Skaba miehen kans...slangista. Sanonnat Moon, Soot...yms...

tai joltain satakunnan murteelta.

Enkä todellakaan ole kuullu että kukaan ois noita ilmaisuja käyttäny viimeísen 31vuoden aikana jotka olen stadissa asunu.. Sen sijaam tiedän että pohjanmaalla noita käytetään.

Minä puolestani olen kuullut noita m'oon ja s'oot käytettävän. Vitsinä lähinnä kyllä :), mutta anyways. (44 vuotta tällä seudulla, eli syntymästäni saakka)

että nykyään myös Helsingissä monet sanoo noin.

On murretta, en kyllä tiedä mistä päin. Mutta ei se stadin slangia ole!

on sanastoilmiö, siis sanat ovat slangia, ei puhe. "Moon" ja "soot" ovat rakenteita, slangia ovat vaikkapa "spora" tai "tsetti".

Eli:

Slangi on tietyn pienryhmän puhetapa, "sosiaalinen murre", joka poikkeaa yleiskielestä sanastoltaan ja tyyliltään. Pienryhmiä voivat olla esimerkiksi ikä- tai harrastusryhmät.

Yleisesti slangi tarkoittaa kielimuotoa, joka ei ole paikallismurre eikä erikoisalan kieltä vaan jonkin sosiaalisen ryhmän oma kielimuoto.

tai joltain satakunnan murteelta.

Eli on todellakin Pohjanmaan murretta.

Muistan kyllä kun vielä Vantaalla asuin, niin yhtäkkiä rupes työpaikan parikymppiset vetää noita sanoja ja tuli myös kirjoituksiin mukaan. Piruuttaan heitin, että kappas ootteko käyny Pohjanmaalla? ;) eivät tajunneet.

Terv, Varsinais-Suomi

tai joltain satakunnan murteelta.

Et ole varmaankaan käynyt Raumalla. Siellä sanottiin ennen, että mnää ja snää, nykyään vissiin yleiskielen mukaan mä/mää ja sä/sää.

Sinällään tämä aihe on kiinnostava. Olen joskus tullut pohtineeksi, että vaikuttaako murteiden tämänhetkiseen sekoittumiseen esimerkiksi se, että "moon" ja "soot" ovat helpompia kirjoittaa tietokoneella kuin "minä olen" tai "mä olen". Sama koskee myös karjalaisia ilmauksia "mie" ja "sie", jotka ovat nähdäkseni jonkinverran yleistyneet. Vaikka "mä" tai "sä" ovat lyhyempiä sanoja, ä-kirjain on näppäimistön laidalla, eikä ehkä yhtä luontevasti kirjoitettavissa kuin e- ja i-kirjaimet. Samoin allatiivin käyttö aistimusta tarkoittavissa ilmauksissa näyttää yleistyvän hurjasti. Nuoruudessani vain itä- ja pohjoissuomalaiset tuntuvat sanovan, että jokin haisee, tuoksuu, näyttää tai maistuu jollekin. Muualla käytettiin ablatiivia: "kakku maistuu sahanpuruiLTA."

Näin se kieli vain muuttuu. Piintyneenä junttina toivoisin, että Carl-Erik Creutz nousisi haudastaan ja opettaisi lespaavat paikallisradiotoimittajat puhumaan suomea harkitusti ja arvokkaasti.

Käytän noita muotoja välillä korostaakseni jotain mieheni kanssa puheessani ja kavereiden kanssa viestitellessä. Musta ne on jotenkin niin söpöjä :) tiesin kyllä mistä peräisin, katoin lapsena Häjyt :D

Helsingin puhekielikään ole tyhjästä syntynyt, vaan siinä on piirteitä eri murteista. Ennen kaikkea se pohjautuu hämäläismurteisiin, mutta on siinä kyllä tosi paljon piirteitä kaakkoismurteistakin (eli ns. Karjalan murteista), vaikka nyt monikon partitiivi (koirii, kuvii) tai eksessiivin käyttö (kotoota, kotonta). Helsingin puhekielessä on ollut vielä suhteellisen vähän aikaa paljon myös semmoisia piirteitä, joita ei enää käytetä. Työläisten puheessa oli 70-luvulla monin paikoin t:n heikon asteen vastineena r, siis "minä lähren", paita: pairan.

Bamlataan fotoista, dogeista ja himasta, ei pairasta, eikä todellakaan lähretä.