En jaksa enää.

Mun ystäväni eivät huoli mua nykyään seuraansa.

En saa kouluja koskaan loppuun asti, joutunu aina keskeyttään vuoden parin jälkeen.

Käyn osa-aika töissä, ja joka kerta töihin meno tuntuu kuolettavan ahdistavalta VAIKAK töissä on ihan ok, joskus viihtysääkin.

Oon niin ruma et ollu ikisinkku koko ikäni. Nyt jo 20v. Tätä menoo en taida miestäkään koskaan saada, saati siten myöskään lapsia, jotka olisi suurin unelmani.



Ok, mul on useampi vuosi masennusta takana.

Luulin jo päässeeni siit eroon. Pari kuukautta ainakin menny hyvin.



Nyt taas ystävät ei oo jaksanu ottaa mukaansa vaan menivät keskenään pitää hauskaa. Vaik just pari päivääkin sitten ne oli yhdessä risteillyllä, ja eilenkin jossain yhdessä... Mua ei vaan mukaan huolita kuin hyvin harvoin...



Olo on tosi yksinäinen, onneton, aika toivoton.



Ny sit ilosesti juon.

Tekee mieli ottaa veitsi ja lääkkeetki mukaa.

Vaik tällästä mielihalua ei oo tullu melkein vuoteen.



Mä en jaksa enää. kaikki vaivannäkö mennä eteenpäin tuntuu niin...turhalta. Loppuuko tää olo ees koskaan?



Av-mammat, eikö teitä koskaan pelota tulevaisuus?

vai onko elämänne sellasta täydellistä, ihania lapsia, kiva mies, hyvä työ josta nautitte...?