Milloin tämä tuska helpottaa? (Rakkaushuolia)

tappio, että menetti sinut! ja jos ei kerta näe mikä aarre olit,n iin niin tyhmän miehen kanssa et edes haluaisi olla. Kummasti helpottaa. Ja sit aika, aika ja aika

Olitteko sopineet jo että ette tapaile muita? Tietääkö mies että haluaisit olla hänen kanssaan? Ehkä peli ei ole vielä menetetty?

hemmetin miehet!



Tuntuu, että ne kaikki on tuollaisia nykyään. Mulla on ollut ihan samanlainen "tuuri" viimeisimpien tuttavuuksien kanssa. Siis käynyt melkein samalla tavalla jo parin kanssa. Pelätään lapsia ja ei oikein tiedetä, miten päin pitäisi olla. Ja kyllä, nuorempia miehiä nekin olleet.



Mä en oikein osaa lohduttaa sua mitenkään, ajattelin vain sanoa, ettet todellakaan ole ainoa, jolle tälläistä sattuu.



Pitäisi kai katsoa vanhempia miehiä, mutta mulla on se ongelma, etten tule niiden kanssa samalla lailla toimeen kuin nuorempien, se yhteys puuttuu, mikä nuorempien kanssa on.



Noh, kai joskus joku löytyy, joka on siltä tietyltä alueelta kasvanut sen verran, että uskaltaa jopa suhteeseen kanssani. Sitä odotellessa.



Äläkä murehdi, kesä tulossa, niin ei tiedä, mitä ihanaa sun elämääsi sen johdosta ilmaantuu, AP :)

miehen kanssa. Olemme seurustelleet pari vuotta, mutta meillä ei voi olla yhteistä tulevaisuutta kaiken sen jälkeen, miten näen miehen elävän ja hänen menneisyytensäkin kaihertelee minua.

Ihan on kiltti ja ystävällinen mies, mutta elän ihan muunlaista elämää kuin hän.

Olen liikunnallinen ja koti-ihminen, mies kävisi baareissa vaikka joka viikonloppu.



Mielestäni teen oikein miestä kohtaan, jos laitan välit poikki. Tiedän, että on kiintynyt minuun, mutta hukkaan menee hänenkin elämänsä, jos suhde on puoliteholla tai pystyssä vain tottumuksen vuoksi.

Välillä ajattelen, että hän ei tajua mitä menettää. Tällaista Kumppanuutta isolla K:lla kun ei ihan jokaisen kanssa löydä.



Me olemme tunteneet parisen vuotta. Välillä on ollut selvää, ettei toisten kanssa olla. Viime aikoina olemme molemmat tuumailleet, mitä haluamme jatkossa ja hiukan ottaneet etäisyyttä. Mutta vain hiukan. Sinänsä ei ole ollut häneltä väärin pitää silmiä auki muiden suhteen. Mutta se on väärin, ettei kertonut minulle (ennen kuin kysyin), vaikka pohdin tätä yhdessäolon mahdollistamista ääneen. Ja hänkin pohti. Ei vissiin ollut itsekään täysin varma ja halusi mut pitää siinä kunnes olisi kokeillut sitä toista?



Älkää liputtako suhteen puolesta, en halua enää toivoa ja pettyä. Kyllä tämä on ihan selvä ero nyt ja luulisin parhaiten pääseväni eteenpäin kun ajattelen sen lopulliseksi enkä haihattele muuta. Eihän sitä koskaan tiedä, mutta silti parempi olla roikkumatta toivonrippeessä.



Sinänsä hyvä näin, etten mä olisi varmaan enää voinut häneen luottaa. Sen verran "heikko" hän ehkä on, ettei välttämättä kestäisi isäpuolena sitä, kun lapset koettelee (tällä hetkellä lapset tykkäävät ihan älytön hänestä). Jotenkin aattelen, että jos olisi tuollaisia ongelmia, niin antaisiko silloinkin itselleen luvan ihastua toiseen?

Oon yrittänyt aatella, että jos viikon jaksan, niin sitten ehkä helpottaa? Vähän?



ap

ja ihmetellä mitä siinä surkimuksessa oikein näit.



Minullakin tuollaisia juttuja takana ja hävettää (kaduttaa) jos joku saa edes tietää millaiseen paskaan olin joskus rakastunut.

Miten eroahdistusta voi sietää?



-Älä pelkää ahdistusta. Yritä sallia itsellesi pohjamudissa ja pahoissa tunteissa harhailu.

-Muistuta itseäsi, että se mitä nyt käyt läpi, liittyy ihmisenä olemiseen. Sinulla on tälläkin hetkellä monta sielunsisarta ja -veljeä, jotka kärvistelevät samanlaisessa ahdistuksessa.

-Puhu pahasta olostasi ja itke. Ilmaise tunteitasi sillä tavalla, mikä on sinulle luontaista.

-Kuuntele lohduttavaa musiikkia.

-Kirjoita päiväkirjaa ja pura siihen kaikki huolesi ja tuskasi.

-Luo taidetta, maalaa, soita, mitä vaan. Laita koko tunnelmasi peliin.

-Muista, että et tule olemaan aina näin ahdistunut. -Suurimmankin rakkaushuolen tai eron yli pääsee vähitellen.

-Tee asioita, joista pidät.

-Pidä hyvää huolta perustarpeistasi syömällä terveellisesti ja nukkumalla riittävästi.

-Ota liikunta ja hikitreenit avuksi, koska liikunta lievittää ahdistusta.

Ekat itkutkin tirautin, helpotti vähän. Kannattaa siis itkeä, jos siltä tuntuu.



Voihan se olla, että kaipaus on nyt suurin ja kuvittelen(?) miehen olevan sitä, mitä haluan. Aikaisemmista sydänsuruista muistan, että myöhemmin näkee paremmin sen, miksi suhteen päättyminen oli hyvä asia. Enhän minäkään 100% varma ole ollut, että haluan häneen sitoutua, mutta siihen olin kallistumassa.



Tän meidän tapailun / suhteen aikana olen kuitenkin silleen sitoutunut, etten ole muita katellut. En kyllä ehdikään lapsiltani. Hänellä on sit ollut jotain vastaavia ihastuksia kuin nyt. Lähinnä silloin alussa, kun ei oltu niin tiiviisti. Aina hän tuli mun luo takas todettuaan, ettei kukaan muu ole yhtä kiva kuin mä.

Ja yöllä hän laittoi minulle tekstarin, toivotteli hyvää yötä. Heräsin aamuyöstä kelaamaan tuota treffailua, miten toinen pystyy näin pian tapailemaan toista. Meinasin jo kysellä illasta, mutta hillitsin itseni. Minä vaan toivoisin kuulevani, ettei hän ole ihan kevein mielin treffeillä ollut. Mutta mitä se auttaa, jään vain roikkumaan siihen rippeeseen hetkeksi? Silti mietin, miten vähän hän sitten kuitenkin minusta välittää.



Onneksi yhteinen miespuolinen tuttumme tsemppasi eilen ja meinasi, että minä tästä voittajana selviän ja mies tulee jälkikäteen huomaamaan, mitä menetti. Lupasin, etten ala enää hänen treffimorkkisten olkapääksi.