Mies, johon olen kovaa vauhtia ihastumassa, sanoi kropastani

mulla tykkää sääristä, haluaa et käytän hametta ja näytän säärtä.. voi voi, kun näkee mun selluliittiset reidet niin taitaa innostus lopahtaa nopeemmin kuin alkoikaan :( Siis sukkahousuthan tekee ihmeitä. Toinen on tuo alapääosasto, tuntuu kuulemma käteen NIIN hyvältä.. onneks ei oo nähnyt, ulommat häppärit ihan ruttuiset. Että harmittaa.



Toivotaan ap, että sä kuitenkin vaan oot niin itsekriittinen että vaan itse luulet noi negatiiviset jutut, eikä ne ole sellaisia niin pahoja ollenkaan.

työnsin rintsikoihin sukkia ja vessapaperia jotta ne näyttäisi isommilta. Käytin kohottavia, kiinteyttäviä sukkahousuja ym.. Mietin miten ikinä voisin näyttäytyä poikaystävälle alastomana :D en muista, kai paljastin itsestäni vähän kerrallaan. Sitä on itse aina kriittisempi.. Uskon, että olet kaunis, vaikken ole sua koskaan nähnyt. Täydellinen ei tarvi olla :)

täydellisyyteen tuskin uskoo se mieskään. Ja lohduttaudu sillä että tuskin se mieskään on nakuna ihan nuoren miehen näköinen (siis jos on jo ikää).

Nykyisen miehen kanssa oltu yksissä jo seitsemän vuotta, joten hän nyt on rintani nähnyt jo miljoonaan kertaan. Mutta aina kun olen elämässäni tavannut uuden miehen, olen hävennyt riisuutua. Minulla on d-kupin rinnat ja ne valitettavasti alkoivat roikkua jo nuorena. Olen hoikka ja muuten ihan ok-kroppainen ja rinnat tosiaan saa oikeanlaisilla liiveillä ihan hyvännäköisiksi. Jopa niin hyvännäköisiksi, että miehet kiinnittävät niihin huomiota ja kehuvat niitä. Siinäpä sitten tuleekin ahdistus ajatellessa, että tietäsipä vaan millaiset ne ovat kun tempaisen liivit pois. Sängyssä selällään ollessa olen niiden kanssa sujut, mutta esimerkiksi saunassa häpeän niitä. Nyt imetys on vienyt niistä lopunkin terän, enkä enää oikeastaan jaksa välittää niiden ulkonäöstä. Toisaalta olen miettinyt, että kuinka onnelliseksi rintojen korjauttaminen minut voisikaan tehdä. Olisi ihana elää niin, ettei tarvitsisi hävetä jotain kohtaa itsessään.



Ap:lle sanoisin, että ymmärrän murheesi. Mutta tosi rakkaus kestää ne puutteetkin siinä ulkonäössä, kunhan vaan pääset sen "ensiesiintymisen" yli.

Nykyisen miehen kanssa oltu yksissä jo seitsemän vuotta, joten hän nyt on rintani nähnyt jo miljoonaan kertaan. Mutta aina kun olen elämässäni tavannut uuden miehen, olen hävennyt riisuutua. Minulla on d-kupin rinnat ja ne valitettavasti alkoivat roikkua jo nuorena. Olen hoikka ja muuten ihan ok-kroppainen ja rinnat tosiaan saa oikeanlaisilla liiveillä ihan hyvännäköisiksi. Jopa niin hyvännäköisiksi, että miehet kiinnittävät niihin huomiota ja kehuvat niitä. Siinäpä sitten tuleekin ahdistus ajatellessa, että tietäsipä vaan millaiset ne ovat kun tempaisen liivit pois. Sängyssä selällään ollessa olen niiden kanssa sujut, mutta esimerkiksi saunassa häpeän niitä. Nyt imetys on vienyt niistä lopunkin terän, enkä enää oikeastaan jaksa välittää niiden ulkonäöstä. Toisaalta olen miettinyt, että kuinka onnelliseksi rintojen korjauttaminen minut voisikaan tehdä. Olisi ihana elää niin, ettei tarvitsisi hävetä jotain kohtaa itsessään.



Ap:lle sanoisin, että ymmärrän murheesi. Mutta tosi rakkaus kestää ne puutteetkin siinä ulkonäössä, kunhan vaan pääset sen "ensiesiintymisen" yli.

Itse en itseäni todellakaan kauniina pidä vaan rehellisesti sanoen näytän juuri niin hirveältä kuin aloituksessa kuvailin.



Mutta jos tämän miehen mielestä olen kaunis, niin se kai riittää? =) Tai sen pitäisi riittää...

kai siitä miltä se odottaa sun näyttävän ilman vaatteita. Tuskin ihan kaamealta voit näyttää jos vaatteet päällä pitää kauniina.

yritä alastomana katsoa miestä flirttailevasti ja näytä itsevarmalta mutta nöyrältä :D se ehkä vie huomiota pois kropasta. Mies katsoo sinun seksikkäitä silmiä.. T.se, jolla oli sukkia rintsikoissa

Nyt imetys on vienyt niistä lopunkin terän, enkä enää oikeastaan jaksa välittää niiden ulkonäöstä. Toisaalta olen miettinyt, että kuinka onnelliseksi rintojen korjauttaminen minut voisikaan tehdä. Olisi ihana elää niin, ettei tarvitsisi hävetä jotain kohtaa itsessään.

Jos olisikin mahdollista elää niiden rintojensa kanssa sellaisenaan, häpeämättä sitä että yksi osa kropasta ei ole sellainen kuin kirurgin pöydällä käyneellä voisi olla... Varsinkin jos on muuten omastakin mielestäsi (varmaan myös muiden mielestä) hyvä kroppainen, niin ajatella miten hienoa olisi jos menisit vaikka uimahallin saunaan, ja joku nuori tai miksei vanhempikin tyttö siellä ajattelisi, että oho, noin nätti nainen ja tuon näköiset rinnat, mutta kas vain, sehän näyttää itse ihan tyytyväiseltä. Ja ehkä se tyttö alkaisikin ajatella, että ehkä nuo ei sitten olekaan niin rumat, kun tuo on kerran itse niin tyytyväinen, itseasiassa ihan kaunishan tuo nainen on, ehkä onkin ihan normaalia ettei näytä barbilta ja silti voi olla tyytyväinen itseensä :). Jos taas menee kehoaan häpeillen, antaa omalta osaltaan esimerkin siitä, että vaikka kroppa olisi kuinka hieno, silti pitää hävetä jos ei ole ihan täydellinen.

Tällaisia tuli vaan mieleen. AP:lle sanoisin että mitä menetät jos unohdat luulosi siitä, mitä mies tarkoittaa kun sanoo täydellinen. Jos sillä miehellä oikeasti on täysin epärealistiset kuvitelmat, eikä se tajua edes sitten tositilanteessa muuttaa ajatteluaan, niin mitä sinä sellaisella miehellä teet. Jos hän taas ei ole niin kriittinen kuin mitä pelkäät, varmasti paremman vaikutuksen tekee itseään arvostava nainen, joka ei edes oleta että joku muu olettaisi hänen olevan virheetön joka millimetriltä, kuin nainen joka häpeää ja mollaa itseään.

Voithan sanoa vitsinä, että kiitos, mutta et usko mitä tukisukkahousut tekee, ja katsoa valahtaako mies ihan kalpeaksi ja alkaa kauhistuneen näköisenä haparoida ulko-ovea kohti. Vai ottaako asian ihan niin kuin normaalit ihmiset ;).

Ja ap voi sanoa, että tänään kyllä sille miehelle heitin, että vaatteilla saa ihmeitä aikaan... Mihin se vaan hymyili ja sanoi, että ihan varmasti näyttää hyvältä vaatteiden altakin. =)



Että sellanen mies... joka ei kai siis oletettavasti odotakaan että on virheetön, täydellinen, "malli"vartalo, minunlaisellani kolmen lapsen äidillä, mutta jos se on hänen mielestään täydellinen, kaunis, niin sittenhän ei ole hätää.



Kynnys on silti aika korkealla...

ja toistensa kanssa siis tasapainossa.

on repsahtanut pahasti lasten myötä. Siis rinnat ja vatsa ovat venähtäneet ja raskausarpia on älyttömästi. Vaatteet päällä näytän hyvältä ja olen hoikka.



Jos tapaisin uuden miehen, varoittaisin varmasti etukäteen, että kehoni on saanut merkittävän määrän todellista rupsahdusta lapsista. Minulle olisi kauhea paikka, jos mies uskoisi minun olevan kiinteärintainen ja -vatsainen, samannäköinen kuin jotkut parikymppiset lapsettomat, ja hän nähtyään minut alasti kokisi suuren järkytyksen. Ainakin omalla kohdallani ihan varmasti voisi järkyttyä, ja liian suuret odotukset on varmasti aikamoinen turn off. Hyvä tilaisuus antaa myös miehen perääntyä arvokkaasti, kun kertoo totuuden.

Nykyisen miehen kanssa oltu yksissä jo seitsemän vuotta, joten hän nyt on rintani nähnyt jo miljoonaan kertaan. Mutta aina kun olen elämässäni tavannut uuden miehen, olen hävennyt riisuutua. Minulla on d-kupin rinnat ja ne valitettavasti alkoivat roikkua jo nuorena. Olen hoikka ja muuten ihan ok-kroppainen ja rinnat tosiaan saa oikeanlaisilla liiveillä ihan hyvännäköisiksi. Jopa niin hyvännäköisiksi, että miehet kiinnittävät niihin huomiota ja kehuvat niitä. Siinäpä sitten tuleekin ahdistus ajatellessa, että tietäsipä vaan millaiset ne ovat kun tempaisen liivit pois. Sängyssä selällään ollessa olen niiden kanssa sujut, mutta esimerkiksi saunassa häpeän niitä. Nyt imetys on vienyt niistä lopunkin terän, enkä enää oikeastaan jaksa välittää niiden ulkonäöstä. Toisaalta olen miettinyt, että kuinka onnelliseksi rintojen korjauttaminen minut voisikaan tehdä. Olisi ihana elää niin, ettei tarvitsisi hävetä jotain kohtaa itsessään. Ap:lle sanoisin, että ymmärrän murheesi. Mutta tosi rakkaus kestää ne puutteetkin siinä ulkonäössä, kunhan vaan pääset sen "ensiesiintymisen" yli.

Olisin voinut kirjoittaa taman itse.olen hoikahko ja tintani ovat isot - e75 ja rintaliivit paalla kaikki nayttaa tosi hienolle, mutta totuus on toista. Varsinkin nyt 2 lapsen ja imetysten jalkeen. Onneksi mieheni tykkaa rinnoistani, mutta kauhistuisin jos jonkun vieraan miehen edessa pitais riisua.

Nykyisen miehen kanssa oltu yksissä jo seitsemän vuotta, joten hän nyt on rintani nähnyt jo miljoonaan kertaan. Mutta aina kun olen elämässäni tavannut uuden miehen, olen hävennyt riisuutua. Minulla on d-kupin rinnat ja ne valitettavasti alkoivat roikkua jo nuorena. Olen hoikka ja muuten ihan ok-kroppainen ja rinnat tosiaan saa oikeanlaisilla liiveillä ihan hyvännäköisiksi. Jopa niin hyvännäköisiksi, että miehet kiinnittävät niihin huomiota ja kehuvat niitä. Siinäpä sitten tuleekin ahdistus ajatellessa, että tietäsipä vaan millaiset ne ovat kun tempaisen liivit pois. Sängyssä selällään ollessa olen niiden kanssa sujut, mutta esimerkiksi saunassa häpeän niitä. Nyt imetys on vienyt niistä lopunkin terän, enkä enää oikeastaan jaksa välittää niiden ulkonäöstä. Toisaalta olen miettinyt, että kuinka onnelliseksi rintojen korjauttaminen minut voisikaan tehdä. Olisi ihana elää niin, ettei tarvitsisi hävetä jotain kohtaa itsessään.

Ap:lle sanoisin, että ymmärrän murheesi. Mutta tosi rakkaus kestää ne puutteetkin siinä ulkonäössä, kunhan vaan pääset sen "ensiesiintymisen" yli.

mulla tykkää sääristä, haluaa et käytän hametta ja näytän säärtä.. voi voi, kun näkee mun selluliittiset reidet niin taitaa innostus lopahtaa nopeemmin kuin alkoikaan :( Siis sukkahousuthan tekee ihmeitä. Toinen on tuo alapääosasto, tuntuu kuulemma käteen NIIN hyvältä.. onneks ei oo nähnyt, ulommat häppärit ihan ruttuiset. Että harmittaa.

Nyt menee jo yli.

Mista oikein on kysymys? Milloin tuli tama pornomalli-ihanne normiksi, jossa intiimialueetkaan eivat saa olla rauhassa ja koko ajan ollaan kuin kuvauslamppujen alla kameran silmassa?

Kaikki ovat nyt sitten tulleet hulluiksi ja ovat kykenemattomia rakastamaan?

Lapset tuupataan mahdollisimman pian yhteiskunnan kasvatettaviksi, jotta itse ehditaan kirurgin veitsen alle, toipumaan, shoppailemaan, baariin ja harrastamaan seksia. Ja uupumaan raadollisessa tyomaailmassa

Opiskelu on vain keino kasvattaa egoa. Ura on opportunistista keikuttelua: kuka parhaiten alistaa ja huijaa toista, sen parempi.

Ai koulukiusaaminen? Arvot opitaan aikuisilta: ihan opettajilta koulussa ja sitten "kotoa" - jos sellaista paikaa edes on. Perheet ovat hajonneet jo syntyessaan, silla seksi on yhdessaolon mittari ja kun se ei suju, erotaan.

Rakastamaan ei kykene kukaan.

Siis tuollaisen kuvan saa, kun Vauva-palstaa lukee. Hetken tuntuu, etta on saapunut helvettiin. Moraalittomuus, homoseksuaalisuus ja egoismi on normi, turmeltuneisuus arvo. Manipulointi elinehto.

Vai miten se menee? Onko analyysini jotenkin perusteeton ja jos on, miten?

Mietin nimittäin yksi päivä että jos tulisi joskus ero, en voisi enää tavata ketään koska en voisi riisua kenenkään nähden!



Mulla on kanssa urheilemisen ansiosta vaatteet päällä muka hyvä kroppa, mutta miten ruma olenkaan alasti! Mulle on tehty kaksi sektiota ja on ollut kaksosraskaus, olen suorastaan pelottava ilman vaatteita =(



Onneksi oman rakkaan edessä jotenkin uskon olevani hyvä, olen tehnyt tällä vartalolla hänen kanssaan lapset. Sen sijaan joku ihan uusi mies, en tiedä miten voisin olla luonteva tämän runnellun kehoni kanssa.