miksi ihmiset ns. Sekoavat parin pyhäpäivän vuoksi ja
ryysivät kauppaan juuri samaan ruuhkaksi asti ja ostavat puolen vuoden sapuskat?
Kommentit (17)
niin paljonko mielestäsi saa ostaa 5-henkiselle perheelle torstaina ruokaa? 2 litraa maitoa ja kilo banaaneja?
kun menee hetken ennen sulkemista, päivää ennen muita, saa tehdä ostokset aivan rauhassa, ilman stressaantuneita ellejä.
voi keskittyä viimeisiin sipuleihin ja yhteen rahkapikariin.
Enkä ole ikinä ymmärtänyt enkä tule ymmärtämään, ei kai taritsekaan. Harmittaa vaan kun luulen että suurelta osalta lentää ainaski kolmannes roskiin, pöhköä.
Kuitenkin aina on joku auki jossain, tai siis ainakin näin pk-seudulla.
mutta toivon etten joudu käymään kaupassa ennen kuin vasta ensi viikolla. Töiden jälkeen kaupassakäynti menee jotenkin omalla painollaan, mutta nyt pitäisi erikseen pukeutua (muihin kuin olohousuihin) ja lähteä kauppaan.
Harmitti, kun torstaina tajusin, että meillä jääkaappi ammottaa tyhjyyttään ja olin vieläpä luvannut leipoa ystävälleni juhliin kakkuja niin oli pikkusen isot ostokset itselläkin siinä ruuhkassa.
mutta toivon etten joudu käymään kaupassa ennen kuin vasta ensi viikolla. Töiden jälkeen kaupassakäynti menee jotenkin omalla painollaan, mutta nyt pitäisi erikseen pukeutua (muihin kuin olohousuihin) ja lähteä kauppaan.
Mä kyll' käyn oloasussa lähikaupassa ja vaikka cittarissa jos sattuu huvittaan. Kýllä siellä on sellasta menijää että yks oloasuinen mahtuu mukaan ;)
2
tulossa syömään porukalla monena päivänä? Jotkut juhlivat juhlapyhiä.
tai saavuttuaan mökkiä lähimpään kauppaan. Mökillä pitää olla paljon syömistä.
juhlapyhinä on ihan turha hyviä ruokia tarjoilla! Tulkoot sukulaiset ja ystävät, mutta meillä ei ruuan kanssa turhia tuhrata.
Miksei olo asussa voisi mennä kauppaan?
juhlapyhinä on ihan turha hyviä ruokia tarjoilla! Tulkoot sukulaiset ja ystävät, mutta meillä ei ruuan kanssa turhia tuhrata.
Pysyypä linjat kunnossa.
...mutta kun meillä on kauppa parin korttelin päässä, käydään siellä joka toinen päivä. Ei harrasteta autoilua suurmarketteihin ja tukita kassoja jättikärryjen kanssa.
tavoitteena on käydä seuraavan kerran vasta tiistaina, on pakko ostaa paljon enemmän kuin tavallisesti. Lisäksi juhlapyhinä kyläillään paljon, joten ruokaa yms. ostetaan usein isommalle porukalle. Miksi ihmeessä itse menette kauppaan ennen juhlapyhiä? Käykää jo vaikka tiistaina, niin ei ole ruuhkaa!
Käykää jo vaikka tiistaina, niin ei ole ruuhkaa!
voisi muutkin tehdä samoin, niin ei olis kaikki sitte sillon torstaina :)
viiden päivän ruuat (to-ma) ja kävin kaupassa torstaiaamupäivällä. Pidin torstain vapaata. Ja kyllähän sitä ruokaa saa aikamoisen määrän ostaa, kun joka päivä syödään lämmin ateria ja porukkaa on vaiheleva määrä. Tykkään ruuanlaitoista. Lauantaisin en käy koskaan ruokakaupassa, en myöskään perjantaina, vaan ostan normaalisti viikonlopun ruuat aina torstai-iltana.