Lue keskustelun säännöt.
Äitiys on monelle rankkaa-MIKSEI tueta toisia?
30.03.2011 |
Näillä nettipalstoilla monista aiheista vaan haukutaan ja kilpaillaan, kun voisi myös tukea, kannustaa jne.. Miksi se on noin, että niin moni kilpailee, pätee, sättii, haukkuu, tuomitsee jne. "äitiyden nimissä"? Luulisi, että kun on itse kokenut äitiyden haastaviakin puolia, niin olisi empatiaa muillekin..
Kommentit (4)
Minusta sille on monta selittävää tekijää.
Ensinnäkin, naisia ei pienestä pitäen kannusteta tiimipelaajiksi, kuten miehiä. Vaan naiset pienestä pitäen kilpailevat suorittamisessa. Heitä ei kehuta yhteistyötaidoista, vaan yksilötaidoista ja -ominaisuuksista: hyvistä koenumeroista, kiltteydestä, ulkonäöstä.
Toiseksikin, tuossa toteutuu sukupuolesta riippumaton ilmiö: ihminen polkee alempaansa. Pomot pomoilevat pikkupomoille, pikkupomot alaisilleen, alaiset tuuraajille, tuuraajat kesälomittajille jne.
Ihmisillä on siis sukupuolesta riippumatta taipumus hakea itsetuntoa pätemällä ja vertaamalla itseään ALEMPIINSA. Jos sellaista ei selvästi ole olemassa (vrt. edellä mainitsemani työhierarkia), ihminen haluaa KUVITELLA ITSEÄÄN HUONOMMAN. "MInä olen hyvä äiti, koska imetän, pulloruokkijat ovat minua huonompia äitejä..."
Tuon saman huomaa mm. rasistisissa arvioissa eri ihmisryhmien ominaisuuksista. Kantaväestö katsoo nokkaansa pitkin maahanmuuttajia, mutta maahanmuuttajien sisällä valkoihoiset mustaihoisia, mustaihoisten joukossa vaikkapa avioliiton tai työn kautta tänne tulleet turvapaikanhakijoita jnejne.
Ihmisille on henkisesti kova paikka myöntää olevansa se "pahnan pohjimmainen", ja siitä yritetään nousta vaikka sitten keinotekoisella "itsensä ylentämisellä".
Kolmanneksi kyse voi olla epävarmuudesta. Varsinkin ensimmäisen lapsensa kanssa tosi moni on aika tuuliajolla. Ei tiedä mitään ja siksi hakee epätoivoisesti henkistä turvaa ja rauhaa opeista. "Kun näin toimin, lapsi voi hyvin"! Oikeasti tietysti lapsia voi hoitaa ja kasvattaa monella tapaa, ja silti hyvin. Eikä pysyviä, ainoita oikeita tapoja juurikaan ole olemassa! Tuollaisen epävarmuuden kanssa on vaikea oppia elämään, ja harvaa oppiikaan ainakaan yhden lapsen kanssa sellaista rentoutta, että tunnistaa muiden erilaisten tapojen voivan olla aivan yhtä oikeita kuin omansa.
Nämä selittävät tekijät tulivat nyt äkkiseltään mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta sille on monta selittävää tekijää. Ensinnäkin, naisia ei pienestä pitäen kannusteta tiimipelaajiksi, kuten miehiä. Vaan naiset pienestä pitäen kilpailevat suorittamisessa. Heitä ei kehuta yhteistyötaidoista, vaan yksilötaidoista ja -ominaisuuksista: hyvistä koenumeroista, kiltteydestä, ulkonäöstä. Toiseksikin, tuossa toteutuu sukupuolesta riippumaton ilmiö: ihminen polkee alempaansa. Pomot pomoilevat pikkupomoille, pikkupomot alaisilleen, alaiset tuuraajille, tuuraajat kesälomittajille jne. Ihmisillä on siis sukupuolesta riippumatta taipumus hakea itsetuntoa pätemällä ja vertaamalla itseään ALEMPIINSA. Jos sellaista ei selvästi ole olemassa (vrt. edellä mainitsemani työhierarkia), ihminen haluaa KUVITELLA ITSEÄÄN HUONOMMAN. "MInä olen hyvä äiti, koska imetän, pulloruokkijat ovat minua huonompia äitejä..." Tuon saman huomaa mm. rasistisissa arvioissa eri ihmisryhmien ominaisuuksista. Kantaväestö katsoo nokkaansa pitkin maahanmuuttajia, mutta maahanmuuttajien sisällä valkoihoiset mustaihoisia, mustaihoisten joukossa vaikkapa avioliiton tai työn kautta tänne tulleet turvapaikanhakijoita jnejne. Ihmisille on henkisesti kova paikka myöntää olevansa se "pahnan pohjimmainen", ja siitä yritetään nousta vaikka sitten keinotekoisella "itsensä ylentämisellä". Kolmanneksi kyse voi olla epävarmuudesta. Varsinkin ensimmäisen lapsensa kanssa tosi moni on aika tuuliajolla. Ei tiedä mitään ja siksi hakee epätoivoisesti henkistä turvaa ja rauhaa opeista. "Kun näin toimin, lapsi voi hyvin"! Oikeasti tietysti lapsia voi hoitaa ja kasvattaa monella tapaa, ja silti hyvin. Eikä pysyviä, ainoita oikeita tapoja juurikaan ole olemassa! Tuollaisen epävarmuuden kanssa on vaikea oppia elämään, ja harvaa oppiikaan ainakaan yhden lapsen kanssa sellaista rentoutta, että tunnistaa muiden erilaisten tapojen voivan olla aivan yhtä oikeita kuin omansa. Nämä selittävät tekijät tulivat nyt äkkiseltään mieleen.
eivät mitään empatiaa tai sympatiaa tarvitse, uusavuttomat sääliöt. Jos kerran tietävät, että vauvan kanssa pitää olla tissi suussa 24/7, niin olkoot, itsepähän kallonsa unettomuuteen halkaisevat.
ja kyllähän ikä ja elämänkokemuskin näkyvät. Ja oman itsen hyvinvointi, vahva itsetunto.
Jos ei sitä ole, helposti lyttää toisia, jotta saisi itselleen paremman olon.
Voi olla myös niin uupunut äiti, joka ei jaksa enää tosin sellainen harvemmin ilkeilee muille kuitenkaan.