Miten toimisitte? Lapsella kielen kehityksen ongelmia, joka

mulla kolme dysfaatikkoa.

Samat haasteet siis mun esikoisella.

sitä ennen minä kerroin aina. Sen jälkeen aloin kysyä lapselta, mitä hän itse asiasta ajattelee. Hänellä on oikeus päättää, mitä hänestä muille kerrotaan. Nehän ovat hänen asioitaan. Joskus hän on halunnut että kerrotaan, joskus ei. Joskun on katseltu, kuinka toiminta lähtee käyntiin ja pääseekö mukaan ja onko vaikeuksia jne ja päätetty sitten sen mukaan, miten menetellään.



Sinänsä en välttämättä näe, että asialla olisi suurtakaan vaikutusta. Ne, jotka pärjäävät lapsen kanssa saatuaan tiedon erityisongelmista, ovat niitä, jotka haluavat pärjätä. He todennäköisesti pärjäisivät joka tapauksessa. Ne taas, jotka eivät halua pärjätä, saavat diagnoositiedoista vain lisää vettä ennakkoluulojensa myllyyn. Molempia tapauksia riittää lasten harrastusten ohjaajissa. Molemmissa tapauksissa diagnoosista kertominen vain vahvistaa jo olemassaolevaa trendiä, ei muuta sitä.



Meidän lapsella as, joka myös aiheuttaa ap:n mainitsemia ongelmia verbaalisessa

tuo pointti on hyvä, missä puhuttiin, että tilanne alkaa muuttumaan 10 vuoden korvilla. Jatkossa otan nuoreni mukaan miettimään miten asiasta kerrotaan..On hyvä saada uusia katsantokantoja, kiitos!

Ohjajan on hyvä tietää, mutta kavereille ei tarvitse kaikkea kertoa.

asia riippuu lapsesta, harrastuksesta ja ohjaajasta.