ohjelmaakaan kun kaikki eivät halua, on mielestäni juurikin hyvä vihjata, että toivoo kaason järjestävän jotain yllätysohjelmaa.
Tietysti ikävää, jos kaikesta vuorovaikutuksesta ystävien kanssa tulee se vaikutelma, että heitä ei kiinnosta, mutta joskus taustalla voi olla ihan noita yllämainittuja syitä.
Ja olen yrittänyt kysyä että milloin sopisi, minulle kun sopii melkein milloin vain kun olen vauvan kanssa kotona. Heillä taas on työnsä ja opiskelunsa ja jos yritän ehdottaa että tule tänään käymään aina heillä on muuta menoa. Ja lupaavat ilmoittaa kun ovat vapaalla koska tietävät ettei minulla juuri ohjelmaa ole, mutta ei heistä kuitenkaan kuulu. Minustakin alkaa tuntua että olen heille liian tylsää seuraa, eihän minulle tapahdu enää mitään heidän mielestään ihmeellistä. Elämäni kohokohtia ovat päiväunet ja vauvan ensimmäiset hymyt...
Ja oikein arvasit, heillä ei ole vielä lapsia joten kun he puhuvat siitä miten reissaavat viikonloppuisin ja varaavat ulkomaanmatkoja ja pokaavat miehiä, tuntuu minusta että oma elämäni on nykyisin niin latteaa ettei siitä kehtaa heille edes puhua..
Ehkä niitä ystäviä joskus löytyy uusia, olen vain niin maassa kun olen aina pitänyt ystäviä pysyvinä ihmissuhteina, olemme yhdessä leikillämme haaveilleet miten pyydämme toisiamme lastemme kummeiksi ym ym, mutta nyt minut on kuitenkin jätetty yksin.. Siksi tuntuu suurelta kynnykseltä alkaa alusta saakka hankkimaan kokonaan uusi ystäväpiiri, ja mietin mitä teen sellaisilla hyvänpäiväntutuilla joille en kuitenkaan pysty luottamuksella kertomaan omia arjen ongelmia. Ja kuinka voin luottaa siihen että joku vielä oikeasti haluaa olla ystäväni, kun pitkäaikaiset ystäväni ovat häipyneet kuvioista..
mutta en oo olettanutkaan että ne olis enää kiinnostunu mun elämästä koska on niin eri elämäntilanne nykyään. Tietysti se on harmi, mut ymmärrän niitä et niil on muut kuviot. Ja itse oon onneks saanu sellaisiakin ystäviä jotka jakaa ilot ja surut, ja sitten niitä uusia äitiystäviä on tullu mukaan jotka jakaa vauvakuulumiset.
Mut elämä on.. Ymmärrän et oot pettyny ystäviisi, niin mäkin olin aluksi, kunnes tajusin miten erilaisia on meidän elämät nyt. Toivottavasti saat uusia oikeita ystäviä, jotka jakaa saman elämäntilanteen kuin sulla on.
kun esikoisen sain, ja näin jälkikäteen ajateltuna se oli niin kovin ymmärrettävää ja jopa normaalia, ettei kavereitani kiinnostanut minun elämä juurikaan. Mutta tilanne on kyllä muuttunut, olen lasten myötä saanut uusiakin kavereita ja vanhatkin ovat perustaneet perheitä ja sitä myöten vanhat ystävyytemme ovat taas päivittyneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaikista näistä, että ehkä odottivat aloitetta myös sinulta?
Itse esimerkiksi en ole systemaattisesti antanut valmistumislahjaa kaikille, vaan vain niille, jotka järjestävät juhlat.
varmasti sekin. Myönnän että olen myös huono pyytämään apua jos en ole varma että toiset sen mielellään tekevät. Ja jos pyydän kerran että pääsisitkö tänä iltana jeesaamaan ja ystävä vastaa että tänään ei onnistu, sopisiko joku toinen ilta, jään odottamaan että hän ilmoittaa milloin sopisi. Koska tiedän, että harva kehtaa oikeasti sanoa jos ei kiinnosta, vaan keksii mielummin tekosyyn. En tiedä onko näin ollut ystävieni kohdalla mutta ei tunnu kivalta jatkuvasti kysellä sopivaa aikaa, sillä en halua että kukaan kuitenkaan vasten tahtoaan käyttää aikaa minun asioihini..
Minäkään en järjestänyt juhlia mutta valmistumiseni oli tiedossa ja olisi ollut mukava saada vaikka kortti tms., kun sain urakkani päätökseen, ja vasta vuosi sitten olin ollut juhlimassa heitä samanlaisesta urakasta..
(Kylläpä tulee marisija olo, mutta täytyy tämä pettymys nyt purkaa täällä)
ja katso peiliin. Oletko todellinen ystävä, jos huomioit toisia, jotta vastavuoroisesti sinuakin huomioidaan? Onko se aitoa ystävyyttä? Näytellään omilla vuoroilla huomioimista, lahjat ja kortit kohdallaan.
Todellisten ystävien kohdalla et laske mitä olet antanut. Jos annat vapaaehtoisesti siksi, että haluat, niin tee niin. Mutta silloin ei sydämesi jää odottamaan maksua. Silloin et tunne tyhjyyttä siitä, että olet saanut antaa.
On ehkä ihan hyvä huomata, että ystäväpiirisi onkin harhaa. Aina voi aloittaa alusta. Aloittaa aitona omana itsenään. Anna ystävyytesi ilmaiseksi, anna sen verran kuin voit vapaaehtoisesti ilman kiitoksia ja vastalahjoja antaa. Silloin olet ainakin rehellinen. Jos sinusta tuntuu, ettet sitten halua olla ystävä kenenkään kanssa, niin sekin on sentään aitoa. Saathan olla erakkokin.
Elämään kuuluu myös luopumisia. Kun siirryt elämänvaiheesta toiseen, jäävät osa ihmissuhteista taakse. Läheisetkin suhteet voivat raueta. Ihmiset muuttuvat ja yhdistävät asiat voivat muuttaa merkitystään.
Se voi kirpaista, mutta tuskin se antaa aiheen pettyä ihmisiin. Se vain kertoo, että olet latonut ystäviesi harteille odotuksia, joita he eivät täyttäneetkään. Se ei ole heidän tehtävänsä. He asettavat itse omat tavoitteensa ystävyytenne suhteen ja sinä voit saada heiltä vain sen, mitä he ovat valmiita taas itse vapaaehtoisesti ja vastalahjoitta antamaan. Sellaista on ystävyys.
Ystävä, jonka kanssa antaminen ja saaminen ovat vastavuoroista on aarre. Samalla luokalla opiskelu tai työkaveruus tai naapuruus ei tee ystävyksiä, mutta heidän joukostaan voi sellaisen löytää - jos hyvä tuuri käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joilta saat tukea äitiyteen ja voit puhua vauvasi kehityksestä ja äitiydestä vapaasti ilman, että koet, että ketään ei kiinnosta. Äitiystävien ei tarvitse olla muuten samanhenkisiä eikä sellaisiakaan, joista tulisi tosiystäviä, vaan ihan yhteinen elämäntilanne yhdistää. Käy siis vauvakerhossa, puistossa, avoimessa päiväkodissa tai missä nyt voisit löytää äitikaverin, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia esim. kerran viikossa vuorotellen toistenne luona tai sitten esim. puistossa.
Pidä nämä lapsettomat ystäväsi sellaisina aikuiskavereina, joille et pura mieltäsi vauvastasi tai äitiydestäsi, koska tiedät, että he eivät voi ymmärtää. Sen sijaan pyydä heitä (yhtä tai useampaa) luoksesi esim. leffailtaan, jolloin miehesi vastaa enemmän vauvan hoidosta, ystäväsi saavat "turvallisesti" tutustua vauvaasi mutta eivät joudu vetäistyksi yllättäen vauvamaailmaan, sinä saat "vapaaillan" (miten nyt onnistuukaan imetyksen puitteissa), voit jutella ystäviesi kanssa, teette yhdessä jotain iltapalaa ja katsotte jonkin leffan. Hiukan keskustelua mutta ei liikaa, jotta kukaan voisi tuntea oloansa ulkopuoliseksi. Näin ylläpidät ystävyyssuhteitasi mutta et pakota kavereitasi puhumaan aiheista, jotka eivät heitä kiinnosta. Toisaalta kuitenkin annat heille mahdollisuuden tutustua vauvaasi.
Voisit myös järjestää lounas- tai kahvilatapaamisia niin, että näette jossakin kahvilassa tunnin verran, syötte lounaan tai nautitte kahvin, vauva on siinä mukana ja juttelette hetken. Kiva piristys päivään mutta ei liian uuvuttava kokemus kenellekään. Pyydä aina yhtä ystävää kerrallaan näihin tapaamisiin, niin ehditte vaihtaa kuulumisia. Näin osoitat ystävillesi, että vauvasta huolimatta kykenet liikkumaan normaalisti kaupungilla ja tapaamaan ystäviäsi.
Älä vaadi ystäviltäsi nyt liikaa. Taustalla voi olla jopa hiukan kateutta, kun elämäsi on löytänyt noin yllättäen uuden suunnan. On silti hyvä osoittaa heille, että heidänkin asiansa kiinnostavat ja tarjota heille mahdollisuus osoittaa kiinnostuksensa sinun elämääsi kohtaan. Joudut vain tekemään sen nyt heidän ehdoillaan. Ehkä hiljalleen siitä voi syntyä vastavuoroisuutta - viimeistään silloin, kun hekin alkavat perustaa perheitä.
Jos yhdelle ystävällesi ei sovi jokin tapaaminen, kysy seuraavaa. Ole aktiivinen, vaikka koetkin ehkä liikaa tuputtavasi seuraasi. Huomaat kyllä, milloin toista ei yhtään kiinnosta. Eri elämäntilanteet erottavat kyllä ystäviä, mutta onneksi nämä ovat yleensä vain väliaikaisia juttuja.
Niin, ja minäkään en ole ostanut valmistujaislahjaa, jos ei ole ollut juhliakaan. Tosin vauvoja olen mennyt katsomaan jo sairaalaan pienen paketin kanssa. Meitä ystäviäkin on niin monenlaisia. Toisaalta minun äidiksi tulleet ystäväni ovat aktiivisesti soittaneet ja kertoneet, milloin voi tulla katsomaan. Kaikki eivät ole päässeet, mutta mahdollisuus on ainakin tarjottu.
ystävätkin vähän vaihtuu. EI ne tosiystävät kokonaan katoa, mutta tekemisen intressit on eri elämänvaiheissa erilaiset.
Olisitko sinä lapsettomana sinkkuna pitänyt koko ajan seuraa kotona olevalle äidille ja vauvalle?
On luonnollista, että sinä et enää joka viikonloppu liehu tyttöjen kanssa jossain tai käy joka viikonloppu baarissa. Lapsettoman sinkun elämässä tämä on tärkeä osa vapaa-ajanviettoa. Teillä on nyt vaan eriintressit ja tilanteet.
Yritä löytää puistoista/avoimesta päiväkodista jms. äitikavereita. Kyllä ne lapsettomat kaveritkin saa pian lapsia ja tilanne voi sitten olla taas ihan toinen.
Ja kutsu heitä kunnolla käymään. Älä sano, että tulkaa joskus. Kysy, tuletteko tiistaina klo 19. Jos se ei käy, ehdota torstaita klo 15. Näin teet konkreettiseksi sen, että halaut heidät käymään. Jos vaan aina puhutaa, että käykää, niin ei he ehkä tiedä, koska tulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen osittain samaa mieltä, ystävälle haluaa antaa pyyteettömästi ja antamisen ilosta. Tiedän kyllä tunteen. Mutta eikö ole oikeutettua luottaa siihen, että jos kelpaat ystäväksi kun ystävillä on vaikeaa, kelpaat myös silloin kun itselläsi on vaikeaa/aikoja jolloin muuten tarvitsee tukea. En odota että ystävät viettäisivät aikaa kanssani jatkuvasti, mutta toivoisin että silloin tällöin, kerran kuukaudessa muutama tuntikin antaisi olon ettei minua ole unohdettu.
En tiedä onko ystävyytemme aitoa ja sellaista kaunista ja hyvää kuin se runoissa ja saduissa ja kai oikeassakin elämässä joskus on. He ovat kuitenkin olleet osa elämääni jo pitkään, ja haluaisin että he olisivat sitä edelleen, vaikka emme voikaan viettää yhteistä aikaa yhtä paljon ja samalla tavalla kuin ennen. Mutta en myöskään halua olla kenellekään taakka ja velvollisuus vaan haluaisin että vanhat ystävät mielellään pitäisivät yhteyttä ja viettäisivät aikaa kanssani niinkuin ennenkin.
Elämässä on ollut niin paljon muutoksia lyhyessä ajassa, että tuntuu rankalta alkaa "vahtamaan" myös ystävät uusiin, aivankuin olisin yhtäkkiä joku aivan muu... :(
Mutta ymmärrän nyt että voin itsekin yrittää enemmän, voihan tietenkin olla että samoin kuin minäkin tunnen tuputtavani seuraani, heistäkin tuntuu siltä.. Ja ihan totta, on varmasti parempi sopia tietty meno tiettynä päivänä, niin asiaan on helppo palata uudestaan jos ei satu aikataulut heti sopimaan..
Kiitos vielä, mukavaa kun saa näin monta asiallista vastausta!:)
odottavat kunnon kutsua, Tuo on selvä vihje, että mielellään tultaisiin, mutta eivät uskalla tulla ennen kuin kutsut selkeästi, että tulkaa maanantaina klo 14. Ihmiset ajattelevat helposti, että vauvaperhe tarvitsee rauhaa eivätkä uskalla tuppautua.