Nyt pitäis koota itsensä ja aloittaa äitienpäivä alusta

Olen ollut aamusta lähtien vittuuntunut ja loukkaantunut, kun äitienpäivä ei lähtenyt toivomallani tavalla käyntiin. Mies ei herännyt lasten kanssa, aamupalaa ei tuotu sänkyyn, kortit oli pikaiseen tuherrettuja ja lahja viime hädässä ostettu. Ei ollut kakkua, eikä mitään vastaavaa.



Äsken riideltiin. Mies sanoo, ettei herännyt ja minkäs sille mahtaa ja että voi hän nyt alkaa tekemään kakkua lasten kanssa ja että on hän ehdotellut kaikenlaista tekemistä ja yrittänyt olla mielin kielin.



Mies ehdotti, että jos nyt kumminkin lähdetään syömään jonnekin. Suostuin, vaikkei oikeastaan huvita, koska mulla on vaan rumia vaatteita ja kaikki reissut tän lauman kanssa on lähinnä hermostuttavia, kakarat huutaa räkäposkella, saa aina hävetä ja juosta pyyhkimässä jonkun pyllyä. Eikä huvita, kun vituttaa niin paljon kaikki. Mutta pitäisi nyt koota ittensä ja päästä yli vitutuksesta, aloittaa äitienpäivänvietto nyt alusta. Pyyyh. Mies lähti käymään lasten kanssa anopin luona, mun pitäis varmaan alkaa laittaan jotain rumaa vaatetta päälle.



En oikein edes tiedä, mihin olen niin kauhean pettynyt. Ehkä koko perhe-elämään. Ei oo kivaa, olen aivan kurkkuani myöten täynnä lasten huutamista ja uhmaamista, vihaan kotitöitä. Mahakin on kipeä ja mietin, että jos minulla on syöpä, niin voisin vaikka kuollakin, ei tässä elämässä kovin paljon hauskuutta ole.