Lue keskustelun säännöt.
Kumpi on pahempi: lapsi menettää isän vai lapsella ei ole sitä isää ollutkaan?
12.05.2011 |
Voiko isättömästä lapsesta kasvaa tasapainoinen?
Lähinnä mietin lapsen perusturvallisuutta: onko lapsen kehitystä ajatellen parempi, että hänellä on kunnollinen isä, jonka menettää (esim. kuolema),
vai se, että hän olisi ilman isää alusta alken?
Hypoteettisella tasolla mieteskelen ja siis nimenomaan lapsen kannalta.
Kommentit (5)
on myös menettänyt sen isän eli se on pahempaa, kun ei ole koskaan saanutkaan tuntea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaaltahan sitä puhutaan, että yksi hyvä kiintymyssuhden lapselle riittää - etsiikö lapsi kuitenkin aina sitä omaa isäänsä? Toisaalta taas luulisi oman vanhemman kuoleman aiheuttavan monenlaisiakin traumoja.
Yhteiskunta tuntuu "säälivän" orpoja enemmän.
ap
ja nyt minulla on kaksi adoptiolasta, joilla ei ole isistään mitään muistikuvaa, ja kyllä heillä se menetys on isompi kuin minulla.
Ihminen kaipaa tietoa juuristaan, muistoja, tietoja, kiinnekohtia. Suurempi menetys on se että ei sitä isää ole tai on jossain, muttei saatavilla.
Jos isä kuolee, on muistot, hyvät hetket, yhteiset asiat, sukulaiset jne. kuitenkin vielä jäljellä, ei vain kysymysmerkkejä, tyhjää, epämääräistä arvailua. Tyhjän päälle kun on vaikeaa sitä omaa identiteettiään rakentaa tai arvailujen.
Olen itse nähnyt isäni kerran niin että muistan, mitään yhteyttä ei ollut eikä tulut tuon seurauksena, vaikeaa on ollut kasvaa "kokonaiseksi". Ei olla "isän" kanssa tekemisissä. Käsitystä mulla ei oo siitä milaista on menettää isä, mutta aavistelisin, että jää sentään jotain käteen siitä suhteesta, minulla kun ei ole mitään.
jos lapsi ei tiedä kuka isä on. Voi aiheuttaa melkoista myllerrystä esim. murrosiässä.